Mutta tosiaan, lähdin eilen Wood Greenin kautta kohti Wembley Stadiumia ennen puoltapäivää. Kävin Primarkissa ja lähdinkin sieltä sitten (yllärillä) ruskean paperipussin kanssa. Löysin vihdoin ja viimein täydellisen maksimekon - tämä tapahtui itse asiassa jo Cardiffissa mutta siellä ei ollu kokoja - ja illan keikkaakin ajatellen en vaan voinu lähteä Primarkista tyhjin käsin. Kävin myös Lidlistä vähän matkaevästä, jonka jälkeen hyppäsin bussiin. Matka tuntu ihan jeesuspitkältä, en tykkää yhtään bussireiteistä jotka kulkee osittain pitkin ruuhkaisia isoja teitä. Lopulta tuskaisen matkan jälkeen saavuin perille noin klo 15:30. Wembley Parkin tube stationilta menee valtava tie aina Wembley Stadiumille saakka ja tuo iso tie oli ihan täynnä porukkaa valumassa kohti stadionia. Tavallaan tiesin minne miun piti suunnata, mutta epäilin itseäni koko ajan väistellessäni jumalattoman pitkiä (istuvia) ihmisjonoja + fanipaidoin varustettuja irtoyksilöitä. Jatkoin kuitenkin vaan kävelyä ja sieltähän se oikee ovi sitten löytykin.
Lipussa luki ovien aukeavan klo 16:30, mutta päästiin sisälle jo puolta tuntia aikaisemmin. Lipussa luki myös, että omien ruokien + juomien + kameran tuominen on kiellettyä, joten olin vähän näreissäni kun ilmeisesti tällaista kieltoa ei sitten ollutkaan. Olin siellä siis juomatta, ruoatta ja kameratta. Mutta siinäpä se aika sitten kului ihan mukavasti isoa stadionia ihmetellessä ja "voiko tää muka olla loppuunmyyty, en usko että kaikki nuo tuhannet ja taas tuhannet paikat täyttyy" -ajatusten siivittämänä. Yritin myös keskittyä kindlen räpläämiseen, mutta - yllättävää kyllä - ajatukset oli kyllä jossain ihan toisaalla. Ihmisiä valui ihan mukavasti sisään tasaisena virtana ja lopulta kaikki ne vapaat paikat olikin kansoitettu täyteen. En oo ikinä ollu noin isossa tapahtumassa mukana, tilaa siellä on 90 000 ihmiselle ja tää kyseinen keikka oli loppuunmyyty.
Jossain vaiheessa isoilta screeneilta alkoi pyöriä musiikkivideoita, mm. Katy Perrya ja Olly Mursia. Toki tuli myös mainoksia esim. One Directionin hajuvedestä ja 5 Seconds of Summerin tuotantoa & let me tell you: kirkuvat fanitytöt on ehkä hauskinta ikinä. Varsinkin, kun tämä kirkuminen tapahtui JOKA KERRAN kyseisten bändien esiintyessä jossain muodossa siinä screenillä. Mutta seitsemän aikaan se kiljuminen sitten vasta alkokin, kun 5 Seconds of Summer aloitti soiton. Oon kuunnellu kyseistä bändiä vaan muutaman biisin verran, joten settilista oli suurimmilta osin aika tuntematon. Mutta ei siinä mitään, ihan mielellään söpöjä aussipoikia
5 Seconds of Summerin jälkeen oli noin 40min tauko ja sitten VIHDOIN JA VIIMEIN koitti odotettu H-hetki. En oikein voi kuvailla sitä fiilistä mitenkään, yhtäkkiä ne vaan oli siinä. Keikka kesti suunnilleen kaksi tuntia ja settilista oli melkein täydellinen. Oisin halunnu ujuttaa sinne lisäksi pari vanhempaa biisiä, mutta oon erittäin tyytyväinen myös siihen mitä saatiin. Kuultiin mm. Happily, Better Than Words & Through The Dark. Siis niiden hittibiisien lisäksi.
Erittäin ihastunut olin siihen, minkälainen tunnelma pojista huokui. Sain sellaisen vaikutelman, että ne ei ota menestystään mitenkään itsestäänselvyytenä ja että ne on vieläkin ihan nöyrää poikaa, vaikka vetävätkin keikkaa mm. Euroopan toisiksi suurimmassa stadionissa ja muutenkin ympäri maailmaa. Varsinkin Niallin, Liamin ja Harryn kohdalla oikein sydäntä lämmitti aina kun ne puhu jotain tai kun katto niiden lavaesiintymistä. Zaynin osuus oli kyllä sitten sitäkin suurempi pettymys, en tiedä missä oli vika mutta jotain häikkää siellä kyllä oli. Zayn laulo soolonsa joka kerralla joko ihan väärästä nuotista tai sitten niin, ettei siitä kuullu mitään. Onneks kaikkien muiden lauluosuudet meni nappiin. Mutta oikeesti, Harryn ääni! Oon aina ollu ihan sulaa vahaa sen kuullessani, mutta en silti odottanu että se ois kuulostanu livenäkin yhtä hunajaiselta.
Paikallani en tietenkään pysyny sekuntiakaan ja kipitin suoraan tasanteen reunalle ennen keikan alkua. Siellä sitten pysyinkin koko kaksituntisen ajan ja kiljuin/huusin/huutolauloin sen minkä keuhkoista lähti (aamulla heräsin pieni verenmaku suussa, mutta se kuuluu asiaan). Saatiin nauttia ilotulituksista useampaan eri otteeseen ja koko show oli kyllä mieletön kokemus. Viimeisen biisin jälkeen (Best Song Ever) jälkeen ihmiset alko valua pois ja nappasin jostain mukaani melkein täynnä olevan dieettikolan pahimpaan janooni. Siinä sitten kuljettiin kuin karjalauma kohti Wembley Parkin tube stationia ja tähän vaellukseen uppos kyllä ihan mukavasti aikaa. Jouduttiin odottamaan aina välillä sitä, että tube kerkes ottamaan edelliset porukat kyytiin ennen uusien saapumista. Itse suuntasin kuitenkin bussiin, koska tube ei tänä viikonloppuna toiminu ihan moitteettomasti korjaustöiden takia ja bussi oli muutenkin itse asiassa oikein hyvä valinta. Jouduin vaihtamaan bussia kerran, mutta oli kerrassaan loistava matka. Olin kyydissä alusta melkein loppuun ja koko matkan aikana pysähdyttiin _kolme kertaa_ sen ainaisen 20 metriä - pysähdys - 20 metriä - pysähdys -rumban sijaan. Mitä luksusta. Siinä bussimatkan aikana taas itku silmässä mietin Lontoota ja sitä, miten en haluais millään lähteä täältä mutta en haluais myöskään jäädä juuri tässä elämäntilanteessa. Haluun opiskella Suomessa ja kattoo sitten minne tie johdattaa.
Olin ihan järkyttävän väsyny kavutessani pois bussista, mutta onneks tapahtu ratkiriemukas juttu melkein kotiovella. Minuu vastaan käveli mies ja nainen ja ne hihitteli keskenään tosi rakastuneen oloisesti. Jossain vaiheessa tää nainen lähti juoksemaan ja mies jäi vähän kauemmas, eikä ilmeisesti huomannu että olin kävelly niitä vastaan jo hyvän tovin. Eli siinä vaiheessa kun olin jo melkein sen miehen kohdalla, se luuli että oon ilmeisesti tämä tyttöystävä ja oli tulossa halaamaan minuu. Ei hitto mihin räkänauruun se nainen puhkes kun mies vaan huudahti "I thought that was you!!!!". :----D
Kello 00:30 painoin sitten pään tyynyyn täynnä onnellisia ajatuksia. Ihana ilta, vaikka yksin sen vietinkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti