Oon ollut etsimässä lempee about miljoona kertaa ja alkaa tuntuu että tää on tässä nyt eikä koskaan

Että en sua mä muistais onko sellaista tuntia
Mulla on ikävä kotiin ja lintujen laulua
Viereesi tahtoisin tulla, tuntee ihosi lämpimän
Jätä ikkuna raolle, sulle suukon mä lähetän

Päivät on täällä hitaita
Yöt nopeemmin mennä sais
Mut pitkään on ootettava
Että kätes mua koskettais

Ei kalterit paljoakaan haittaa mut kaipaus sielua syö
Ja mä piirrän viivan seinään joka ainoa yö
Sun nimesi on mun rukous yksi päivä taas vähemmän
Jätä ikkuna raolle sulle suukon mä lähetän

Päivät on täällä hitaita
Yöt nopeemmin mennä sais
Mut pitkään on ootettava
Että kätes mua koskettais

Jenni Vartiainen on ehkä maailman ihanin. Tiesin sen jo 12 vuotta sitten kuunnellessani Gimmeliä, Jenni oli aina miun lemppari. ;) Voisko joku ostaa miulle tuon Terra-levyn, pliis? Joka tapauksessa, oon tässä vähän kipeänä ja meillä on käymässä Steven vanhemmat Pohjois-Irlannista. En ymmärrä kummankaan puheesta hirveästi mitään, vaikka varsinkin tuo Steven äiti on hirveen ystävällinen ja yrittää puhua miulle koko ajan. Noloa toistaa koko ajan "pardon?", mutta en tosiaan oo vielä ymmärtäny yhtään kokonaista lausetta suoraan puheesta. ONNEKSI en päätyny Irlantiin, oisin ollu kyllä ensimmäiset viikot/kuukaudet ihan pulassa siellä.

Oon taas vähän tehny ostoksia tässä ja huusin tänään ebaysta kindlen. Jee, en malta odottaa että se tulee! Ostan siihen heti kaikki Harry Potterit ja kaikki mahdolliset pakolliset ihanuudet. Muut ostokset esittelen sitten kun saan ihanan uuden koneeni (kävin tänään hypistelemässä samaa konetta Tescossa.. Voi miten ihanan kevyt ja pieni ja sievä se kone onkaan!). Onko teillä muuten jotain toiveita siitä miten esittelen ostoksia? Vaihtoehdot on siis ihan perus kuvapostaus + selitystä tai sitten video. Mielipiteitä?

Ainiin, täällä on ollu taas kivaa ja miun host perhe on edelleen ihana. Oon täällä oikeesti yksi perheenjäsenistä ja miusta pidetään hyvää huolta. Oon laihtunu yhteensä 6kg ja miun hiukset on varmaan pidemmät kun koskaan. Rakastan matkustaa bussilla ja katsella maisemia yläkerrasta. Tänään kävin Borehamwoodissa vähän katselemassa ja fiilistelemässä, eksyin kans isoon Tescoon ja ostin herkkua = mauttomia appelsiineja ja alpro soya chocolatea (joka on taalla HALPAA). Torstaina tuli viisi kuukautta täyteen täällä ja Lontoo on just oikee paikka miulle tässä ja nyt.

Ps. Nostan hattua kaikille niille, jotka on eläny/elää kaukosuhteessa pidempään kuin vuoden ajan. En muista miltä tuntuu seurustella oikeesti, vaikka tietysti jutellaan poikaystävän kanssa joka päivä. Mau. :(

Should I fight for what is right or let it die?

Moi täältä glögikupin takaa! Kävin eilen hamstraamassa vähän joulutavaraa Ikealta (joka btw sijaitsee erittäin epämiellyttävällä alueella) ja päätin korkata jo tänään tuon glögipullon, koska halusin tietää millaista litkua sitä tuli ostettua. Ja on muuten hyvää!! Voittaa paikallisen mulled winen (tavallaan glögiä mutta ei mitenkään erityisen hyvää) ihan 100 - 0, johtuu varmaan siitä että tuo mulled wine on osittain punaviiniä, yäk. Joka tapauksessa, heräsin tänään kahteen asiaan. 1) Unohdin tehdä kuukausipäiväpostauksen ja 2) Tajusin, että täytän 19 vuotta tasan kuukauden kuluttua. Palatakseni nyt kuitenkin tuohon ensimmäiseen kohtaan...

