I saw a blind man in Amsterdam with a box around his neck and the music box kept singing on and the song I won't forget

Miun au pair vuosi alkaa olla aika nätisti paketissa, tänään se on varmaan pakko uskoa. Edessä on vielä viimeinen kokonainen päivä täällä ja huomenna suunnataan sit aamupäivästä Heathrowlle Mian kanssa. Joudun tosin sanomaan heipat Kyralle ja Jackille jo tänään, koska ne lähtee ajamaan host mumin vanhemmille, jossa Jack on täyshoidossa seuraavan viikon. Annoin eilen läksiäislahjani (orkidean + valtavan suklaalevyn) ja käytiin syömässä vielä viimeistä kertaa kiinalaisessa ravintolassa. Muisteltiin vanhoja juttuja, Steve ja Jack yritti opetella sanomaan R:n suomalaisittain, syötiin ihan tajuttoman hyvää ruokaa (seasonal chinese vegetables with oyster sauce riisillä<3) ja niin edelleen.

Oon tavallaan yllättyny siitä miten helposti nää viimeiset päivät on menny, luulin että oisin ihan hysteerisessä tilassa ja itkisin silmät päästäni aamusta iltaan. Miulla on kuitenkin ollu tosi hyvät fiilikset ja tuntuu hyvältä tulla Suomeen. Tietysti takana on sellanen pieni haikeus, mutta oon tyytyväinen että sellainenkin tunne löytyy. Ainakin tiedän viettäneeni mahtavan vuoden ja oppineeni niin itsestäni kuin maailmastakin vaikka mitä uutta ja tiedän, että tänne puolelle maailmaa jää ihmisiä joista välitän (ok nyt kyynelehdin muutamaan kyyneleen verran). Mutta tosiaan, en halua vollottaa holtittomasti, sillä sain täällä paljon enemmän mitä uskalsin edes unelmoida. Oon onnellinen että uskalsin lähteä ja että pääsin juuri tähän perheeseen, siinä riittää iloa ja onnea hamaan tulevaisuuteen asti.

Hoidin Operaatio Pakkauksen eilen ja nyt on kaikki materia siististi tungettu matkalaukun ja rinkan uumeniin. Olin ihan paineissa painorajoitusten takia, mutta yllätyksekseni miun tavarat painaa yhteensä (rinkka + matkalaukku + käsimatkatavarat) 35kg eli ei todellakaan paha! En ois kyllä saanu näitä tungettua yhteen laukkuun, mutta voisin siis vielä raahata lisää tavaraa melkein 20kg edestä (jos haluaisin nauttia koko rahasta). Nähtävästi oon ihan hyvin saanu myytyä tavaraa eBayssa ja vanhat vaatteet heitin armotta roskiin. Tuntuu hyvältä raahata Suomeen vaan pakolliset kamppeet, tuun kuitenkin juoksentelemaan kirppareilla hyvin ahkerasti. Ja tästä tulikin mieleeni se, että siirsin just kaikki rahani brittitililtä suomitilille. En nyt jaksanu tehdä tälle brittitilille mitään, pitää varmaan yrittää sulkea se sitten Suomesta käsin. Muuten antaisin sen varmaan vaan olla, mutta en sit tiedä onko miten mukavaa kun ne lähettelee postia tähän miun host perheen osoitteeseen.

Tää kulunut viikko on kyllä ollut kaikista mahdollisista näkökulmista mainio viikko. Mia tuli meille tiistaina ja yökyläili täällä kaksi yötä. Kokkailtiin hyvää ruokaa = Mia kokkasi, höpötettiin suomeksi AAAH rakastan puhua suomea (ja hassua kyllä, miun kurkkuun alko koskemaan kaiken sen äänentuottamisen ansiosta :D), käytiin puistossa Jackin kanssa, tehtiin miun viimeinen reissu Lontoon keskustaan, haaveiltiin Suomesta ja pelättiin putoavia lentokoneita. Eilen Mia lähti sitten tutkailemaan Lontoota vähän tarkemmin kaverinsa kanssa ja mie jäin tänne puuhailemaan vikat jutut host perheeni kanssa. Nähdään kuitenkin taas huomenna, koska Steve tosiaan heittää meidät molemmat Heathrowlle. Meillä on käytössä todella pieni punainen "leppäkerttuauto" ja meitä on tosiaan kolme ihmistä + kaksi matkalaukkua + rinkka + iso tietokonelaukku + reppu + pieni matkalaukku. 5/5.

Nyt taidan mennä syömään Jackin kanssa aamupalaksi jäätelöä, oon viimeistä päivää au pairina eli käytännössä voin tehdä mitä haluan. Eiks niin?

// Joo no voisinkin tässä vaikka ottaa tuon "en halua vollottaa holtittomasti" lauseen takaisin. Kaikki oli hyvin siihen asti kunnes Kyra ja Jack alkoi tekemään lähtöä. Kyra halas minuu ja toisteli vaan miten ikävä sillä tulee minuu ja että niillä on aina miulle huone vapaana jos haluan tulla käymään. Sain kuulla myös monia muita ihania juttuja, mutta en saa niitä päähäni juuri nyt. Mutta on varmaan sanomattakin selvää että en todellakaan itkuitta selvinny, onneksi hillitsin itteni edes siihen asti kunnes auto peruutti pihasta pois. Sit räjähdin vaan itkemään ja oon siitä asti (eli siis tällä hetkellä noin ~10h) itkeny enemmän tai vähemmän koko ajan. Kirjotin Jackin liitutauluseinään "moimoi ihana poika<3" ja itkin samalla siinä polvillani. Tää on ihan kamalaa! Oisin halunnu viettää illan Steven kanssa, mutta pelkkä ajatus host daddyn kohtaamisesta sai silmät kostumaan, joten miun oli pakko vaan olla omassa huoneessa ja nyyhkiä yksikseni aina kun tajusin, että oon ihan oikeesti lähdössä huomenna. En tiedä olisinko iloinen vai surullinen tästä tilanteesta, lähteminen ois ainakin helpompaa jos miulla ei ois ollu näin mahtavaa perhettä. En pysty menemään nukkumaan koska tiedän, että tuleva aamu on miun koko au pair vuoden viimeinen. Viimeistä kertaa herään omasta huoneestani ja näen meidän vehreän takapihan. Viimeistä kertaa rapsuttelen Harrya ja viimeistä kertaa pidän sitä sylissä. Viimeistä kertaa kannan laukkuni ulos ja suljen ulko-oven perässäni. Tää on niin vaikeeta.