Nyt täytyy rehellisesti myöntää, että oon tänään ollu tavanomaistakin aikaansaamattomampi. Heräsin aamulla klo 07:15, makasin sängyssä peiton alla ja huutelin Jackille ohjeita kuten "have you brushed your teeth?" & "did you make your bed?". Lopulta oli kuitenkin pakko nousta antamaan tuolle ipanalle aamupalaa, tänä aamuna tarjolla oli perinteisesti paahtoleipää. Siinä sit itsekin yritin jotain syödä, tyhjensin astianpesukoneen, hengasin vähän aikaa alakerrassa siihen asti kunnes Steve tuli alakertaan ja lähti viemään Jackia kouluun, jonka jälkeen kapusin takaisin yläkertaan omaan sänkyyn, nukahdin heti pään osuessa tyynyyn ja nukuin tyytyväisesti melkein neljä tuntia. Omaan erinomaiset unenlahjat, nukahdan halutessani max. viidessä minuutissa minne vaan, milloin vaan ja missä vaan. Nukkuminen on ihanaa!!!
En jaksanu tänään edes syödä, illalliseksi kokkasin kuusi kalapuikkoa ja pilkoin vähän kurkkua. Voiko tästä enää vajota alemmaksi? Onneks Kyra ja Jack otti miut iltapäivällä mukaansa tässä aika lähellä sijaitsevaan puistoon, jossa on mm. kuntosali. "Treenattiin" siinä sit ahkerasti ja käytiin kaikki laitteet läpi, vaikka ei ois kyllä ainakaan minulla pokkaa tehdä tuota hommaa ihan vakavissaan. Siirryttiin siitä sit kiikkumaan ja harrastettiin yleistä riekkumista, Jack on ihana kun sen kanssa voi kirmailla pitkin maita ja mantuja. Ennen lähtöä napattiin mukaan riistohintaiset pehmikset ja harrastettiin pituushyppyä. Nyt käytiin vielä illasta kahden tunnin lenkillä armaan au pair toverini Roxanen kanssa, ehkä tää urheilusuoritus hyvittää päivän laiskottelun?
Käytiin muuten tosiaan siellä Cardiffissa kolme viikkoa sitten, mutta koko reissu oli näin kaunistelematta suhteellisen perseestä ja se on syy siihen, miksi en oo innosta puhkuen kirjottanu mitään koko seikkailusta. Otin kunnon kamerallani tasan kaksi kuvaa, toinen on näkymä Cardiff Baysta ja toinen on kuva TARDISista. Pakko kyllä varmaan kuitenkin avata tuota kokemusta täällä, lupaan tehdä sen heti huomenna.
Mitä muuta miulle kuuluu? Ostin söpön huopahatun, koin mielenkiintoisen kohtaamisen meidän British Gas -miehen kanssa, oltiin keskustassa yömyöhään ja nähtiin kun Tower Bridge avautui, sain nieleskellä kyyneleitä viimeisellä suomikoulukerralla (sain kukkia ja kauniin kortin<3), oon pohdiskellut tulevaisuutta, aloitin taas Neil Gaimanin Neverwheren ja voi luoja voiko täydellisempää kirjaa olla olemassakaan?, ostin kolmannet - ja tämän reissun viimeiset - vansit, kokosin Suomeen lähtevät tavarat kasaan ja olin sanaton, seurasin pienen oravan toimia yhtenä aamuna matkalla takaisin koululta kotiin, kävin St Albansissa ja rakastuin, oon nauranu ihan hulluna Very British Problems tweeteille, nautin jääkylmästä suihkusta boilerin sanottua itsensä irti, ihastuin palavasti Starbucksin uuteen Cool Lime Refreshmentiin & host mum oli ostanu miulle 1D kuitulampun ja oon ihan haltioissani näpeltäny sitä aina iltaisin. En vaadi ihan hirveästi ollakseni onnellinen, toivottavasti osaan jatkaa tätä samaa linjaa myös Suomessa. Lähtö häämöttää 45 päivän päässä, enkä vieläkään halua edes ajatella asiaa. Mietin innoissani mitä kaikkea aion Suomessa tehdä, mutta tämän hetken ja Suomessa elämisen välillä on musta aukko, jonne en halua kurkistaa.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
maanantai 9. kesäkuuta 2014
When the night is coming down on you we will find a way through the dark
Eilen koitti viimeinkin se pitkään hartaudella odotettu päivä! Ostin lipun One Directionin lähes loppuunmyydylle Wembley Stadiumin keikalle viime syyskuussa aika pikaisen päätöksen seurauksena. Sain jämäpaikan 70 punnalla, vaikka oisin kyllä ihan mieluusti käyttäny vähän (paljon) enemmän rahaa päästäkseni permannolle. Mutta koska olin myöhässä koko jutussa, oon kyllä erittäin onnellinen edes tuosta paikasta jonka sain. Kuvia otin minkä kerkesin, mutta ei tuolla puhelimen kameralla hirveen pitkälle paineltu menemään. Kuvat otin siis häpeilemättä vähintäänkin yhtä häpeilemättömän juorulehden Mirrorin sivuilta, kaikki oikeudet sinne suuntaan siis.
Mutta tosiaan, lähdin eilen Wood Greenin kautta kohti Wembley Stadiumia ennen puoltapäivää. Kävin Primarkissa ja lähdinkin sieltä sitten (yllärillä) ruskean paperipussin kanssa. Löysin vihdoin ja viimein täydellisen maksimekon - tämä tapahtui itse asiassa jo Cardiffissa mutta siellä ei ollu kokoja - ja illan keikkaakin ajatellen en vaan voinu lähteä Primarkista tyhjin käsin. Kävin myös Lidlistä vähän matkaevästä, jonka jälkeen hyppäsin bussiin. Matka tuntu ihan jeesuspitkältä, en tykkää yhtään bussireiteistä jotka kulkee osittain pitkin ruuhkaisia isoja teitä. Lopulta tuskaisen matkan jälkeen saavuin perille noin klo 15:30. Wembley Parkin tube stationilta menee valtava tie aina Wembley Stadiumille saakka ja tuo iso tie oli ihan täynnä porukkaa valumassa kohti stadionia. Tavallaan tiesin minne miun piti suunnata, mutta epäilin itseäni koko ajan väistellessäni jumalattoman pitkiä (istuvia) ihmisjonoja + fanipaidoin varustettuja irtoyksilöitä. Jatkoin kuitenkin vaan kävelyä ja sieltähän se oikee ovi sitten löytykin.
Lipussa luki ovien aukeavan klo 16:30, mutta päästiin sisälle jo puolta tuntia aikaisemmin. Lipussa luki myös, että omien ruokien + juomien + kameran tuominen on kiellettyä, joten olin vähän näreissäni kun ilmeisesti tällaista kieltoa ei sitten ollutkaan. Olin siellä siis juomatta, ruoatta ja kameratta. Mutta siinäpä se aika sitten kului ihan mukavasti isoa stadionia ihmetellessä ja "voiko tää muka olla loppuunmyyty, en usko että kaikki nuo tuhannet ja taas tuhannet paikat täyttyy" -ajatusten siivittämänä. Yritin myös keskittyä kindlen räpläämiseen, mutta - yllättävää kyllä - ajatukset oli kyllä jossain ihan toisaalla. Ihmisiä valui ihan mukavasti sisään tasaisena virtana ja lopulta kaikki ne vapaat paikat olikin kansoitettu täyteen. En oo ikinä ollu noin isossa tapahtumassa mukana, tilaa siellä on 90 000 ihmiselle ja tää kyseinen keikka oli loppuunmyyty.
Jossain vaiheessa isoilta screeneilta alkoi pyöriä musiikkivideoita, mm. Katy Perrya ja Olly Mursia. Toki tuli myös mainoksia esim. One Directionin hajuvedestä ja 5 Seconds of Summerin tuotantoa & let me tell you: kirkuvat fanitytöt on ehkä hauskinta ikinä. Varsinkin, kun tämä kirkuminen tapahtui JOKA KERRAN kyseisten bändien esiintyessä jossain muodossa siinä screenillä. Mutta seitsemän aikaan se kiljuminen sitten vasta alkokin, kun 5 Seconds of Summer aloitti soiton. Oon kuunnellu kyseistä bändiä vaan muutaman biisin verran, joten settilista oli suurimmilta osin aika tuntematon. Mutta ei siinä mitään, ihan mielellään söpöjä aussipoikiakatteli kuunteli, vaikka lavaesiintymisestä huokui kyllä kokemattomuus. Tosin eipä tuohon taida muu auttaa kun keikkailu ja jostainhan sekin on aloitettava.
5 Seconds of Summerin jälkeen oli noin 40min tauko ja sitten VIHDOIN JA VIIMEIN koitti odotettu H-hetki. En oikein voi kuvailla sitä fiilistä mitenkään, yhtäkkiä ne vaan oli siinä. Keikka kesti suunnilleen kaksi tuntia ja settilista oli melkein täydellinen. Oisin halunnu ujuttaa sinne lisäksi pari vanhempaa biisiä, mutta oon erittäin tyytyväinen myös siihen mitä saatiin. Kuultiin mm. Happily, Better Than Words & Through The Dark. Siis niiden hittibiisien lisäksi.
Erittäin ihastunut olin siihen, minkälainen tunnelma pojista huokui. Sain sellaisen vaikutelman, että ne ei ota menestystään mitenkään itsestäänselvyytenä ja että ne on vieläkin ihan nöyrää poikaa, vaikka vetävätkin keikkaa mm. Euroopan toisiksi suurimmassa stadionissa ja muutenkin ympäri maailmaa. Varsinkin Niallin, Liamin ja Harryn kohdalla oikein sydäntä lämmitti aina kun ne puhu jotain tai kun katto niiden lavaesiintymistä. Zaynin osuus oli kyllä sitten sitäkin suurempi pettymys, en tiedä missä oli vika mutta jotain häikkää siellä kyllä oli. Zayn laulo soolonsa joka kerralla joko ihan väärästä nuotista tai sitten niin, ettei siitä kuullu mitään. Onneks kaikkien muiden lauluosuudet meni nappiin. Mutta oikeesti, Harryn ääni! Oon aina ollu ihan sulaa vahaa sen kuullessani, mutta en silti odottanu että se ois kuulostanu livenäkin yhtä hunajaiselta.
Paikallani en tietenkään pysyny sekuntiakaan ja kipitin suoraan tasanteen reunalle ennen keikan alkua. Siellä sitten pysyinkin koko kaksituntisen ajan ja kiljuin/huusin/huutolauloin sen minkä keuhkoista lähti (aamulla heräsin pieni verenmaku suussa, mutta se kuuluu asiaan). Saatiin nauttia ilotulituksista useampaan eri otteeseen ja koko show oli kyllä mieletön kokemus. Viimeisen biisin jälkeen (Best Song Ever) jälkeen ihmiset alko valua pois ja nappasin jostain mukaani melkein täynnä olevan dieettikolan pahimpaan janooni. Siinä sitten kuljettiin kuin karjalauma kohti Wembley Parkin tube stationia ja tähän vaellukseen uppos kyllä ihan mukavasti aikaa. Jouduttiin odottamaan aina välillä sitä, että tube kerkes ottamaan edelliset porukat kyytiin ennen uusien saapumista. Itse suuntasin kuitenkin bussiin, koska tube ei tänä viikonloppuna toiminu ihan moitteettomasti korjaustöiden takia ja bussi oli muutenkin itse asiassa oikein hyvä valinta. Jouduin vaihtamaan bussia kerran, mutta oli kerrassaan loistava matka. Olin kyydissä alusta melkein loppuun ja koko matkan aikana pysähdyttiin _kolme kertaa_ sen ainaisen 20 metriä - pysähdys - 20 metriä - pysähdys -rumban sijaan. Mitä luksusta. Siinä bussimatkan aikana taas itku silmässä mietin Lontoota ja sitä, miten en haluais millään lähteä täältä mutta en haluais myöskään jäädä juuri tässä elämäntilanteessa. Haluun opiskella Suomessa ja kattoo sitten minne tie johdattaa.
