"Meillä on fyrkkaa päällä ja rakkaus riittää/Lähde minun kelkkaan, kyydit on hyvät/Mä en puhu saksaa, mut englanti sujuu/Sitä paitsi kotimaa on pysyvä tunne, voidaan tulla tänne takasin ja perustaa perhe"

Moi taas! Ihan alkuun haluun sanoa, etta oon tosi onnellinen kaikista kommenteista joita saan. Niista tulee aina hirvittavan hyva mieli. Kiitos siis kaikille kommentoijille, teidan takia jaksan kirjottaa useammin kun kerran kuukaudessa!

Mutta, kuten ehka instagramista huomaa, meilla oli tanaan agenttibileet. Jackilla oli synttarijuhlat kavereille ja meno oli aika villia... Host vanhemmat oli tilannu netista jonkun Gabbyn vetamaan agenttijuhlia ja se nainen oli ihan huippu. :D Suurin osa juhlavieraista oli myos pukeutunu asiaankuuluvasti, kerrankin ihmiset noudatti teemaa! Nyt oon iskeny naamaan vegepizzaa (en oo syony pizzaa viiteen kuukauteen), kokista ja ihan allomakeeta suklaakakkua. Tasta on hyva jatkaa herkutonta elamaa! Herkut voinkin korvata kiinalaisella ruoalla, jota himoitsen nykyisin ihan liian usein... Kaytiin taas eilen kiinalaisessa syomassa host perheen kanssa ja vedin vaihteen vuoks kylla navan ihan tayteen. Steamed rice + prawns + Chinese mushrooms + bamboo shoots = <3

Nyt oon epatoivoisesti yrittanu etsia reittiohjeita Hatfieldin jobcentreen. Meen siis haastatteluun National Insurance Numberia varten (voisin seriously jaada vaikka asumaan tanne nyt kun saan tuon NIN:in...) Hatfieldiin, joka on...jossain. En oo ikina kayny siella, en tieda missa se on, en tieda miten paasen sinne. Tiedan vaan sen, etta miun pitaa olla siella 21.1. klo 11:15. National Insurance Number tarvii taalla, jos haluaa tyoskennella. Au pairit ei tarvii sita, mutta mie tarviin sita suomikouluun + siihen satunnaiseen lastenhoitoon. Miun piti ensin soittaa jonnekin, jossa ne otti kaikki miun tiedot ylos ja varas sitten haastatteluajan. Jouduin tavaamaan sukunimeni kolme kertaa, koska se nainen luurin toisessa paassa oli ihan confused. :D Eika mikaan ihme, Suomessakin joudun yleensa toistamaan sukunimeni vahintaan kerran ennenkun se menee oikein.

Kohta on enaa kuukaus siihen, etta paasen kotiin! En kesta, valilla oon niin tohkeissani etten saa oisin unta. Ikavoin Suomesta niin paljon kaikkea ja tulee varmasti olemaan ihan hirveen kova paikka lahtee tanne Lontooseen viela takaisin sitten viikon jalkeen. Tassa kuitenkin asioita, joita haluan tehda Suomessa:

NITRON KANSSA LENKKEILY

Miulla on ihan hirvee ikava meidan koirua ja haluun viettaa hirveesti aikaa sen kanssa, ensimmaista kertaa puolen vuoden jalkeen. Ikavoin myos meidan lahimetikkoa (Utran harjua), pienia metsapolkuja, luonnon tuoksua, hiljaisuutta. Joten haluan yhdistaa Nitron + metsassa samoilemisen!

KIRPPAREILLA RAVAAMINEN

Myonnan ihan suoraan, etta oon hirvee kirppishai. Lemppariostoksia on kangaskassit (aiti, et voi luoda minuun pahaa katsetta ruudun lapi) ja yltiorumat vaatteet. Oon hamstrannu kirppiksilta niin hirveeta kamaa, etta ei oo tosikaan. Mutta oon tehny myos ihan hillittomia loytoja! Ennen tanne lahtoa miun vaatteista ja tavaroista noin 95% oli hommattu kirppareilta. En muista millon viimeks oon ostanu Suomesta jotain vaatekaupoista, en vaikka yritan kovasti miettia. Taalla onkin sit ollu aika hankala tilanne, kun eihan taalla mitaan samanlaisia kirppareita oo! On vaan charity shops, jotka on ihan kuraa. Niista saa kylla kirjoja ja cd-levyja halvalla, mutta vaatteet on hirveita rytkyja tai sitten ihan ylihinnoteltuja. JOTEN hypin jo nyt innosta kun edes ajattelen sita hetkea, kun astun sisaan valintakirpparille/joen jattikirppikselle. Ah, odotan sita hetkea!

