"I love San Francisco and Brighton has something of San Francisco about it. It's by the sea, there's a big gay community, a feeling of people being there because they enjoy their life there."

Viime lauantaina tehtiin siis pikainen visiitti Brightoniin. Olin tästä reissusta varsin iloinen, koska en oo aikaisemmin käyny Brightonissa vaikka oon ehkä pienesti halunnutkin. Vietettiin mukavat neljä tuntia meren äärellä, lähinnä Brighton Pierin merkeissä. Käytiin ensin pelihallissa, jossa Jack voitti meille ihan karseet avaimenperät... Miekin yritin parhaani mukaan tunkea kolikoita koneisiin ja voittaa edes jotain, mutta ilmeisesti olin n00b amatööri ja jäin ilman voittoa. Onneks Kyra sitten voitti jonkun vaaleanpunaisen ponin (avaimenperä sekin) ja halus antaa sen miulle. Kelpuutin sen lohdutuspalkinnoksi, se on oikein söpö ja turha muovikrääsä. En tiedä mitä teen sille Jackin voittamalle yksilölle, en ainakaan ota mukaani Suomeen...





Pelihallista siirryttiin ihan Brighton Pierin päähän, jossa sijaitsee pienimuotoinen huvipuisto. En henkilökohtaisesti vihaa mitään niin paljon kuin huvipuistojen laitteita, mutta siinä sit yhtäkkiä huomasin ranteessani violetin rannekkeen ja kuulin Kyran kehotuksen mennä Jackin kanssa laitteisiin. Great. Käytiin sit jossain kauhutalossa (pidin silmiä kiinni tai kiljuin), törmäysautoissa, teekupeissa, karusellissa, tukkijoen tyylisessä vuoristoradassa (ihan kamala, istuit vaan "tukin" sisälle ja pidit reunoista kiinni. SIIS MITÄ, ei minkäänlaisia turvavaljaita etc??!!111) ja sit sellasessa laitteessa, joka nous suht korkealle ja "pomputti" ylös ja alas samalla kun pyöri ympyrää. Kieltäydyin kaikista hirveimmistä laitteista, mutta onneks myöskään Jack ei ollut halukas kokeilemaan niitä. Hyi.





Siinä kun oltiin aikamme pyöritty niissä laitteissa, päätettiin lähteä jatkamaan matkaa. Ennen autoon siirtymistä käytiin heittämässä vähän kevyttä kenttälounasta naamaan ihan kivassa pubissa. Lemppareita oli sipulirenkaat, niitä vois syödä esim. rekkalastillisen yhdeltä istumalta. Meidän viereisessä pöydässä istui turisteja, jotka otti niiden fish&chipseistä kuvia varmaan kymmenen minuuttia ennen kuin kenelläkään oli lupa alkaa syömään haha. Lounaan jälkeen Jack halus vielä käydä ostamassa itselleen söpöstä leipomosta muffinssin, joten koukattiin sinne ennen kuin lähdettiin ajamaan takaisin leirintäalueelle.





Tavallaan on harmi etten päässy kunnolla Brightonin makuun, koska näkemäni perusteella kyseessä on rento ja freesi kaupunki. Kauniita pieniä kujia, lippuja ripustettuna ympäri keskustaa ja tietysti meri ihan siinä vieressä. Ois ollu ihan mielenkiintoista viettää vähän enemmän aikaa uusissa maisemissa Brightonin kaltaisessa kaupungissa, mutta haluun nauttia Lontoosta nyt nämä viimeiset viikonloput. Viikonloppuja on itse asiassa tässä vaiheessa enää kolme jäljellä enkä oikein vieläkään ymmärrä lähestyvää lähtöä. Oon nyt viime aikoina intoillut paljon pääsystä Suomeen, mutta ehkä en vielä tajua mitä kaikkea joudun jättämään taakseni. Onneksi minuu odottaa kotona äiti ja isi, poikaystävä, sisarukset, mummi ja ukki, Nitro, havumetsät (täynnä mustikkaa), uudet tuttavuudet, pyörä(t), kirpputorit, ruisleipä, mustista karkeista koostuvat irttaripussit ja ihana suomen kieli. Miulla on ollu ihana vuosi ja oon varma, että miulla edessä lisää yhtä ihania vuosia olin missä päin maailmaa tahansa.

Ps. The Fault In Our Stars on muuten paljon parempi elokuvana kuin kirjana! Augustus Waters 5/5.

Maybe I will find you where all the black is white

Meidän viime viikonlopun telttailuretki oli yksi tämän Englannissa vietetyn vuoteni kohokohtia. Kyllä siinä pääsi ihan mukavasti oikeaan tunnelmaan, vaikka olikin käytössä vesivessat ja aamupalaksi pystyi paistamaan munakkaan.





Lähdettiin ajamaan kohti Sussexia perjantaina aamupäivästä, koska haluttiin välttää pahin liikenneruuhka. Napattiin Jack koulusta mukaan ja lähdettiin tien päälle. Oli ihan tajuttoman kuuma, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja jouduttiin vielä kaiken lisäks kärsimään liikenneruuhkassa tunnin ajan. Matka kesti liikenneruuhkineen noin kolme tuntia ja oltiin perillä meidän leirintäalueella kolmen aikoihin. Leirintäalue oli ihan mukavan kokoinen niitty ja jokaisen leirin edessä oli oma nuotiopaikka. Meidän ensimmäinen missio oli laittaa teltat kasaan ja siinä pienen hämmentyneisyyden jälkeen sain oman telttani pystyyn. Oon kyllä koonnu telttoja ihan kiitettävästi elämäni aikana, mutta juuri tämän kyseisen teltan rakenne poikkesi huomattavasti totutusta mallista.





