Näin me marssimme arktiseen limboon ja taivutamme polviamme, kevät koittaa ja pian on lääkkeet loppu. Hurmio ja hankaluudet, erokirjeet ja vihaiset linnut, natsikorttitalon sameat yöt. Ajan virrassa jaetun kansan murheet ja sukupolvikokemukset

Lontoota on jäljellä tänään 29 päivää, joten oon alkanu tässä enemmän tai vähemmän aktiivisesti suunnittelemaan tulevaa syksyä. Mol.fi ja duunitori.fi on koluttu läpi ja käyn päivittäin tsekkaamassa uudet avoimet työpaikat. Ei sillä että vaihtoehtoja olis liikaa, lukiotaustalla ja heikohkolla työkokemuksella (tai no kyllähän sitä löytyy, mutta lähinnä lastenhoidosta)työpaikan etsiminen on astetta mielenkiintoisempaa. Eilen löysin kuitenkin potentiaalisen ilmoituksen ja aloin siinä illalla sitten rustaamaan työhakemusta One Directionin ja Pyhän Hengen voimin. Lähetin hakemuksen klo 01:30 ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en enää muista mitä sinne runoilin. Toivottavasti en ainakaan painottanu erinomaisuuttani venäjän kielen saralla, vaikka oonkin sitä opiskellut viisi vuotta niin käytännössä kielitaitoni tämän kyseisen kielen saralla on erittäin rajoittunut. Odotukset ei oo paljoa multakerrosta korkeammalla, mutta onpahan nyt ensimmäinen virallinen työhakemus tehty. Yritin ottaa itsestäni edustavaa kuvaa ansioluetteloon liitettäväksi, mutta jotenkin päädyin derppaamaan meidän vessassa. Ohessa todistusaineistoa.





Tällä viikolla oon päässy helpolla töiden suhteen, sillä host daddy on vieny Jackin kouluun joka_ikinen_päivä. Olen käyttänyt ajan hyödykseni muun muassa polttamalla maanisesti kynttilöitä keskellä päivää. Jos voisin muuttaa menneisyydestäni jotain, yrittäisin luultavasti hienovaraisesti hillitä itseni IKEA:n kynttilähyllyllä. Oon myös siivonnut huonettani - kyllä, tämä on ehdottomasti mainitsemisen arvoista - ja alkanu varovaisesti pakkaamaan tavaroita. Tuntuu että oon ostellu vaatteita ihan holtittomasti, mutta vaatekaapin sisältö kertoo toista tarinaa. En tiedä minne oon vaatteeni tunkenu, mutta tällä hetkellä henkareissa ei roiku yhtään ylimääräistä vaatekappaletta. Tosin suunnitelmana on silti laittaa lähtöpäivänä päälle kaikkein painavimmat (ja sitä kautta myös lämmittävimmät) vaatteet, toivottavasti meidän lähtöpäivä ois kolea...





Tänään me ollaan lähdössä telttailemaan host mumin ja Jackin kanssa Sussexiin. Oon lähtövalmisteluja tehdessä huomannu miten erilaiset oletukset minulla ja Kyralla on telttailusta. Miusta telttailu on selviytymistä erämaassa ja minimaalisesti elämistä, puskapissat kuuluu arkeen ja suihkusta voi vaan haaveilla. Hampaat pestään teltan vieressä ja naamaa kastellaan juomapullon vedellä (jos se on ihan tarpeellista). Mukana on reissumiestä, tonnikalaa, riisikakkuja ja porkkanoita. Niillä on selviydyttävä, mutta välipalaksi voi hakea mustikoita teltan takaa. Retkipatja on plussaa, mutta ilman sitäkin on selviydytty. Huppari toimii tyynynä ja makuupussi peittona. Telttailu on mahtavaa! Kyran näkökulma telttailusta on se, että varataan leirintäalueelta paikka ja maksetaan siitä 20 puntaa/hlö/yö. Vesivessan ja suihkun on kuuluttava olennaisena osana leirintäalueen palveluihin, mutta plussaa on myös mahdollisuus ostaa ruokaa paikan päältä. Mukaan pakataan kaikki ruoantekovälineet paistinpannua myöten ja aamupalaksi on tiedossa pekonia ja munaa. Yöt nukutaan tuplailmapatjalla ja kotoa raahataan ihan konkreettiset peitot ja tyynyt.
On siis varmaan tarpeetonta mainita siitä, miten usein tunnen olevani metsänpeikko suoraan sysimetsästä. Ehkä mie oonkin, katajaisen kansan ylpeä perillinen. ;)