Do you remember the beginning? Heartbeats one and the same? Living smitten in Texas burning bright as a flame, so young and in love, no care what anyone said until my soul grew cold and my heart turned dead

Maanantait ei oo ikinä kivoja. Ei huvita, ei kiinnosta, tekee mieli vaan olla peiton alla ja koomata. Oon siis antanu itselleni luvan ottaa rennosti aina maanantaisin, en vaadi itseltäni näinä päivinä mitään. Tää on itse asiassa viikossa ainoa päivä, jolloin voin vaan lahnata ja näyttää kuolemalta, koska viikonloppuisin pitää juosta ties missä aamusta iltaan ja muina päivinä pitää suoriutua kotitöistä.

Joka tapauksessa, taas on yksi maanantai käsillä ja minä olen kotoisasti 120cm leveällä sängylläni. Viikonloppu oli yllättävän hidastempoinen, lauantaina miulla oli babysittausta ja siitä syystä päätin käydä vaan Brent Crossilla (UK:n ensimmäinen kauppakeskus!) hakemassa sellaisen mahtavan double decker bus -purnukan. En kuitenkaan päässy määränpäähäni ongelmitta, koska bussissa miun viereen istui mies, joka häpeilemättä alkoi mm. silittelemään miun suht lyhyen hameen peittämää reittä loppumatkasta. Miusta on vaan niin käsittämätöntä että tuollaista toimintaa IHAN OIKEASTI tapahtuu, ihan vaikka keskellä kirkasta päivää ja paikassa, jossa on kymmeniä ihmisiä ympärillä. Noh joo, pääsin kuitenkin ahdistelijasta eroon ja kävin ostamassa sen purnukan. Yritin myös kiertää kauppoja läpi, mutta yllätin itseni haluamalla päästä koko paikasta pois ilman mitään ylimääräistä mukanani. Ehkä oon nyt vihdoinkin sisältänyt sen seikan, että täältä pitää myös joskus tulevaisuudessa(viiden viikon) päästä pois kaikkien näiden kamojen kanssa.





Ennen takaisin kotiin suuntaamista jouduin selvittämään tieni Brent Crossin tube stationille, koska tapani mukaan olin taas jättäny oyster cardin lataamisen viimeiseen mahdolliseen hetkeen ja miulla ei ollu siellä enää tarpeeks rahaa kotimatkalle. Luulin että se tube station ois ollu ihan siinä lähellä, mutta jouduinkin kävelemään jossain ihan ihme maisemissa moottoritien yläpuolella. Pääsin sitten pienen harhailun jälkeen oikeaan osoitteeseen ja pääsin kotiin. Roxane tuli meille illasta ja jouduin seuraamaan kokonaisen jalkapallopelin alusta loppuun Roxanen halutessa kannustaa Saksaa voittoon Ghanaa vastaan. Olin kuitenkin aika positiivisesti yllättynyt siinä pelin edetessä, koska luulin kyisesen homman olevan paljon pitkäveteisempää ja puuduttavampaa. Tai ehkä tällä kertaa kohdalle osui vaan astetta mielenkiintoisempi peli, maaleja tuli kuitenkin yhteensä neljä. Illasta käytiin vielä pitkällä kävelyllä ja intouduttiin siinä sitten haaveilemaan seuraavasta kesästä. Tällä hetkellä ajatuksena olisi lähteä reilaamaan yhdessä niin, että ensin minä (+matkakumppani) käyn matkaan ja selvitän itseni Saksaan, jossa Roxane hyppää messiin. Siitä lähdetään jatkamaan matkaa ja kiertoteiden kautta päädytään lopulta Suomeen ja Ilosaarirockiin. Onko ees miten hyvä suunnitelma, ihan kingi!





Sunnuntaina eli eilen sää oli kuin morsian, joten kerättiin kamat kasaan, käytiin kaupassa hakemassa murkinaa ja lähdettiin kohti Hampstead Heathia. Se on siis sellainen ihan tajuttoman iso puisto, löytyy niittyä, metsää ja uimapaikkaa. Reilun kymmenen kilometrin matkaan meillä upposi mukavat kolme tuntia. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli kyllä ihan kiitettävän tukala olo siellä bussissa n. 10000 (siltä se tuntui) hikoilevan kanssamatkustajan kanssa. Kaiken kruunasi vielä se, että aurinko meni pilveen heti kun päästiin perille... Onneks meillä oli kuitenkin paljon evästä: porkkanoita, miniluumutomaatteja, mansikoita, viinirypäleitä, patonkia, tuorejuustoa, appelsiinimehua, mandariineja ja croissanteja. Istuskeltiin viltillä muutama tunti ja kulutettiin aikaa mm. pelaamalla yatzya, lukemalla kirjoja ja bongailemalla koiria. Syötiin melkein taukoamatta se kaksi tuntia ja silti meille jäi vielä vaikka mitä jämäruokaa! Lopulta kyllästyttiin makoilemaan nurmikolla ja lähdettiin Camdenin kautta Piccadilly Circukselle. En oikein vieläkään voi sisäistää sitä ihmismäärää, mikä täällä pyörii. En tiedä miten turistit jaksaa pyöriä keskustassa, eihän siellä voi tehdä mitään kun joka paikassa on niin perkeleesti porukkaa.