Kyralla ja Jackilla kesti hieman pidempään telttapuuhissa, koska niiden teltta oli kunnon lukaali ja siihen päälle vielä ilmapatjan täyttäminen sun muut toimenpiteet. Kun teltat oli kasattu, hypättiin autoon ja otettiin suunnaksi Seaford, joka nimensä mukaisesti on merenrantakaupunki. Itse kaupunki oli aika laimee, mutta napattiin kuitenkin fish&chipsit (oh lord miten voin elää ilman tuota taivaallista ruokaa) mukaan ja mentiin istumaan rantaan. Sieltä näkyi myös hyvin tuo Seven Sisters, joka on seitsemän vierekkäisen liitukivijyrkänteen muodostama kai ihan kuuluisa nähtävyys. Tuolla ei viihdytty kauaa, sillä mereltä tuuli aika kylmästi ja oltiin kaikki ihan kananlihalla.

Illasta käytiin vielä kävelemässä meidän leirintäalueen vieressä sijaitsevassa "lintupuistossa". En nyt oikein tiedä parempaa nimitystä, mutta siis joku hullu on keränny järkyttävän kokoelman eri lintuja eri maanosista yhteen paikkaan. Siellä ne lintuparat eleli pienissä loosseissa siipien sulat leikattuina (karkaamisen estämiseksi). :( Tämän surullisen kävelyretken jälkeen päästiin onneksi parempiin tunnelmiin, koska meillä oli edessä nuotion sytyttäminen ja vaahtokarkkien grillaaminen! Siinä lähellä leirintäaluetta oli meneillään myös joku festari, eli saatiin nauttia erinomaisesta taustamusiikista siinä grillailun ohella. Pakko muuten mainita tässä välissä kuinka onnellinen oon tästä host perheestäni. Siinä me juteltiin syvällisiä host mumin kanssa ja naurettiin ihan hulluna hulvattomille jutuille. Mie en kustantanu _mitään_ itse koko viikonlopun aikana ja miut pyydettiin mukaan ihan vilpittömästi sen takia, että miut haluttiin mukaan.





Perjantain ja lauantain välinen yö meni vähän levottomasti, lähinnä järkyttävän kaatosateen ja tuulen takia. Heräsin katosta tippuviin vesipisaroihin ja pelkäsin, että koko teltta repeää kahtia. Aamulla haisin savulta ja märältä koiralta, mutta se kuulunee asiaan... Aamupalan jälkeen lähdettiin Lewesiin, koska Kyran piti ostaa puhelimeen matkalaturi. Nuo muutamat kuvat on siis juurikin sieltä. Oikein viehättävä pieni paikka, siellä oli meneillään markkinat ja voi että tuli ikävä Joensuun markkinoita ja tuoretta lakritsia! Ei kuitenkaan viihdytty tuolla pitkään, sillä meillä oli suurempia suunnitelmia päivän varalle...nimittäin Brighton! Teen Brightonista oman postauksen heti tähän perään, koska liian pitkät kuvaoksennusta täynnä olevat postaukset ei oo miellyttäviä. Matkalla Brightoniin tehtiin pieni välipysähdys tuollasella öö... kukkulaan kaiverretulla kuviolla? Kyseessä on Long Man of Wilmington enkä oikein osaa kertoa siitä mitään. Paitsi sen, että se on vanha ja suuri!





Kun päästiin illalla takaisin leirintäalueelle, lähdettiin siitä suoraan mahat kurnien etsimään ruokapaikkaa. Oltiin saatu aikaisemmin kuulla pubista, joka sijaitsee n. 40min kävelymatkan päässä ja päätettiin sitten käydä tsekkaamassa kyseinen paikka. Suurin osa matkasta käveltiin keskellä ei mitään, siellä oli vaan jättimäisiä niittyjä, jotka piikkilanka-aita erotti toisistaan. Yhdellä niityllä oli hevosia ja kuumotti kyllä hieman kun kaikki viis elikkoa tuijottaa jähmettyneinä paikoilleen. Voin jo ehkä nyt myöntää ääneen (teini-iän "yritän olla heppatyttö"-vaiheen jälkeen) että hevoset ei oo ikinä ollu miun juttu ja itse asiassa pelkään niitä aika paljon. Varsinkin jos kyseinen eläin on villinä ja vapaana samalla niityllä missä minä kävelen. Joka tapauksessa, paras oli vielä edessä. Hevosten jälkeen edettiin nimittäin pienelle niitylle, jossa meitä odotti pässi. Sekin tuijotti meitä täysin liikkumattomana ja aloin hermostua mitä lähemmäksi sitä kävelin, koska aistin pahan jännitteen minun ja pässin välillä. Etsin jo epätoivoisesti pakopaikkaa, koska olin ihan varma että se hyökkää päälle. Päästiin kuitenkin pässin ohi ilman taisteluhaavoja ja jatkettiin matkaa pubiin. Oltiin jo melkein epätoivoisia, kunnes nähtiin pubin siintävän kaukaisuudessa. En nyt muista kyseisen mestan nimeä, mutta se vaikutti todella vanhalta ja oli erittäin tunnelmallinen paikka. Ruoka ei ollu mitenkään erikoista, tilasin kasvislasagnea ja löysin juustokuorrutteen alta ehkä viisi pientä kasvispalaa.