...En selvästikään ymmärrä miten tää kuukausihomma pitäis laskea. Edellisen kerran taisin julistaa kuukausipäivän olleen 26.10. vaikka tulin tänne Lontooseen 30.08. eli siis... :D Joka tapauksessa, oon ilmeisesti nyt ollu täällä kolme kuukautta. Ollaan host perheeni kanssa edelleen tosi hyvissä väleissä. Siitä ehkä kertoo jotain host mumin päättäväisyys miun ruokavalion muuttamisen suhteen... Kyra on nyt tässä parin viime viikon aikana mm. vieny miut syömään kiinalaiseen (seuraavaks mennään syömään thaimaalaista ruokaa, näin kuulin), pakottanu kehottanu lataamaan puhelimeen sellasen sovelluksen, josta näkyy syödyt kalorit & ravintoarvot ja lapannu kaupassa minua varten kaikkee ihmeellistä tavaraa kärryyn (mm. kanafileitä, jotka ei oo tehty kanasta vaan sienistä). Jack on tosi kiinnostunu suomesta ja kysyy varmaan joka päivä kahdesti "when can I go to Finland?" ihan kun asia ois minusta kiinni. Jack on myös halunnu oppii suomea ja tällä hetkellä hänen sanavarastonsa näyttää tältä: koira, kissa, kiska, ääliö, moi & vesinokkaeläin. Tästä se lähtee!

Kuten oon jo aikaisemmin todennu, oon kasvattanu täällä ihan huimasti itsevarmuuttani ja se on tehny elämästä paljon helpompaa. Jaksan uskoa itseeni ja tehdä asioita, joita haluun tehdä (vaikka välillä pelottaakin vähän). Ostin eilen liput Bullet For My Valentinen keikalle, vaikka a. keikka on keskellä viikkoa, b. en tiedä miten pääsen Wembley Arenalle, c. oon menossa yksin ja d. en oo ihan selvillä, että mistä miun pitää mennä lunastamaan keikkalippu. Tiedän kuitenkin, että torstaina tuun olemaan just siellä missä pitääkin eikä stressaaminen etukäteen auta mitään. En oikein tiedä mitä pitäis kertoa, tuntuu että toistan itteeni joka kuukausipäivänä! Mutta päätös lähteä au pairiksi oli oikeesti elämäni paras päätös. Ei tätä voi kuvailla mitenkään, koko tää tunnemyrsky pitää kokea itse. Välillä täällä vituttaa kaikki (normaalista kaupasta ei löydä soijasuikaleita, meidän perhe käyttää aspartaamituotteita eikä syö juustoa melkein ikinä, matkustamiseen menee ikä, terveys & rahat etc) ja välillä tuntuu pelottavalta ajatella elämää tämän vuoden jälkeen. Vaikka välillä oon kärsimätön ja haluaisin jo muuttaa omaan kotiin ja päästä yliopistoon, niin oon kyllä silti onnellinen juuri tässä hetkessä. En tiedä miten välivuoden vois käyttää tätä paremmin, oon saanu täältä kolmessa kuukaudessa mukaani niin paljon asioita, joita ei oo mahdollisuutta saada mistään muualta. Vaikka välillä onkin hankalaa ja poden koti-ikävää itku kurkussa niin oon kaikesta huolimatta kiitollinen siitä, että miulla oli mahdollisuus ja uskallusta lähteä.



Mutta palatakseni turhaan löpinään: Käytiin kattomassa Roxanen kanssa The Catching Fire ja se oli NIIN hyvä, että tekis mieli mennä kattomaan vielä toisenkin kerran. Ei haitannu ees 30 minuutin mainokset (kyllä, kolmekymmentä minuuttia) elokuvan alussa!

Oon myös virittäytyny joulutunnelmaan ihan urakalla tässä viime viikot ja Spotifysta on luukutettu kaikkia mahdollisia jouluklassikoita. Käytiin Emilian & Anninan kanssa viikko sitten Lontoon merimieskirkon joulumyyjäisissä ja ostin sieltä Aurajuustoa (<3) ja mannapuuroa. Ois tehny mieli napata mukaan Oltermannia ja muuta mukavaa, mutta tällä kerralla ei budjetti antanu mitenkään periks, vaikka juustohiiren sydän jäikin itkemään verta. Ostin kuitenkin samalla reissulla Primarkista jouluvalot £1,5/kpl eli nyt alkaa olla kaikki kunnossa joulua varten! Täällä tais muuten sataa ekat räntälumetkin, mutta ei oo kyllä mitenkään talvista ja tuskin tulee olemaankaan. Tuntuu ihan uskomattomalta, että Suomessa on jo ihan kunnollista lunta! En vaan pysty tajuamaan sitä, vaikka tietysti oon nähny kuvia sieltä. Toivottavasti ois hirveesti lunta ja kauheesti pakkasta vielä helmikuussakin, koska MINÄ TULEN KÄYMÄÄN KOTONA SILLOIN!<3

Ps. Anteeks jättimäisestä kuvasta, en jaksanu pienentää sitä yhtään. Ehkä yksi iso kuva kompensoi muiden kuvien puuttumisen?
Pps. Nähtiin tänään aamulla kuollu kettu ja Jack totes hyvin dramaattisella äänellä "He died...Because someone ran over him". :D

But I fell in love on the seaside

Nyt tulee pikainen kirjoitus eli valitettavasti en kerkee latailemaan mitään kuvia tähän!

