Lähdettiin ajamaan kohti Sussexia perjantaina aamupäivästä, koska haluttiin välttää pahin liikenneruuhka. Napattiin Jack koulusta mukaan ja lähdettiin tien päälle. Oli ihan tajuttoman kuuma, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja jouduttiin vielä kaiken lisäks kärsimään liikenneruuhkassa tunnin ajan. Matka kesti liikenneruuhkineen noin kolme tuntia ja oltiin perillä meidän leirintäalueella kolmen aikoihin. Leirintäalue oli ihan mukavan kokoinen niitty ja jokaisen leirin edessä oli oma nuotiopaikka. Meidän ensimmäinen missio oli laittaa teltat kasaan ja siinä pienen hämmentyneisyyden jälkeen sain oman telttani pystyyn. Oon kyllä koonnu telttoja ihan kiitettävästi elämäni aikana, mutta juuri tämän kyseisen teltan rakenne poikkesi huomattavasti totutusta mallista.
Kyralla ja Jackilla kesti hieman pidempään telttapuuhissa, koska niiden teltta oli kunnon lukaali ja siihen päälle vielä ilmapatjan täyttäminen sun muut toimenpiteet. Kun teltat oli kasattu, hypättiin autoon ja otettiin suunnaksi Seaford, joka nimensä mukaisesti on merenrantakaupunki. Itse kaupunki oli aika laimee, mutta napattiin kuitenkin fish&chipsit (oh lord miten voin elää ilman tuota taivaallista ruokaa) mukaan ja mentiin istumaan rantaan. Sieltä näkyi myös hyvin tuo Seven Sisters, joka on seitsemän vierekkäisen liitukivijyrkänteen muodostama kai ihan kuuluisa nähtävyys. Tuolla ei viihdytty kauaa, sillä mereltä tuuli aika kylmästi ja oltiin kaikki ihan kananlihalla.
Illasta käytiin vielä kävelemässä meidän leirintäalueen vieressä sijaitsevassa "lintupuistossa". En nyt oikein tiedä parempaa nimitystä, mutta siis joku hullu on keränny järkyttävän kokoelman eri lintuja eri maanosista yhteen paikkaan. Siellä ne lintuparat eleli pienissä loosseissa siipien sulat leikattuina (karkaamisen estämiseksi). :( Tämän surullisen kävelyretken jälkeen päästiin onneksi parempiin tunnelmiin, koska meillä oli edessä nuotion sytyttäminen ja vaahtokarkkien grillaaminen! Siinä lähellä leirintäaluetta oli meneillään myös joku festari, eli saatiin nauttia erinomaisesta taustamusiikista siinä grillailun ohella. Pakko muuten mainita tässä välissä kuinka onnellinen oon tästä host perheestäni. Siinä me juteltiin syvällisiä host mumin kanssa ja naurettiin ihan hulluna hulvattomille jutuille. Mie en kustantanu _mitään_ itse koko viikonlopun aikana ja miut pyydettiin mukaan ihan vilpittömästi sen takia, että miut haluttiin mukaan.
Perjantain ja lauantain välinen yö meni vähän levottomasti, lähinnä järkyttävän kaatosateen ja tuulen takia. Heräsin katosta tippuviin vesipisaroihin ja pelkäsin, että koko teltta repeää kahtia. Aamulla haisin savulta ja märältä koiralta, mutta se kuulunee asiaan... Aamupalan jälkeen lähdettiin Lewesiin, koska Kyran piti ostaa puhelimeen matkalaturi. Nuo muutamat kuvat on siis juurikin sieltä. Oikein viehättävä pieni paikka, siellä oli meneillään markkinat ja voi että tuli ikävä Joensuun markkinoita ja tuoretta lakritsia! Ei kuitenkaan viihdytty tuolla pitkään, sillä meillä oli suurempia suunnitelmia päivän varalle...nimittäin Brighton! Teen Brightonista oman postauksen heti tähän perään, koska liian pitkät kuvaoksennusta täynnä olevat postaukset ei oo miellyttäviä. Matkalla Brightoniin tehtiin pieni välipysähdys tuollasella öö... kukkulaan kaiverretulla kuviolla? Kyseessä on Long Man of Wilmington enkä oikein osaa kertoa siitä mitään. Paitsi sen, että se on vanha ja suuri!