Ruoan jälkeen lähdettiin taivaltamaan takaisin leirintäalueelle ja naureskeltiin sille pässille (jolla oli btw miun pään kokoiset kivekset). Hymy hyytyi kuitenkin varsin nopeasti kun päästiin pässin laitumen luokse ja siellähän se meitä odotti ihan portin edessä sieraimet väristen. Se oli niin kuumottavaa, kukaan ei edes tosissaan ajatellu avaavansa sitä porttia vaan oli ihan itsestäänselvyys että lähdetään rämpimään umpimetsään ja ohitetaan se pässi keinolla millä hyvänsä. Naurattaa vieläkin ihan hulluna se tilanne, metsä oli ihan täynnä korkeita nokkosia ja mie ulvoin siellä kirosanoja suomeksi aina kun nokkonen poltti leggingsien läpi. Ja ihan vaan huomioksi, sitä tapahtui USEIN. Kun oltiin tarpeeks pitkään räpiköity siellä metsässä, päätettiin että ainoa keino päästä takaisin meidän polulle on kiivetä sellaisen piikkilanka-aidan yli. Eihän siinä sit muu auttanu kun kiivetä ja toivoa ettei kuolema ihan vielä korjaa. Hypättiin siis hevosia täynnä olevalle niitylle ja hevoset ei näyttäny olevan erityisen tyytyväisiä siihen, että pölähdettiin metsästä niiden reviirille. Yks hevonen lähti juoksemaan suoraan kohti ja en voi edes kuvailla miten kauhuissani olin. Vedin varmaan 110km/h pikakävelyllä karkuun ja unohdin samalla kangaskassini. Onneks Kyra nappas sen mukaan, en ois mistään hinnasta halunnu lähesty niitä hevosia enää (ikinä).





Illalla istuttiin taas nuotion äärellä, jonka Jack sai sytyttää ihan itse. Meillä oli mukavaa siihen asti kunnes Jack pudotti sormillensa tulikuuman vaahtokarkin. Ihan hirveet rakkulat se siitä käteensä sai ja oletettavastikin huusi kuin syötävä. Ei siis grillailtu enää vaahtokarkkeja, ei sillä että niitä enää ois ollutkaan. Vetäydyttiin siitä aika pian telttoihimme ja mie nukuin taju kankaalla koko yön. Aamulla syötiin taas herkkuruokaa, käytiin vielä kävelemässä lintupuistossa, kasattiin teltat ja lähdettiin ajamaan takaisin Lontooseen. On kiva olla kotona taas, mutta oisin kyllä ihan mielelläni vielä jäädä nauttimaan raikkaasta ilmaasta ja kauniista maisemista!

Näin me marssimme arktiseen limboon ja taivutamme polviamme, kevät koittaa ja pian on lääkkeet loppu. Hurmio ja hankaluudet, erokirjeet ja vihaiset linnut, natsikorttitalon sameat yöt. Ajan virrassa jaetun kansan murheet ja sukupolvikokemukset

Lontoota on jäljellä tänään 29 päivää, joten oon alkanu tässä enemmän tai vähemmän aktiivisesti suunnittelemaan tulevaa syksyä. Mol.fi ja duunitori.fi on koluttu läpi ja käyn päivittäin tsekkaamassa uudet avoimet työpaikat. Ei sillä että vaihtoehtoja olis liikaa, lukiotaustalla ja heikohkolla työkokemuksella (tai no kyllähän sitä löytyy, mutta lähinnä lastenhoidosta)työpaikan etsiminen on astetta mielenkiintoisempaa. Eilen löysin kuitenkin potentiaalisen ilmoituksen ja aloin siinä illalla sitten rustaamaan työhakemusta One Directionin ja Pyhän Hengen voimin. Lähetin hakemuksen klo 01:30 ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en enää muista mitä sinne runoilin. Toivottavasti en ainakaan painottanu erinomaisuuttani venäjän kielen saralla, vaikka oonkin sitä opiskellut viisi vuotta niin käytännössä kielitaitoni tämän kyseisen kielen saralla on erittäin rajoittunut. Odotukset ei oo paljoa multakerrosta korkeammalla, mutta onpahan nyt ensimmäinen virallinen työhakemus tehty. Yritin ottaa itsestäni edustavaa kuvaa ansioluetteloon liitettäväksi, mutta jotenkin päädyin derppaamaan meidän vessassa. Ohessa todistusaineistoa.





Tällä viikolla oon päässy helpolla töiden suhteen, sillä host daddy on vieny Jackin kouluun joka_ikinen_päivä. Olen käyttänyt ajan hyödykseni muun muassa polttamalla maanisesti kynttilöitä keskellä päivää. Jos voisin muuttaa menneisyydestäni jotain, yrittäisin luultavasti hienovaraisesti hillitä itseni IKEA:n kynttilähyllyllä. Oon myös siivonnut huonettani - kyllä, tämä on ehdottomasti mainitsemisen arvoista - ja alkanu varovaisesti pakkaamaan tavaroita. Tuntuu että oon ostellu vaatteita ihan holtittomasti, mutta vaatekaapin sisältö kertoo toista tarinaa. En tiedä minne oon vaatteeni tunkenu, mutta tällä hetkellä henkareissa ei roiku yhtään ylimääräistä vaatekappaletta. Tosin suunnitelmana on silti laittaa lähtöpäivänä päälle kaikkein painavimmat (ja sitä kautta myös lämmittävimmät) vaatteet, toivottavasti meidän lähtöpäivä ois kolea...





Tänään me ollaan lähdössä telttailemaan host mumin ja Jackin kanssa Sussexiin. Oon lähtövalmisteluja tehdessä huomannu miten erilaiset oletukset minulla ja Kyralla on telttailusta. Miusta telttailu on selviytymistä erämaassa ja minimaalisesti elämistä, puskapissat kuuluu arkeen ja suihkusta voi vaan haaveilla. Hampaat pestään teltan vieressä ja naamaa kastellaan juomapullon vedellä (jos se on ihan tarpeellista). Mukana on reissumiestä, tonnikalaa, riisikakkuja ja porkkanoita. Niillä on selviydyttävä, mutta välipalaksi voi hakea mustikoita teltan takaa. Retkipatja on plussaa, mutta ilman sitäkin on selviydytty. Huppari toimii tyynynä ja makuupussi peittona. Telttailu on mahtavaa! Kyran näkökulma telttailusta on se, että varataan leirintäalueelta paikka ja maksetaan siitä 20 puntaa/hlö/yö. Vesivessan ja suihkun on kuuluttava olennaisena osana leirintäalueen palveluihin, mutta plussaa on myös mahdollisuus ostaa ruokaa paikan päältä. Mukaan pakataan kaikki ruoantekovälineet paistinpannua myöten ja aamupalaksi on tiedossa pekonia ja munaa. Yöt nukutaan tuplailmapatjalla ja kotoa raahataan ihan konkreettiset peitot ja tyynyt.
On siis varmaan tarpeetonta mainita siitä, miten usein tunnen olevani metsänpeikko suoraan sysimetsästä. Ehkä mie oonkin, katajaisen kansan ylpeä perillinen. ;)

Lights off when they should be on/Even stars and skies above/Short days when the nights are long

Kuluneen vuoden aikana oon käyny St Albansissa lukemattomia kertoja, mutta miun vierailut rajoittui lähinnä suomikoulun tiloihin. Se oli kuitenkin harmillista, sillä St Albansilla on takanaan pitkä historia mm. roomalaisten asuttamana kaupunkina. Ehdottomasti paremman tutustumisen arvoinen paikka siis! Siksi otinkin Roxanen mukaani yhtenä suomikoululauantaina ja mielenkiintoisen oppitunnin (Roxane oppi laskemaan yhdestä kymmeneen suomeksi, haha) jälkeen lähdettiin tallustamaan St Albansin keskustaan. Miulla ei ollu odotukset korkealla, ehkä siksi että maistoin vieläkin Cardiffin jättämän karvaan pettymyksen. Onneksi sain yllättyä tällä kertaa positiivisesti, koska St Albans oli erittäin viehättävä ja kaunis pieni kaupunki.





Meillä ei ollu oikeestaan mitään valmista suunnitelmaa, haluttiin vaan seikkailla siellä täällä ja nähdä jotain roomalaisten rakentamaa. Ensimmäisenä löydettiin markkinat, jotka suorastaan kuhisi elämää! Ja herkkuja. Kierrettiin kaikki kojut hartaudella läpi ja lopulta ostettiin kahdella punnalla tuoreita kirsikoita. Oltais ostettu mansikoita, mutta ne näytti siltä kuin joku olisi ne jo meille valmiiksi pureskellut. Huonot mansikat on yksi surullisimmista asioista maailmassa.





Popsittiin kirsikat nätissä puistossa ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Käveltiin ihan vaan minne jalat vei ja nautittiin kauniista maisemista ja tiiliseinää vasten kasvavista köynnöksistä. Meillä ei ollu mukana mitään karttaa eikä ollu mitään hajua mistä löytyi mitäkin, mutta siitäkin huolimatta päädyttiin onnistuneesti kovin erilaisista maisemista toisiin. Mainitsemisen arvoista on se, etten nähnyt yhtäkään rumaa asuintaloa koko päivän aikana. En tiedä miten voisin tiivistää sen tunnelman sanoiksi, mutta siellä mennyt aika yhdistyi uuteen kauniilla tavalla. Asuintalot oli vanhoja, mutta ne oli pidetty kunnossa (mm. maalattu kauniilla väreillä) historiallista arvokkuutta loukkaamatta. Olin ihan heikkona jokaisen pienen yksityiskohdan edessä ja otin yksittäisistä taloista tyyliin sata kuvaa. Miussa on ehkä ainesta pieneksi esteetikoksi.





Löydettiin myös tiemme St Albans Cathedraliin, joka yllätyksellisesti oli koko meidän reissun kohokohta. Ulkomuodoltaan katedraali ei oo ehkä se kaunein mahdollinen, mutta haluttiin tietysti siitäkin huolimatta käydä sisällä. Siellä oli meneillään ilmeisesti myyjäisten valmistelut/siivous, sillä koko paikka oli täynnä porukkaa roudaamassa tuoleja ja pöytiä. Eli siellä ei ollu kyllä mikään tyypillisin kirkkotunnelma ainakaan juuri sillä hetkellä. Bongattiin myös informaatiota ilmaisesta opaskierroksesta, jolle päätettiin ilman muuta osallistua. Meidän oppaana toimi hauska vanha mies, jolla oli ihan törkee risuparta ja punaiset posket. Se selitti meillä katedraalin historiaa (paikka avattiin v. 1877) ja vei meidät paikkoihin, joista sitten selitti enemmän. Koko kierros kesti yhteensä reilun tunnin ja oli todella informatiivinen ja mielenkiintoinen.





Katedraali oli siis ihan järkyttävän iso, siellä oli monta erilaista "huonetta" ja jokaisessa oli oma nähtävyytensä. Sieltä pystyi myös bongaamaan eri aikakausien arkkitehtuuria, sillä rakennusta on aikojen saatossa laajennettu ja laajennusten yhteydessä on käytetty aina sen ajan arkkitehtuuria. Tuntui jotenkin oudolta nähdä ihan selkeästi eri rakennus- ja koristelutyylit rinta rinnan kun on tottunu siihen, että yksi rakennus = yksi tyyli. Mutta kuten ehkä kuvista näkyy, kyseinen katedraali ei todellakaan ollu ruma sisältä. Olin ihan sanaton kun päästiin ulos, takaisin normaaliin elämään.





Lopuksi vielä kuva siitä vanhasta & roomalaisesta, tää on ilmeisesti ollut aikanaan muuri. Ei siinä nyt ihan hirveesti ihmeteltävää ollu, mutta kunhan nyt edes jotain nähtiin... Päivän sana oli KÄVELY ja se ei kyllä jääny epäselväks siinä illalla kun odoteltiin bussia tulevaksi. Välillä tuntuu hyvältä olla ihan rättipoikki mukavan päivän jälkeen.