SUOMALAISEN RUOAN SYOMINEN

Raejuusto, ruisleipa kaikissa muodoissa, aitin tonnikalavuoka, ihme kreikkalainen vuokaruoka (kylla te aiti ja isi tiiatte), suomalainen maito normaalissa tolkissa, xylitol pastillit, purkka, mummin perunamuussi&kalapihvit&valkokastike, mummin ruoka ylipaataan (mummi oot rakas<3 ja ukki myos!), OLTERMANNI, dipit, viilit, maukas kraanavesi (ignoraan bensasotkun :D), piima... Mie kaipaan niin jarjettoman paljon suomalaista ruokaa. Ette oikeesti voi ymmartaa, ennenku lahette ite pois Suomesta!

JOENSUUN BAARIEN LAPIKAYMINEN

En oo kayny taalla viihteella yhtaan kertaa. Rakastan Kerubia ja kreisibailaamista = noloja tanssimuuveja, halpoja fisuja, naurua, hauskanpitoa, Jetin irmaa, samoilemista ulkona baarista toiseen. En oo mielestani ollu ikina mikaan baari-ihminen, mutta nain sita vaan huomaa kaipaavansa ihan outoja asioita, joista ei oo ennen pahemmin valittany. Tosin Kerbasta oon tykanny aina, varsinkin Lauantaidiskosta!

Naiden lisaks haluun tietysti viettaa aikaa perheen, poikaystavan ja parhaiden kamujeni kanssa, mutta en kuitenkaa viittiny niita nyt erikseen tuohon listata. Varmaan on ihan itsestaan selvyys, etta kaikkein eniten innoissani oon laheisteni nakemisesta! En oo ikina ollu nain pitkaa aikaa pois kotoa ja valilla unohdan, milta tuntuu olla kotikotona. Kamalaa. :( Mutta joka tapauksessa, kaivoin ihanan turkoosin matkalaukkuni kaapin peralta jo viikko sitten. Ehka vahan aikaista joo, mutta tuntuu lohdulliselta nahda matkalaukku puoliksi taynna. Mie tuun kohta kotiin.

We're all in the gutter but some of us are looking at the stars

Huomenna se sitten alkaa, minun vuoteni au pairina. Lento lähtee Helsinki-Vantaan lentokentältä klo 17:10 ja oon perillä Lontoossa klo 18:10 paikallista aikaa. Viimeisin viikko on menny ihan käsittämätöntä vauhtia ja tässä sitä nyt ollaan. "Yhyy en voi jättää tätä kaikkea tänne!!!"-itkuparku on vaihtunu jo varovaisen innokkaisiin fiiliksiin ja oon jopa uskaltanu ottaa vähän selvää tulevasta asuinalueestani. Puistoja näyttäis olevan ihan runsain mitoin, kuten myös kirjastoja (jos nyt ymmärsin oikein, niin kirjastoja on Barnetissa 16kpl. Siis KUUSITOISTA?!). Mummi ompeli miulle maailman suloisimman kettupussukan, joka toimittaa nyt toilettilaukun virkaa. Matkalaukku retkottaa lattialla avonaisena ja siellä on kyllä tavaraa, mutta osa vaatteista taitaa vielä olla pesussa ja osa lopuista tavaroista muuten vaan karkuteillä. Tänään kävin vielä kaupasta ostamassa hirvittävällä summalla xylitolpurkkaa, xylitolpastilleja ja salmiakkia. Fazerin suklaat mummi halus sponssata (kuten myös kynsisakset, kahdet villasukat, kolmet lapaset, hammasharjakotelon, matkalaukun, rasvan....). Minuun ja tähän matkaan on uponnu ihan hirvittäviä summia rahaa, eli ilman äitiä&isiä sekä mummia olisin ollu ihan pulassa! Arvostan tosi paljon kaikkea mitä oon saanu, vaikka en ehkä oo osannu sitä ääneen kertoa.