Eilen tuli kuluneeksi tasan kaksi kuukautta siitä päivästä, kun tulin tänne Lontooseen. Aika kuluu ihan järjettömän nopeesti ja vedin eilen pienet paniikit aikaansaamattomuudestani. En oo vieläkään tehny oikein mitään merkittävää täällä, vaikka mahdollisuuksia ois vaikka mihin! Pitää ryhdistäytyä ja lopettaa tää nysvääminen neljän seinän sisällä...

Tajusin kuitenkin tänään, että rakastan tätä kaupunkia. Istuin bussin nro 134 yläkerrassa ja katselin ihmisten vilinää, upeita vanhoja rakennuksia ja harmaata taivasta. Lontoo ei tunnu enää vieraalta ja mie tykkään olla osa tätä suurta kokonaisuutta. Tiedän suunnilleen millä busseilla pääsee mihinkin suuntaan, voin lukea bussissa/tubessa kirjaa ja olla panikoimatta lähestyvää pysäkkiä jolla pitää jäädä pois, höpöttelen tuntemattomille koirille "hi darling" ja sanon ihan automaattisesti "sorry" jos edes hipaisen vahingossa toista ihmistä. Miun englanti on parantunu ihan nyt viime aikoina harppauksittain enkä enää takeltele vaikka selittäisin pidempääkin juttua. Osaan heittää vitsejä (joille host äitikin nauraa) ja olla vähän cheeky. Tuntuu, että oon kotona.

Oon huomannu myös muutoksia minussa itsessäni. Pelkään uutta ja tuntematonta paljon vähemmän kuin ennen. Moikkaan luontevasti vanhoille papoille, jotka toivottaa hyvät huomenet aamuisin. Mutta ehkä se tärkein juttu on se, että mie oon tosi onnellinen. Kaikki tuntuu menevän just nyt niin hyvin kun vaan voi mennä. Miulla on tosi hyvä olo itseni suhteen ja tiedän että oon hyvä just näin. Oon paljon itsevarmempi mitä oon varmaan ikinä ollu yhteensä ja se tuntuu mahtavalta! Tulin tänne hakemaan itseäni ja jo näin 2kk jälkeen tuntuu siltä, että tässä mie nyt sitten oon. Saa nähdä mitä tulevat kuukaudet tuo tullessaan, mutta yksi asia on varma: En oo enää se sama tyttö, joka tänne tuli kaksi kuukautta sitten. Eikä se oo mitenkään negatiivista!

Ps.
1. Aion kirjottaa tänne miun työstä St. Albansin suomikoulussa
2. Kävin hakemassa kirjastokortin ja siellä oli sellanen ihana vanhempi nainen, joka heitti niin outoja juttuja etten välillä oikeesti tienny onko se tosissaan vai ei, haha... Mutta se kyseli Suomesta tosi paljon kaikkee ja jäin juttelemaan vielä senkin jälkeen kun ns. virallinen osio oli hoidettu.
3. Kävin eilen kattomassa miun ehdotonta lempibändiä (The Kooksia) ja se oli parempaa mitä oisin ikinä voinu odottaa!! Tapasin myös ihan randomilla ruotsalaisen au pairin samalla keikalla.
4. Odotin tänään Camden Town stationilla paria tyttöä ja söin samalla kevätrullaa. Yhtäkkiä joku poika hyökkäs miun selän takaa, otti haukun miun kevätkääryleestä ja juoksi pois. Rakastan Lontoota!!!
5. Miulle tuli tänään paketti poikaystävältä & poikaystävän äidiltä ja meinasin alkaa vollottamaan siinä tunnemyllerryksessä. Kiitos paketista <3
6. Joku tosi vihainen mies juoks tänään _liikenneympyrässä_ bussin vierellä, hakkas ovea nyrkeillä ja huuti "OPEN THE DOOR". Pelotti...
7. Lähden parin tunnin päästä Edinburghiin kahdeksaksi päiväksi, iiks!