Ps. Anteeks tönkkö kirjoitus, ei jotenkin ollu kirjoitusfiilis enkä ikinä pysty pakottamaan itseäni multimaalisiin suorituksiin tässä olotilassa!

"Aamulla näen muuttolintuja muodostelmassa taivaalla, liikutuin ja niitä tervehdin; Nähdään keväällä tai myöhemmin"

En tiedä kummasta olin enemmän innoissani torstaina 29.5., rinkan neitsytmatkasta vai Cardiffiin lähtemisestä. Hypättiin tubeen aamulla (sen jälkeen kun oltiin kavuttu tuon kammottavan ylämäen huipulle, ei huh huh) ja suunnattiin Victoria Coach Stationille, josta meidän bussi lähti 10AM. Suosin yleensä National Expressia, mutta tällä kertaa haluttiin säästää matkakuluissa ja valittiin siitä syystä Megabus. Matkat molempiin suuntiin maksoi yhteensä 11 puntaa, en tajua miten täällä matkustaminen voi olla näin naurettavan halpaa. Voisiko joku ystävällisesti antaa minulle erinomaisen selityksen sille, miksi esimerkiksi JNS - KPO väli maksaa 26,3e/suunta?

Mutta palatakseni varsinaisesti asiaan, bussimatka oli aika köykäinen. Meillä oli käytössä joku vuokrabussi eikä siellä ilmeisesti ollut edes vessaa. Ei sillä, nukuttiin Roxanen kanssa taas vaihteen vuoks melkein koko bussimatka eli tarvetta toiletille ei varsinaisesti ollut. Välillä herättiin bongailemaan lentokoneita ja ihastelemaan vehreitä maisemia. Ihastelu kyllä muuttui Cardiffin lähestyessä ja vihannoivien niittyjen kadotessa hieman epäluuloiseksi pälyilemiseksi. Jos pitäisi kuvailla Cardiffia yhdellä adjektiivilla, se olisi varmaankin "ruma". Silmänkantamattomiin harmaita ja tylsiä betonirakennuksia. Lontoo on täynnä puistoalueita, nurmikkoa, puita ja pusikoita, joten oli aika järkytys viettää kolme päivää tuollaisessa betoniviidakossa.





Saavuttiin Cardiffiin aika tarkalleen 1:30PM ja Roxane oli sopinut tapaamisen meidän host ladyn kanssa viideksi. Suunnattiin ensin Tescoon ja minä ostin puoli tuntia ympäri kauppaa haahuiltuani ja tiukan pohdiskelun jälkeen leipää, juustoa ja hummusta. Se on tavallaan kyllä ihan riemukasta, oisin valmis lähtemään maailman toiselle puolelle muutaman päivän - ehkä jopa muutaman tunnin - varoitusajalla, mutta tuntuu ylitsepääsemättömältä päättää haluanko ostaa saman leivän muovi- vai paperipussista. Roxane näytti jo kyllä sen verran kypsyneeltä, että nopeasti kipitin itsepalvelukassan kautta ulos. Pidettiin pieni eväsretki keskellä kaupunkia ja yritin suorittaa eväsleipien valmistuksen noin 5cm x 5cm kokoisella alueella. Kun maha ei enää kurninu ihan niin kammottavasti, meillä oli vielä kolme tuntia ennen H-hetkeä, joten päätettiin tehdä pientä sightseeingia. Se osoittautui huonoksi ideaksi, sillä a) yllättävän pian alkoi ketuttamaan se lyllertäminen kaikkien kantamusten kera ja b) siellä ei ollut mitään nähtävää. Keskusta tuntui jatkuvan 5km jokaiseen ilmansuuntaan, joten päätettiin taas ottaa vähän lepoja. Päädyttiin Krispy Kremeen ja se oli oikein viihdyttävä valinta. Siellä oli töissä ilmeisesti ensimmäistä päiväänsä naishenkilö, jonka yli-innokas asiakaspalvelu oli kaikessa hulvattomuudessaan aika riipivää. Vietettiin kyseisessä kahvilassa kuitenkin hyvä tovi, yritettiin googlettaa "Cardiff sightseeing", seurattiin muita asiakkaita (ja sitä pelottavaa myyjää) ja koitettiin valmistautua henkisesti host ladyn tapaamiseen.

Kuten jo aiemmin ehkä mainitsin, päädyttiin sohvasurffaamaan. Kuulin koko toiminnasta ensimmäisen kerran lukiossa englannin tunnilla. Sohvasurffauksen ajatus on itsessään jo niin mielenkiintoinen, että oon palanu halusta päästä kokeilemaan sitä itse. Nyt oli hyvä sauma kun oltiin Roxanen kanssa kahdestaan matkassa ja haluttiin päästä halvalla. Miullakin on profiili couchsurfing.org:issa, mutta Roxane hoiti tällä kertaa kaikki järjestelyt alusta loppuun. Meidän majoittuminen hoitui tosi helposti, saatiin nimittäin majapaikka ensimmäiseltä henkilöltä jolta kysyttiin. Meidän host lady oli 50v nainen, joka asui noin 30 minuutin kävelymatkan päässä Cardiffin keskustasta varsin perinteisessä kaksikerroksisessa rivitalossa. Me saatiin Roxanen kanssa kokonaan oma huone ja se oli todella jees! Nukuttiin 120cm leveällä sängyllä ja meillä oli valehtelematta 10cm paksuinen peitto, mutta onneks ollaan totuttu nukkumaan kahdestaan tässä miunkin sängyssä. Asuintalo oli viimeksi kokenut pintaremontin villillä 60-luvulla, joten sieltä löyty mm. oranssi, spiraalein koristeltu laastiseinä. Vessa oli ihan järkyttävä eikä uskallettu käydä ollenkaan suihkussa, mie pesin pakon edessä hiukset kylpyammeen reunalla, ahahah. Tiedän että on epäkohteliasta valittaa ilmaisesta majapaikasta, mutta luulen ettei se kylpyhuone ois menny missään tarkastuksessa läpi. Meidän host lady ei myöskään kokannu _mitään_ itse, eli mekään ei siellä pahemmin voitu mitään kokkailla. Elin to - su välisen ajan leivällä, hummuksella, juustolla, porkkanoilla, kahdella appelsiinilla ja vedellä. Käytiin kyllä ensimmäisenä iltana syömässä yhdessä pubissa intialaista ruokaa (naan bread<3), mutta siitäkin meni sit jossain kohtaa maku meidän host ladyn puhuessa taukoamatta tunnin ajan sen työstä. Olin siinä illan edetessä jo niin väsyny, että tunsin melkein konkreettista kipua aina kun yritin palata keskusteluun mukaan.