Olin ihan järkyttävän väsyny kavutessani pois bussista, mutta onneks tapahtu ratkiriemukas juttu melkein kotiovella. Minuu vastaan käveli mies ja nainen ja ne hihitteli keskenään tosi rakastuneen oloisesti. Jossain vaiheessa tää nainen lähti juoksemaan ja mies jäi vähän kauemmas, eikä ilmeisesti huomannu että olin kävelly niitä vastaan jo hyvän tovin. Eli siinä vaiheessa kun olin jo melkein sen miehen kohdalla, se luuli että oon ilmeisesti tämä tyttöystävä ja oli tulossa halaamaan minuu. Ei hitto mihin räkänauruun se nainen puhkes kun mies vaan huudahti "I thought that was you!!!!". :----D
Kello 00:30 painoin sitten pään tyynyyn täynnä onnellisia ajatuksia. Ihana ilta, vaikka yksin sen vietinkin!
Mutta tosiaan, lähdin eilen Wood Greenin kautta kohti Wembley Stadiumia ennen puoltapäivää. Kävin Primarkissa ja lähdinkin sieltä sitten (yllärillä) ruskean paperipussin kanssa. Löysin vihdoin ja viimein täydellisen maksimekon - tämä tapahtui itse asiassa jo Cardiffissa mutta siellä ei ollu kokoja - ja illan keikkaakin ajatellen en vaan voinu lähteä Primarkista tyhjin käsin. Kävin myös Lidlistä vähän matkaevästä, jonka jälkeen hyppäsin bussiin. Matka tuntu ihan jeesuspitkältä, en tykkää yhtään bussireiteistä jotka kulkee osittain pitkin ruuhkaisia isoja teitä. Lopulta tuskaisen matkan jälkeen saavuin perille noin klo 15:30. Wembley Parkin tube stationilta menee valtava tie aina Wembley Stadiumille saakka ja tuo iso tie oli ihan täynnä porukkaa valumassa kohti stadionia. Tavallaan tiesin minne miun piti suunnata, mutta epäilin itseäni koko ajan väistellessäni jumalattoman pitkiä (istuvia) ihmisjonoja + fanipaidoin varustettuja irtoyksilöitä. Jatkoin kuitenkin vaan kävelyä ja sieltähän se oikee ovi sitten löytykin.
Lipussa luki ovien aukeavan klo 16:30, mutta päästiin sisälle jo puolta tuntia aikaisemmin. Lipussa luki myös, että omien ruokien + juomien + kameran tuominen on kiellettyä, joten olin vähän näreissäni kun ilmeisesti tällaista kieltoa ei sitten ollutkaan. Olin siellä siis juomatta, ruoatta ja kameratta. Mutta siinäpä se aika sitten kului ihan mukavasti isoa stadionia ihmetellessä ja "voiko tää muka olla loppuunmyyty, en usko että kaikki nuo tuhannet ja taas tuhannet paikat täyttyy" -ajatusten siivittämänä. Yritin myös keskittyä kindlen räpläämiseen, mutta - yllättävää kyllä - ajatukset oli kyllä jossain ihan toisaalla. Ihmisiä valui ihan mukavasti sisään tasaisena virtana ja lopulta kaikki ne vapaat paikat olikin kansoitettu täyteen. En oo ikinä ollu noin isossa tapahtumassa mukana, tilaa siellä on 90 000 ihmiselle ja tää kyseinen keikka oli loppuunmyyty.
Jossain vaiheessa isoilta screeneilta alkoi pyöriä musiikkivideoita, mm. Katy Perrya ja Olly Mursia. Toki tuli myös mainoksia esim. One Directionin hajuvedestä ja 5 Seconds of Summerin tuotantoa & let me tell you: kirkuvat fanitytöt on ehkä hauskinta ikinä. Varsinkin, kun tämä kirkuminen tapahtui JOKA KERRAN kyseisten bändien esiintyessä jossain muodossa siinä screenillä. Mutta seitsemän aikaan se kiljuminen sitten vasta alkokin, kun 5 Seconds of Summer aloitti soiton. Oon kuunnellu kyseistä bändiä vaan muutaman biisin verran, joten settilista oli suurimmilta osin aika tuntematon. Mutta ei siinä mitään, ihan mielellään söpöjä aussipoikia
5 Seconds of Summerin jälkeen oli noin 40min tauko ja sitten VIHDOIN JA VIIMEIN koitti odotettu H-hetki. En oikein voi kuvailla sitä fiilistä mitenkään, yhtäkkiä ne vaan oli siinä. Keikka kesti suunnilleen kaksi tuntia ja settilista oli melkein täydellinen. Oisin halunnu ujuttaa sinne lisäksi pari vanhempaa biisiä, mutta oon erittäin tyytyväinen myös siihen mitä saatiin. Kuultiin mm. Happily, Better Than Words & Through The Dark. Siis niiden hittibiisien lisäksi.
Erittäin ihastunut olin siihen, minkälainen tunnelma pojista huokui. Sain sellaisen vaikutelman, että ne ei ota menestystään mitenkään itsestäänselvyytenä ja että ne on vieläkin ihan nöyrää poikaa, vaikka vetävätkin keikkaa mm. Euroopan toisiksi suurimmassa stadionissa ja muutenkin ympäri maailmaa. Varsinkin Niallin, Liamin ja Harryn kohdalla oikein sydäntä lämmitti aina kun ne puhu jotain tai kun katto niiden lavaesiintymistä. Zaynin osuus oli kyllä sitten sitäkin suurempi pettymys, en tiedä missä oli vika mutta jotain häikkää siellä kyllä oli. Zayn laulo soolonsa joka kerralla joko ihan väärästä nuotista tai sitten niin, ettei siitä kuullu mitään. Onneks kaikkien muiden lauluosuudet meni nappiin. Mutta oikeesti, Harryn ääni! Oon aina ollu ihan sulaa vahaa sen kuullessani, mutta en silti odottanu että se ois kuulostanu livenäkin yhtä hunajaiselta.
Paikallani en tietenkään pysyny sekuntiakaan ja kipitin suoraan tasanteen reunalle ennen keikan alkua. Siellä sitten pysyinkin koko kaksituntisen ajan ja kiljuin/huusin/huutolauloin sen minkä keuhkoista lähti (aamulla heräsin pieni verenmaku suussa, mutta se kuuluu asiaan). Saatiin nauttia ilotulituksista useampaan eri otteeseen ja koko show oli kyllä mieletön kokemus. Viimeisen biisin jälkeen (Best Song Ever) jälkeen ihmiset alko valua pois ja nappasin jostain mukaani melkein täynnä olevan dieettikolan pahimpaan janooni. Siinä sitten kuljettiin kuin karjalauma kohti Wembley Parkin tube stationia ja tähän vaellukseen uppos kyllä ihan mukavasti aikaa. Jouduttiin odottamaan aina välillä sitä, että tube kerkes ottamaan edelliset porukat kyytiin ennen uusien saapumista. Itse suuntasin kuitenkin bussiin, koska tube ei tänä viikonloppuna toiminu ihan moitteettomasti korjaustöiden takia ja bussi oli muutenkin itse asiassa oikein hyvä valinta. Jouduin vaihtamaan bussia kerran, mutta oli kerrassaan loistava matka. Olin kyydissä alusta melkein loppuun ja koko matkan aikana pysähdyttiin _kolme kertaa_ sen ainaisen 20 metriä - pysähdys - 20 metriä - pysähdys -rumban sijaan. Mitä luksusta. Siinä bussimatkan aikana taas itku silmässä mietin Lontoota ja sitä, miten en haluais millään lähteä täältä mutta en haluais myöskään jäädä juuri tässä elämäntilanteessa. Haluun opiskella Suomessa ja kattoo sitten minne tie johdattaa.
Olin ihan järkyttävän väsyny kavutessani pois bussista, mutta onneks tapahtu ratkiriemukas juttu melkein kotiovella. Minuu vastaan käveli mies ja nainen ja ne hihitteli keskenään tosi rakastuneen oloisesti. Jossain vaiheessa tää nainen lähti juoksemaan ja mies jäi vähän kauemmas, eikä ilmeisesti huomannu että olin kävelly niitä vastaan jo hyvän tovin. Eli siinä vaiheessa kun olin jo melkein sen miehen kohdalla, se luuli että oon ilmeisesti tämä tyttöystävä ja oli tulossa halaamaan minuu. Ei hitto mihin räkänauruun se nainen puhkes kun mies vaan huudahti "I thought that was you!!!!". :----D
Kello 00:30 painoin sitten pään tyynyyn täynnä onnellisia ajatuksia. Ihana ilta, vaikka yksin sen vietinkin!