"All of time and space, everything that happened or ever will - where do you want to start?"

Tasan kuukausi sitten hyvästelin kotini, perheeni + koirani, Joensuun ja Suomen. Kohtasin yhden suurimmista peloistani, mutta selvisin kuitenkin 2,5h lentomatkasta. Hymyilin Gatwickin lentokentällä kun ajattelin, että tässä sitä nyt ollaan. Olin unelmoinut siitä hetkestä niin pitkään ja tuntui uskomattomalta vihdoinkin aloittaa vuoteni au pairina. Tapasin host perheeni ensimmäistä kertaa ja tajusin, että joudun ihan oikeasti puhumaan pelkkää englantia kotona.

Kuukausi on mennyt ihan hirvittävän nopeesti, vaikka oonkin kerenny tekemään ja näkemään vaikka mitä. Ensimmäinen viikko Lontoossa oli kuuma ja aurinkoinen, käytiin host perheen kanssa pubissa syömässä, tutustuttiin ja J:n koulu alkoi. Host mum opasti kotitöissä ja kävin yksin ensimmäistä kertaa Lontoon keskustassa. Nyt kolme viikkoa myöhemmin tää talo tuntuu jo kodilta, enkä vois toivoa parempaa host perhettä. J sano miulle pari päivää sitten, että oon yks parhaimmista au paireista mitä sillä on ikinä ollu (sen jälkeen annoin sille luvan pelata Nintendo 3DS:llä, haha!). Oon tavannu täällä monia au paireja, mutta oon myös löytänyt ystävän. Osaan jo suunnistaa täällä Barnetissa, eikä minuu pelota kulkea ulkona pimeälläkään. Tiedän millä bussilla pääsen minnekin, mutta en myöskään pelkää kysyä apua jos sitä tarvitsen. Tuntuu, että oon rohkaistunu tosi paljon kaiken suhteen, enkä enää panikoi uusista asioista. Lähdin käymään St Albansin suomikoululla, vaikka en tiennyt tarkalleen miten pääsen perille asti tai että mitä siellä odottaa. Se on paljon miulle, koska ennen oon halunnu vältellä kaikkea uutta ja pelottavaa. En edelleenkään oo oppinu käymään pubeissa (vaikka host vanhemmat yrittääkin kannustaa minuu siihen), mutta en aio tuntea siitä syyllisyyttä. Se ei vaan oo my cup of tea.

En oo kokenu missään vaiheessa kulttuurishokkia. En tiedä johtuuko se siitä, että valmistelin itseäni monta vuotta tähän. Tiesin, että on tosi kova paikka jättää kaikki taakseen ja alottaa ihan kokonaan uusi elämä toisessa maassa, joten murehdin sitä jo pari vuotta etukäteen. Olin ottanu paljon selvää Briteistä ja lukenu satoja au pair/vaihtari/ulkosuomalaisblogeja. Tai ehkä kulttuurishokkia ei tullut, koska ei tää elämä nyt niin merkittävästi oo erilaista täällä. Lähikaupasta ei saa ruisleipää ja on ihan ok jäädä juttelemaan tuntemattoman vanhan miehen kanssa elämästä matkalla kotiin, mutta samalla tavalla täällä käydään töissä ja koulussa, kokkaillaan ruokaa, käydään kaupassa ja pestään illalla hampaat ja naama mitä Suomessakin.

En kuitenkaan usko, että voisin tänne asettua lopullisesti. Kaikilla on niin kiire koko ajan ja ympärillä on hirveästi ihmisiä. Tänne ei tule paukkupakkaset ja lumikin viipyy maassa vain pari viikkoa (luultavasti loskana). Täällä ei voi kuulla havupuiden huminaa tai viettää joulua omaan perheen kanssa. Olen kuitenkin onnellinen, että saan viettää täällä vielä tulevat kymmenen kuukautta, koska rakastan Lontoota. Rakastan näitä isoja lehtipuita, vanhoja kirkkoja ja rakennuksia. Rakastan istua kaksikerroksisen bussin yläkerrassa ja katsoa maisemia. Rakastan sitä, kun telkkarista tulee I didn't know I was pregnant ja katsottavaa löytyy mihin kellonaikaan tahansa. Täällä on halvempaa ja paljon paremmat valikoimmat kaiken suhteen, tekemistä löytyy jos vaan jaksaa lähteä omasta huoneesta ja liikkuminen paikasta toiseen on helppoa. Busseja kulkee usein ja tubella pääsee nopeasti.

Tällaista tänään, katotaan mitkä fiilikset on kuukauden kuluttua!