Kun päästiin illalla takaisin leirintäalueelle, lähdettiin siitä suoraan mahat kurnien etsimään ruokapaikkaa. Oltiin saatu aikaisemmin kuulla pubista, joka sijaitsee n. 40min kävelymatkan päässä ja päätettiin sitten käydä tsekkaamassa kyseinen paikka. Suurin osa matkasta käveltiin keskellä ei mitään, siellä oli vaan jättimäisiä niittyjä, jotka piikkilanka-aita erotti toisistaan. Yhdellä niityllä oli hevosia ja kuumotti kyllä hieman kun kaikki viis elikkoa tuijottaa jähmettyneinä paikoilleen. Voin jo ehkä nyt myöntää ääneen (teini-iän "yritän olla heppatyttö"-vaiheen jälkeen) että hevoset ei oo ikinä ollu miun juttu ja itse asiassa pelkään niitä aika paljon. Varsinkin jos kyseinen eläin on villinä ja vapaana samalla niityllä missä minä kävelen. Joka tapauksessa, paras oli vielä edessä. Hevosten jälkeen edettiin nimittäin pienelle niitylle, jossa meitä odotti pässi. Sekin tuijotti meitä täysin liikkumattomana ja aloin hermostua mitä lähemmäksi sitä kävelin, koska aistin pahan jännitteen minun ja pässin välillä. Etsin jo epätoivoisesti pakopaikkaa, koska olin ihan varma että se hyökkää päälle. Päästiin kuitenkin pässin ohi ilman taisteluhaavoja ja jatkettiin matkaa pubiin. Oltiin jo melkein epätoivoisia, kunnes nähtiin pubin siintävän kaukaisuudessa. En nyt muista kyseisen mestan nimeä, mutta se vaikutti todella vanhalta ja oli erittäin tunnelmallinen paikka. Ruoka ei ollu mitenkään erikoista, tilasin kasvislasagnea ja löysin juustokuorrutteen alta ehkä viisi pientä kasvispalaa.
Ruoan jälkeen lähdettiin taivaltamaan takaisin leirintäalueelle ja naureskeltiin sille pässille (jolla oli btw miun pään kokoiset kivekset). Hymy hyytyi kuitenkin varsin nopeasti kun päästiin pässin laitumen luokse ja siellähän se meitä odotti ihan portin edessä sieraimet väristen. Se oli niin kuumottavaa, kukaan ei edes tosissaan ajatellu avaavansa sitä porttia vaan oli ihan itsestäänselvyys että lähdetään rämpimään umpimetsään ja ohitetaan se pässi keinolla millä hyvänsä. Naurattaa vieläkin ihan hulluna se tilanne, metsä oli ihan täynnä korkeita nokkosia ja mie ulvoin siellä kirosanoja suomeksi aina kun nokkonen poltti leggingsien läpi. Ja ihan vaan huomioksi, sitä tapahtui USEIN. Kun oltiin tarpeeks pitkään räpiköity siellä metsässä, päätettiin että ainoa keino päästä takaisin meidän polulle on kiivetä sellaisen piikkilanka-aidan yli. Eihän siinä sit muu auttanu kun kiivetä ja toivoa ettei kuolema ihan vielä korjaa. Hypättiin siis hevosia täynnä olevalle niitylle ja hevoset ei näyttäny olevan erityisen tyytyväisiä siihen, että pölähdettiin metsästä niiden reviirille. Yks hevonen lähti juoksemaan suoraan kohti ja en voi edes kuvailla miten kauhuissani olin. Vedin varmaan 110km/h pikakävelyllä karkuun ja unohdin samalla kangaskassini. Onneks Kyra nappas sen mukaan, en ois mistään hinnasta halunnu lähesty niitä hevosia enää (ikinä).
Illalla istuttiin taas nuotion äärellä, jonka Jack sai sytyttää ihan itse. Meillä oli mukavaa siihen asti kunnes Jack pudotti sormillensa tulikuuman vaahtokarkin. Ihan hirveet rakkulat se siitä käteensä sai ja oletettavastikin huusi kuin syötävä. Ei siis grillailtu enää vaahtokarkkeja, ei sillä että niitä enää ois ollutkaan. Vetäydyttiin siitä aika pian telttoihimme ja mie nukuin taju kankaalla koko yön. Aamulla syötiin taas herkkuruokaa, käytiin vielä kävelemässä lintupuistossa, kasattiin teltat ja lähdettiin ajamaan takaisin Lontooseen. On kiva olla kotona taas, mutta oisin kyllä ihan mielelläni vielä jäädä nauttimaan raikkaasta ilmaasta ja kauniista maisemista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti