Talking loud about future in our hands, exchanging dreams and how they'll last - still knowing nothing at all.

Euroviisut on miun juttu. Oon kattonu ne aina joka vuosi niin pitkään kun vaan jaksan muistella, ihan joka vuosi. Lordin voittoa seurasin meidän entisen talon olohuoneen nojatuolissa, enkä voinu uskoa silmiäni aina kun Suomelle pamahti täydet 12 pojoa kerta toisensa jälkeen. Käytiin itse asiassa luokkaretkelläkin seuraamassa vuoden 2007 Euroviisujen semifinaalia (tais kyllä olla kenraaliharjoitus, haha) Helsingissä ja nähtiin sen vuoden voittajan - Serbian - esitys. Huikeeta!

Tänä vuonnakin jaksoin luonnollisestikin innostua Euroviisuista niiden lähestyessä, vaikka en seurannu oikeestaan yhtään Uuden Musiikin Kilpailua (jossa siis valitaan aina Suomen edustaja). Miulla ei oo ollu enää pitkään aikaan hirmu korkeat odotukset Suomen biisiltä, koska se nyt sattuu yleensä olemaan... mauton tai mitäänsanomaton. Tänä vuonna olin kuitenkin ERITTÄIN positiivisesti yllättyny ja tunsin suurta ylpeyttä, kun katseltiin Euroviisuja telkkarista host perheen & Roxanen kanssa ja oli Suomen vuoro esiintyä. Eikä hävettäny siinäkään vaiheessa, kun alettiin jakamaan pisteitä. En ees muista millon oltais viimeks oltu pistetaulukon vasemmalla puolella! Hyvä Softengine ja hyvä Suomi.<3



Viime lauantaina koitti odotettu päivä ja hyppäsin aamulla bussiin, suuntana Heathrow. Miun paras ystävä osti lentoliput Lontooseen joku pari kuukautta sitten, mutta tuntuu että siitä päivästä viime lauantaihin oli vaan muutama viikko. Jee! Siellä sitä halailtiin arrivals aulassa ja mietittiin miten paljon meillä on viimeinkin aikaa olla kahdestaan. Nähtiin kyllä helmikuussa, mutta se miun visiitti oli suhteellisen kiireinen eikä keretty kunnolla paneutua itse asiaan. Eli voisi siis sanoa, että nähtiin nyt kunnolla ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen.

Joka tapauksessa, meillä oli esim. maailman paras viikko. Ekat kaks päivää seilattiin keskustassa nähtävyydeltä toiselle ja käytiin läpi mm. Tower Bridge, Buckingham Palace, Big Ben (obviously), London Eye, King's Crossin platform 9 3/4, Trafalgar Square jne. Kiivettiin Trafalgar Squarella olevien leijonien päälle ja voin kyllä kertoo, että oli ehkä hirvittävintä mitä oon ikinä tehny. Se jellona oli niin käsittämättömän liukas ja niin korkeella, että en uskaltanu liikkua yhtään mihinkään suuntaan päästessäni sinne selkään. Ehkä kuva kertoo kaiken tarpeellisen...



Miulla oli sinällään aika helppo työviikko, koska maanantaina oli Bank Holiday ja host vanhempien työvuorojen takia meidän piti handlata Jack vaan tiistaina ja keskiviikkona. Oli siis paljon aikaa tehdä ihan mitä vaan, vaikka ei sit loppujen lopuks tehty mitään sen mullistavampaa. Katottiin American Horror Storya eli kuolattiin Tatea, kokkailtiin soijarouheesta vaikka mitä, käytiin kevyellä 2h shoppailulla Primarkissa, käveltiin pitkin Barnetia ja juotiin sivistyneesti parit lähipuistossa. On ihanaa kun voi vaan olla toisen kanssa ilman mitään suuria suunnitelmia. Tutustuttiin Saanan kanssa vuonna 2001 (ollaan tunnettu reippaasti yli puolet miun koko elämästä) ja ollaan siitä asti oltu erinomainen tiimi. Ollaan vaihdettu yhdessä koulua kahdesti ja pysyttiin siitäkin huolimatta 11 vuotta samalla luokalla. Saana on miun toinen puolisko ja tuntee miut ehkä joka epäluonnollisen hyvin. Ollaan koettu about KAIKKI elämän parhaat jutut yhdessä, koska ollaan kasvettu yhdessä esim. pahimpien teiniaikojen yli. Jos haluan unohtaa jotain noloa menneisyydestäni, Saana kyllä pitää huolen siitä että niin ei tapahdu. Ollaan tosi samalla aaltopituudella ja saatetaan ymmärtää mistä toinen meinaa puhua yhden sanan perusteella. Ei tuollaisia ystäviä löydy joka nurkasta.

Viime syksyyn asti oltiin asuttu aina samassa kaupungissa ja tiedettiin kaikki tiedettävissä olevat asiat toisistamme ihmissuhteista ajanviettopaikkoihin. Sitten elämä kuljetti meidät 3000km päähän toisistamme. On outoa etten tunne ihmisiä, joiden kanssa Saana hengaa. En tiedä miltä sen yliopisto näyttää, enkä tiedä minkälaisia opettajia siellä on. En oo ikinä käyny Saanan ensimmäisessä asunnossa, enkä tiedä mihin lähikauppaan kipaistaan 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Haluan ja aionkin ottaa selvää noista asioista palatessani Suomeen, mutta samaan aikaan miulle oli tosi tärkeetä näyttää Saanalle miun elämä täällä. Että ei oltais ihan niin kaukana toisistamme.