Perjantai oli meidän päivistä kivoin. Nukuin koko yön erinomaisesti ja edessä oli koko reissun kohokohta: Doctor Who Experience! Saatiin Roxanen kanssa vahvistusta meidän kahden miehen jengiin Mian liittyessä meidän seuraan. Ollaan Mian kanssa molemmat joensuusta ja tunnetaan entuudestaan, joten oli 5/5 tavata näissä merkeissä täällä. Me ei kuitenkaan Roxanen kanssa ihan ongelmitta päästy juna-asemalle vastaan, koska otettiin perjantaina bussi keskustaan eikä tiedetty yhtään missä pitäis jäädä pois. On niin ihanaa kun täällä Lontoossa bussit ilmoittaa ääneen aina jokaisen pysäkin nimen, ei voi mennä harhaan!! Joka tapauksessa, hypättiin kuitenkin jossain vaiheessa pois kyydistä (ilmeisesti uusi kierros oli juuri alkamassa eli ihan hyvä ajoitus) ja löydettiin oikeaan paikkaan. Ei viititty ottaa bussia lue: ei löydetty bussipysäkkiä, joten kylttien avustuksella lähdettiin kävelemään kohti Cardiff Bayta, jossa tuo Doctor Who Experience siis sijaitsee.

Cardiff Bay oli itsessään ihan nätti paikka ja Doctor Who Experience oli mahtava! Kyllä hymyilytti kun TARDIS ilmestyi eteen ja pääsin vielä ohjauspuikkoihinkin. Kierros oli hyvä, mutta omasta mielestäni jäi loppujen lopuksi kuitenkin aika lyhyeen. Kuvia en jaksanu kunnon kamerallani ottaa, sillä kameraa sai käyttää vasta kierroksen jälkeen ja siellä hallissa oli tosi kehno valaistus. Kaupasta oisin voinu ostaa vaikka mitä, mutta tyydyin kuitenkin ihan vaan kahteen magneettiin (siis en kestä, googletin just "mangneetti vai magneetti".....) siinä toivossa, että omistaisin joskus oman jääkaapin. Doctor Who:n jälkeen käytiin nappaamassa subwayt naamariin ja en voi taas kun ihmetellä saman ketjun laatua Suomi vs UK. En tiedä onko kukaan muu huomannu samaa, mutta Subway on Suomessa paljon laadukkaampi mitä täällä. Ero on ihan valtava, jos näin totta puhutaan. Perjantaina ei oikeestaan tehty enää mitään sen kummempaa, käytiin kaupoissa, juotiin teetä Starbucksissa, etsittiin Mian hostelli ja käveltiin siksakkia keskustassa. Majapaikkaan päästyämme kaaduin suoraan sänkyyn ja nukahdin heti.





Lauantaina Roxane lähti päiväretkelle Walesin maaseudulle ja minä treffasin Miaa. Istuttiin 9AM McDonaldsissa ja itkettiin kun puhuttiin haikeista asioista. Se tilanne oli jotenkin vaan niin osuva, ois tehny mieli itkee muutenkin kun koko Cardiff oli hanurista... Kerättiin kuitenkin itsemme siitä täydellisestä kulmapöydästä ja käytiin taas kauppoja läpi. Mian juna lähti liian pian ja jäin yksin seilaamaan Cardiffin keskustaan. Istuin mm. McDonaldsissa tunnin ja litkin kaakaotani, ei vaan yksinkertaisesti ollu mitään muuta tekemistä. Kävin kyllä ostamassa meikkejä Bootsista ja siellä sain taas epäröidä tunnin verran eri tuotteiden ja värivaihtoehtojen välillä. Ostin myös mansikoita ja söin ne kaikki istuessani puistossa ja odottaessani Roxanea. Kun hän vihdoin ja viimein saapui, suunnattiin kauppaan ostamaan kukkapuska meidän host ladylle. Se oli ihan mukava nainen, vaikkakin ihan liian puhelias. Ei miun aivokapasiteetti riitä mitenkään, jos pitää kuunnella sanallista tykitystä 2h putkeen.