Vaikka host familyn edellinen au pair on kehunu tuota perhettä hirveesti ja antanu vinkkejä ekoille päiville, ja vaikka tiedän tuon host mumin olevan tosi kiva ja tiedän myös että se puhuu selkeää englantia ja että ymmärrän kyllä sen puhetta ilman mitään ongelmaa, niin SILTI pelottaa vähän. No okei, aika paljon. Oon aina ollu vähän epämeneväisempi enkä oo hirveesti heittäytyny ilman tarkkaa suunnitelmaa, joten tuntuu ihan äärimmäisen kauhistuttavalta tehdä jotain näin radikaalia. En oo ikinä edes käyny Briteissä, en oo ikinä matkustanu lentokoneella yksin enkä oo ikinä ollu näin pitkään pois kotoa. En oo maailman paras kokki enkä oo pessy hirveesti pyykkiä saati silittäny vaatteita. Pelottaa hypätä täysin tuntemattomaan. Ja tuntuu ihan hirveeltä jättää Suomeen meidän koira, Nitro! Kinusin koiraa niin pitkään ja siitä päivästä lähtien kun Nitro tuli meille oon käyttäny sitä joka ilta pitkällä lenkillä. Vaikka tiedän host familylla olevan koira, niin tulee silti ihan järjetön ikävä tuota meidän otusta! :(

Tietysti samaan aikaan oon myös todella onnellinen ja iloinen että uskallan lähteä. Oon haaveillu tästä päivästä jo niin pitkään, että tuntuu lähinnä helpottavalta, että huomisesta alkaen oon virallisesti au pair. Enkä ihan missä tahansa, vaan Lontoossa! Kaupunki, jossa jokainen löytää varmasti jotain itsellensä sopivaa. Mutta toisaalta en oo myöskään hirmu kaukana siitä perinteisestä englantilaisesta maisemasta, joka kiehtoo myös kovasti.

Anteeksi sekava (ja kuvaton) teksti, mutta oon niin jännittynyt ja hämilläni, etten ees osaa muotoilla sanoja oikein!

I HAVE A HOST FAMILY!!!!!!!!!!!

En tiedä mitä sanoa. Pelottaa kamalasti, naurattaa, itkettää, tärisen, jännittää. Puoli vuotta tähän pisteeseen tähtäsin, mutta en silti osannut todellakaan varautua tähän uutiseen: musta tosiaankin on tulossa au pair. Sain tänään viestiä siltä perheeltä, joka hylkäs mut tuossa kesäkuun alussa. Olin siis sillon top kahdessa, mutta hävisin toiselle, koska mulla oli määrällisesti vähemmän lastenhoitokokemusta. Nyt muutama tunti sitten tuon saman perheen äiti laittoi sähköpostia, että se niiden valitsema tyttö peruikin koko homman ja olisinko vielä kiinnostunut tulemaan heille au pairiksi. TOTTA IHMEESSÄ OLEN!!!!! Sovittiin että jutellaan huomenna skypessä tarkemmin, mutta yksi asia on varma - MINÄ MUUTAN ENSI KUUN LOPUSSA LONTOOSEEN.

Perhe asuu siis Pohjois-Lontoossa, New Barnetissa. Mun hoidettavana on 7-vuotias poika + perheen 13-vuotias koira. Molemmat vanhemmista työskentelee poliiseina ja ainakin se äiti oli skypen välityksellä aivan ihana! On vaikeaa keksiä mitään sanottavaa, en voi vieläkään uskoa että pääsen lähtemään ihan oikeasti....

Laitoin tähän nyt tällaisen kartan, joka antaa ehkä vähän osviittaa siitä missä kohti Lontoota tuun majailemaan vuoden päivät!

Terveisin: jännittynyt ja paniikkinen Milla