Ajattelin tehdä tästä tällaisen sekametelipostauksen ja länttään tähän kuvia viime ajoilta. Tässä ensimmäisenä kuva meidän viime viikkoiselta yöseikkailulta, Tower Bridge on ehdottomasti parhaimmillaan keskellä yötä.





Viime viikolla käytiin Stratfordissa, koska siellä sijaitsee Queen Elizabeth Olympic Park. Kesän 2012 olympialaiset pidettiin siis tuolla ja rakas saksalaiseni halusi siitä syystä käydä paikan päällä aistimassa ilmapiiriä. Oletettavastikin tuolla kaikki oli uutta & hienoa, joten miun mielestä se oli aika sieluton paikka loppujen lopuksi. Löysin kuitenkin yhden mahtavan paikan, tuollaisen ihmeellisen suihkulähdesysteemin. Ei ollu mikään erityisen lämmin päivä, mutta koko paikka oli kuitenkin täynnä lapsia, jotka läpimärkinä ja riemusta kiljuen leikkivät tuolla vesisuihkujen keskellä. Lämmitti sydäntä seurata vierestä tuollaista pientä onnea. Bongattiin myös kukkia ja sisäinen biologini totesi heti, että kyseessä täytyy olla ruiskaunokki. En tosiaan tiedä onko tuo ruiskaunokki, mutta miusta tuntuu siltä että on!





Stratfordista otettiin bussi Blackfriarsiin. St Paul's Cathedral on ihan siinä kulmilla ja päätettiin osallistua jumalanpalvelukseen, koska oon itse asiassa halunnu tehdä sen jo kuukausien ajan. Kävin tuolla katedraalin sisällä huhtikuussa, mutta siellä on niin kaunista että ei siellä vaan yksinkertaisesti voi viettää liikaa aikaa. Halusin myös osallistua ns. vakavaan jumalanpalvelukseen, koska tuo meidän lähikirkko nyt on vähän mitä on (jos ette oo lukenu aikaisempia postauksia, niin jouduin tuolla kyseisessa kirkossa matkimaan vuohta jouluaaton jumalanpalveluksessa). Tykkään siitä, että kirkkoon voi mennä vakavalla naamalla, istua siellä ja pohtia kuulemaansa. St Paul's Cathedralin jumalanpalvelus oli onneksi juuri sitä mitä halusinkin sen olevan ja miulle tuli siellä todella levollinen olo. Jotain suitsukkeita ne kyllä siellä poltteli...





Tässä on miun paras kamu. En tykänny yhtään tämän rodun edustajista - kiitos naapureiden ihanille räksyttäjille - ennen tätä reissua, mutta Harry on kyllä varastanut paikan miun sydämestä. En yleensä halua nukkua samassa sängyssä koirien kanssa, mutta en mie tällaista 14-vuotiasta nappisilmää voi vastustaa mitenkään. Harry ei oo ikinä nukkunu kenenkään aikaisemman au pairin huoneessa (saati vieressä), mutta tää oli jo muistaakseni kolmas kerta miun aikana! Oon koirafani_95.





Viimeisenä katsaus keittiöön. Ensimmäisessä kuvassa miun surulliset mokkapalat, en löytäny leivinjauhoa ja lopputuloksena oli 0,5cm korkeat leivokset. Kuorrute onnistui kyllä tosi hyvin, se maistui juuri siltä miltä pitääkin. Täällä oon oppinu nauttimaan leipomisesta ja välillä tulee sellainen olo, että nyt on pakko päästä kyökkiin. Ehkäpä hakeudun mummin oppeihin Suomeen palattuani, siellä miusta varmaan ihan konkreettisesti leivottais hyvä jatke soppakauhalle. Toisessa kuvassa jotain harvinaislaatuista, miun host mum käyttämässä juustohöylää. Victory!

Ps. Ostin huopahatun ja se tekee miut onnelliseksi.