Sunnuntaina ois tehny mieli hyppiä onnesta heti aamusta. Host lady kysyi halutaanko aamupalaa ja naureskelin itsekseni kun luulin kuulleeni sen puhuvan muffinseista. No joo, se ei sit kuitenkaan ollu mikään vitsi ja olohuoneeseen saapuessani lautasella nökötti sitruunamuffinsi. Tuntui kyllä jotenkin väärältä mutustaa jotain tuollasta aamupalaksi, onneks oli kaapissa vielä sitä ah-niin-ihanaa leipää.... Aika pian aamupalan jälkeen pakattiin kimpsumme ja liuettiin paikalta. Päätettiin mennä jonnekin museoon, koska siellä oli tarjolla ilmainen säilytyspaikka meidän tavaroille, haha. Siellä kuljeskeltiin pitkin kovin tyhjää museota ja nautittiin welshiksi esitetyistä opetusvideoista. Siellä oli myös joku valokuvanäyttely ja yhdessä kuvassa oli karhu rämeikössä. Totesin Roxanelle miten juuri se kuva muistutti tosi elävästi kodista, ja jäin tutkimaan sitä kuvaa tarkemmin. Ja kuinka ollakaan, se kyseinen kuva oli otettu Suomesta eikä edes hirveän kaukana Joensuusta! Hassua. Museon jälkeen siirryttiin taas McDonaldsiin ja istuttiin siellä kahden tunnin ajan, laskettiin melkein sekunteja siinä lopussa.





Eli Cardiff ei kyllä oikein säväyttänyt enkä kyseistä kaupunkia muistele lämmöllä. En pysyny melkein pöksyissäni kun bussin ikkunasta alkoi näkemään tuttuja maisemia, miun kodin!<3 Tähän loppuun vielä nippelitietoa Cardiffista/Walesista:
1) Englanti ei ole virallinen kieli (vaikka kaikki sitä tietysti osaakin puhua)
2) Jos ostat ihan mistä tahansa kaupasta jotain ja haluat pussin ostoksillesi, joudut maksamaan pussista erikseen
3) Cardiffissa on järkyttävän iso feikkilinna

Ps. Onnitteluni, jos joku jaksoi kahlata tämän sanaoksennuksen läpi tänne asti. Kuvat on otettu suoraan googlesta, hakusanaksi "Cardiff" ja hyvä tulee.

Illalla iloinen, aamulla itkettää, mut ei sillä väliä oikeestaan ollenkaan oo, mä viheltelen vaan

Kävin hakemassa pikkusiskoni Heathrowlta perjantaina ensimmäinen maaliskuuta ja huhhahei taas että mikä reissu! Tube (ainaki Northern Line) toimii yleensä viikonloppuisin tosi huonosti, kun siellä tehdään korjaustöitä ja yritetään parantaa sitä ikivanhaa verkostoa. Näin ollen jouduin hyppäämään bussiin - tarkemmin sanottuna kolmeen - ja kulutin siinä ihanan lämpimän ja aurinkoisen päivän istuen bussissa, mikäpäs siinä. :D Liikenne on ihan hullua Heathrown lähellä ja oon aina sinne mennessä joutunu istumaan liikenneruuhkassa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, nappasin siskon messiin ja lähdettiin takasin meille päin eikä oikein tehty enää sinä iltana mitään. Viikon aikana käytiin keskustassa kahdesti tekemässä perus sightseeingit ja ehkä vähän myös kiertelemässä kauppoja. Käytiin myös Ikealla, kävelemässä tässä lähistöllä, Wood Greenissa, Barnetin keskustassa ja syötiin ihan oksettavan paljon kaikkee herkkua... Mutta minkäs teet kun iso purnukka Ben&Jerry'sia maksaa kolme vaivaista puntaa!







Mutta oli tosi kivaa ja sattu ihan mahtava sää koko viikolle. Täällä on nimittäin jo ihan kevät eikä auringon paistaessa tarttee enää takkia ollenkaan! Oon vaan aina niin iloinen kun aurinko paistaa, en enää ees muistanu miltä tuntuu kun ei sada 24/7. Puihin on tulossa lehdet jo kovaa vauhtia ja jotkut puut kukkii jo ja nyt kuitenkin eletään vasta maaliskuun alkua, ihan uskomatonta. Oon hamstrannu Primarkista kesähepeneitä ja mielessä pyörii vaan ihanat kepeät ja kesäiset mekot ja nilkkakorut ja ja ja... Tulispa oikee kesä nopeesti, haluun mennä istumaan puistoihin ja nauttimaan auringosta. Kaikki tuntuu olevan helpompaa kun on hyvä ilma, energiatasot on ihan katossa ja tekis mieli vaan olla ulkona.






Kauniin sään johdosta päätettiin Roxanen kanssa lähteä käymään aika extemporesti Cambridgessa. Varattiin bussiliput noin 10h ennen lähtöä ja ne makso 14 puntaa/henkilö. Bussimatka kesti aika tarkalleen kaksi tuntia, mutta niistä toinen meni siihen että päästiin edes pois Lontoosta. :D Oltiin Cambridgessa klo 11:30 ja siinä ihmeteltiin vähän aikaan että mihinkäs suuntaan sitä pitäis lähteä. Ei oikeestaan tiedetty koko kaupungista mitään (paitsi tietty että se on opiskelukaupunki), mutta löydettiin kyllä aika helposti sit keskustaan.










Cambridge on suhteellisen pieni paikka, mutta kuitenkin tosi viehättävä! Koko kaupunki on täynnä tosi vaikuttavia vanhoja rakennuksia, kapeita kujia, mukulakivikatuja ja pyöriä lukittuina metallisiin aitoihin. Tunnelma oli ihan täysin erilainen mitä Lontoossa, mutta hyvällä tavalla vaan. Käytiin yhdessä pienessä kirjakaupassa ja en voinu uskoa silmiäni kun näin, että siellä oli kokolattiamatot. Britit... Kierreltiin kuitenkin siinä kaupunkia ympäriinsä, karisteltiin ärsyttäviä kanaalivenematkakaupustelijoita kannoiltamme, käytiin mäkistä vähän pirtelöä kuuman päivän kunniaksi ja kuunneltiin ihanaa katusoittajaa, joka soitti Ben Howardia. Käytiin myös ehkä Primarkissa ostamassa halpaa aurinkorasvaa, koska sellaset perus Nivean aurinkorasvat maksaa siellä neljä tai viis puntaa ja "normaalissa" kaupassa sama purkki maksaa 12 puntaa.













