lauantai 31. elokuuta 2013

“The universe is big. It’s vast and complicated and ridiculous. And sometimes, very rarely, impossible things just happen and we call them miracles.”

Okei. Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia maailman henkiolentoja siitä, että lentokoneemme ei tippunut alas taivaalta reilun kahden ja puolen tunnin lennon aikana. Istuin noin 1,5h koko matkasta aivan (anteeksi sanavalintani) paskahalvauksen kourissa ja puristin epätoivoisesti laukkua rystyset valkosina ja jokaisen kummallisen äänen/heilahtamisen jälkeen rukoilin, että päästäis mahdollisimman nopeesti takaisin maahan. Elämäni pisimmät kaksi ja puoli tuntia. Harkitsin vakavasti lennon aikana, että tuun sit aikanaan takaisin Suomeen ihan rehellisiä maanteitä pitkin Ranskan ja Tanskan ja Ruotsin kautta...



Mutta startattiin siis tänään aamulla vähän yli kahdeksan kotipihasta ja oltiin Helsinki-Vantaan lentokentällä joskus kahden aikoihin. Kävin tekemässä lähtöselvityksen ja heitin matkalaukkuni sille hihnalle, joka vie laukut jonnekin ja siitä ruumaan. Oli tosi haikeet fiilikset aina jos eksyin ajattelemaan, että kohta lähen eri suuntaan kun muu perhe, mutta säästyin kuitenkin kyyneliltä kun en antautunu ihan täysillä siihen jäähyväishetkeen. Heti kun äiti, iskä ja pikkuveli lähti toiseen suuntaan niin haikeuden tilalle tuli paniikki. Pelkään siis lentämistä aika paljon ja no, yhtä kauheeta se oli mitä olin ajatellukin. :D Onneks samalla lennolla tuli toinenkin au pair Annina, joten oli ees vähän helpompi lento!



Perillä kävin hakemassa matkalaukkuni linjastolta (otin aluks jonkun pojan matkalaukun, joka oli tismalleen samanlainen kun miulla....mutta heitettiin sit siinä high fivet samanlaisten matkalaukkujen kunniaks!) ja lähdin etsimään tietäni host mumin eli K:n luokse. Ei jänskättäny enää yhtään, vaikka tiesinkin että tästä lähtien I have to say everything in English. Matka kotiin kesti varmaan lähemmäs kaks tuntia aivan järkyttävän liikenneruuhkan takia, mutta juteltiin sit K:n kanssa kaikesta mahdollisesta entisistä au paireista aina Lontoon kettuihin. Meidän puutarhassa kuulema asuu kettu ja kaks pentua, en kestä!!! Sain myös kuulla ettei täällä oo ainakaan noilla isoilla teillä nopeusrajoituksia näkyvillä, koska "everybody knows them". Jaahas...



Päästiin perille vasta pilkkopimeellä eli en ihan hirveesti vielä maisemia päässy ihailemaan, MUTTA näin kuitenkin sen verran että voin sanoa täällä olevan ihan käsittämättömän kaunista. Tää on kuulema turvallista aluetta (host mum ja host dad on kumpikin poliiseja eli ne tietää missä alueilla tapahtuu rikoksia eniten jne) ja sen kyllä huomaa... Täällä on ihan järkyttävän hulppeita ja arvokkaan näkösiä taloja, tosi vanha kirkko ihan kulman takana, TODELLA brittimäistä ja viihtyisää. Tää meidän talo oli paljon hienompi ja viihtyisämpi mitä oletin kuvien perusteella ja tykkään tästä miun huoneesta tosi paljon. Vaikka täällä onkin kokolattiamatto. Koko tää perhe on hirmu ystävällinen ja kaikki miun tavarat kannettiin toiseen kerrokseen ilman että kerkesin edes kissaa sanoa ja heti sen jälkeen iskettiin teekuppi käteen, haha! Pakko myöntää, että mulla on tosi tervetullut olo. Tän perheen 8-vuotias poika J vei miut heti huoneeseensa ja alko esittelemään fossiileja. Meistä tulee luultavasti parhaimmat kamut, jos alkuun on luottaminen! Tulin myös heti erinomaisesti toimeen perheen koiran, vanhaherra Harryn, kanssa. Ja sain kuulla automatkalla, että perheen isä on irlantilainen. Ja sen kyllä kuulee!



Pikaisia huomioita: Täällä ihan tosissaan kävellään kengät jalassa vaikka onkin kokolattimatot. Vesi maistuu...noh, aika kemialliselta ja ei-raikkaalta. Osa ovista aukee väärään suuntaan (paitsi minun huoneen ovi). Ja vaikka kaikki onkin paremmin kun hyvin niin on silti vähän koti-ikävä. Tämä varmasti kuuluu asiaan ja muuttunee, kun pääsen tutkimaan ympäristöä ja löydän kavereita! Mutta kyllä sitä jo tässä vaiheessa huomaa, miten rakkaita perhe ja ystävät on. Terkkuja äitille, isille, Kasperille, Evelle, mummille, ukille, Tepille ja kaikille kamuille!<3

Ps. Annoin ehkä tunti sitten tuliaiset (Tatu & Patu: This is Finland-kirjan, salmiakkia & suklaata) ja kuulin äsken kun J huus: "Mommy, when can I taste rye bread?" :D Ja täällä on kuulema kirjakauppa, jossa kirjat ei maksa mitään?!

2 kommenttia:

  1. Presiis samat tuliaiset kun mulla :D Mun tytöt oli ihan innoissaan tosta kirjasta ja toinen vei sen kouluunkin mukaan. Kovasti on menossa Suomeen ja nyt paremman puutteessa ollaan sitten leikitty barbeilla että ne makustaa suomeen avantouimaan ja hiihtämään...

    Mutta hei hienoa että hyvin on alkanut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihania! :D Tuo kirja on kyllä ihan erinomainen tuliainen kun Suomesta kuitenkin tiedetään maailmalla suhteellisen vähän.

      Ja joo, oon kyllä niin onnellinen että pääsin tähän perheeseen!

      Poista