Meille kävi muuten tosi outo juttu tuolla. Huomattiin kolme tyyppiä ja niiden kädessä sellanen "FREE TOUR BY STUDENTS"-kyltti ja mentiin sit tietysti siihen juttelemaan että mitä häh, ilmaista opastusta kyllä kiitos! Ne opiskelijat selitti, että niiden pitää tehdä tällainen opastettu kierros halukkaille historian kurssia varten ja kuvata se videokameralla ja blaablaa. Lopulta meitä oli sit joku kymmenen ihmistä siinä ja lähdettiin kävelemään. Yks niistä opiskelijoista selosti aina että joo tässä on tällainen muistomerkki tällaisen henkilön kunniaksi, ihan perus kierros siis. Sit mentiin fudgekaupan eteen ja siinä kaupan ikkunassa oli A4 jossa oli kuva siitä meidän "oppaasta" ja teksti "DO NOT TRUST THIS MAN" sen kuvan alla. En ois ees huomannu sitä lappua, ellei joku ois kysyny siitä. Noh, matka kuitenki jatku Queen's Collegen sisälle johonki opiskelijahuoneeseen (jossa joku poika makas alastomana pöydällä kruunu päässä ja joku huivi jalkojensa välissä), ja siellä se opaspoika sano vaan että joo hehe koko tää kierros oli vaan pilaa, eikä ne oo oikeesti tekemässä mitään historian kurssiin liittyvää ja että ne on vaan tehny pienä piloja pitkin kaupunkia. Ja se poika vaan nauro ja toisti vaan että "I'm so sorry!". Ok? Se oli tosi awkwardia, koska sillä kierroksella ei tapahtunu oikeesti mitään hauskaa. Oisin ymmärtäny tuon paljon paremmin, jos joku niistä dudeista ois saanu vaikka jonkun "sairaskohtauksen" tai jotain, mutta siis ilmeisesti ainut hauska juttu oli se paperi kaupan ikkunassa ja tuo alaston poika opiskelijahuoneessa. Mitä hemmettiä ihan oikeesti. :D Tuhlattiin tuohon kierrokseen se aika, mikä oltais voitu käyttää tutustumalla vaikka johonkin collegeen... Ei nimittäin keretty enää minnekään sisälle, kun kaikki koulut oli jo sulkenu ovensa. Elikkäs jees.













Lopulta kaupat alko sulkemaan oviaan ja ihmiset hävis katukuvasta, eikä kyllä ollu enää mikään erityisen lämmin ja aurinkokin oli jo laskenu. Meillä oli kuitenkin vielä pari tuntia bussin lähtöön ja oltiin jo sellasella rätti-poikki-pinoon -väsymyksen tasolla ja maha oli tyhjää täynnä. Mentiin Sainsbury'siin voileipien toivossa, mutta kappas vain! Siellä hyllyssä ei ollu yhden ainoaa sämpylää/voileipää/wrappia, joten jouduttiin jatkamaan matkaa ruoan toivossa. Mietittiin Pizza Hutia vaihtoehtona, mutta jösses että siellä on kallista. Normaalikokoinen pitsa oli muistaakseni euroissa päälle 10e!!??11 Käveltiin siitä sitten odottamaan sitä bussia, mutta oli niin kova nälkä että googletin hädissäni lähimpää Tescoa. Se löytykin onneks melkein kulman takaa ja saatiin voileivät. <3 Siinä sitten odoteltiin melkein tunti sitä bussia ja istuttiin pimeässä puistossa mutustellen leipiämme. Bussissa päästiin istumaan parhaimmille paikoille (eli eteen vasemmalle, jee!) ja pääsin myös valitettavasti käymään bussin vessassa, jonka pönttö oli 3/4 täynnä kusta. En oo varmaan eläessäni pissannu niin nopeesti, koska pelkäsin että bussin heilahtaessa ne kaikki ryöpsähtää miun päälle...

Mut et sellanen viikko! Aika toiminnallista on ollu ja hyvä niin. Sain tänään H&M:n tilaukseni, mutta taas kerran jouduin pettymään niin pahasti, että pakko laittaa paketti takasin. En vaan oikein tiedä miten toimia, koska miun pitäis ilmeisesti soittaa kuriirille (onko tuo ees oikee sana?), että se vois tulla hakemaan tuon paketin takaisin. Argh! :D

PS. AINIIN! Miun host perhe alko ettimään eilen illalla uutta au pairia. Nyyh, tietysti tiesin tämän päivän koittavan, mutta että jo nyt! Viime vuonna tähän aikaan minäkin olin yksi niistä, jotka etsi epätoivoisesti sitä tulevaa host perhettään. Ja nyt joku niistä epätoivoisista etsijöistä on miun host perheen seuraava au pair. Tuntuu samaan aikaan tosi haikeelta ja helpottuneelta, koska odotan tosi paljon muuttoa poikaystävän kanssa yhteiseen kotiin, töiden etsimistä ja avoimen yliopiston opintojen aloittamista. Mutta silti! Tää perhe on niin huippu ja oon niin läheinen Jackin kanssa, että itkuhan tässä tulee silmään kun edes ajattelee lähtöä. Joudun kuulemma auttamaan uuden au pairin valitsemisessa ja itse asiassa luinkin yhden suomalaisen tytön kivan hakemuksen. ;) Kyrakin kattoo nyt suomalaisia ihan eri silmällä nyt miun jälkeen, haha! Mutta näissä fiiliksissä mennään, 134 päivää jäljellä tänään.