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
“London has the trick of making its past, its long indelible past, always a part of its present. And for that reason it will always have meaning for the future, because of all it can teach about disaster, survival, and redemption. It is all there in the streets.”
Oon kutsunut Lontoota kodikseni jo reilun yhdeksän kuukauden ajan. Vaikka vajaa vuosi ei olekaan erityisen pitkä aika, oon muodostanut jo omat mielipiteeni tämän kiireisen miljoonakaupungin plussista ja miinuksista. Lontoon sielunelämään pääsee kyllä yllättävän nopeasti kiinni eikä kaikki oo ah niin mahtavaa (no tietysti on, ketä yritän huijata...). Haluan aloittaa miinuksista! Kuvat otin muuten instagramistani eli laatu on - valitettavasti - heikohkoa.
Lontoon miinuspojot
1. Ilmanlaatu / saasteet
Lontoossa oli vuonna 2011 pelkästään henkilöautoja 2,5 miljoonaa. Tähän päälle tulee tietenkin vielä kaikki bussit, kuorma-autot jne, joten ei oo mikään ihme että täällä ilmanlaatu ei oo se parhain mahdollinen. Miulla likaantuu hiukset tosi nopeesti, jos vietän yhtään sen enempää aikaa keskustassa ja välillä niistän keskustapäivän jälkeen mustaa räkää. Ilmanlaatua tietenkin seurataan ilmeisesti aika tarkasti, ja ehkä kuukausi sitten tuli kehotus olla liikkumatta ulkona just korkeiden ilmansaasteiden takia. Välillä se tietysti mietityttää esimerkiksi terveyden kannalta, mutta ehkä tää on sellanen asia joka pitää vaan hyväksyä, mikäli haluaa näin isossa kaupungissa asua.
2. Pitkät välimatkat
Siitä ei oikein pääse mihinkään ja aluks oli aika puuduttavaa istua koko päivä bussissa, jos halusi käydä toisella puolella Lontoota. Pitkät välimatkat vaikeuttaa kavereiden hankkimista/kaveruuden ylläpitämistä, koska arkisin ei oo jaksamista eikä aikaa matkustella yhtään sen kauemmas ja viikonloppuisin pyrkii tekemään mahdollisimman paljon. Kaverit pitää siis hankkia läheltä, jos haluaa luoda yhtään sen kestävämpiä kaveruuksia. Täällä ei myöskään pääse realistisesti ajateltuna kävelemällä paikasta toiseen, jos haluaa lähteä pois kotikonnuilta. Pyörän selkään en uskalla nousta, koska pyöräilijät sykkelöi täällä ihan reteästi kaiken liikenteen seassa. Ainut vaihtoehto on siis ottaa aina bussi/tube, yleensä se on bussi halvemman hinnan takia. Mutta tosiaan, jos haluan mennä vaikka Heathrowlle bussilla, menee matkoihin yhteensä vähintään 6h.
3. Ihmispaljous
Toisinaan tykkään kun ympärillä on paljon ihmisiä, mutta se on toisinaan vähän ahdistavaa. Varsinkin silloin, kun ei oo mitään mahdollisuutta kävellä omaan tahtiin ja osuu koko ajan toisiin ihmisiin. Keskustassa suurin osa ihmisistä on turisteja, ja yleensä ne käyttäytyy myös sillä tavalla. Ei oo suinkaan tavatonta, että keskellä vilkasta katua joku sankari pysähtyy ottamaan kuvaa, ihan siihen keskelle tietä ja kaikkien eteen. Liikenneruuhkat voi olla myös suorastaan kammottavia ja sekin on suora seuraus siitä, että täällä on liikaa autoilevia ihmisiä. Ihmispaljous kannattaa myös pitää mielessä silloin, kun on lähdössä jonnekin. Täällä joutuu lähes aina jonottamaan minne ikinä meneekään, joten pelkästään sille kannattaa varata tarpeeksi aikaa.
4. Kalleus
Lontoo on eittämättä kallis paikka, ainakin asumisen ja opiskelun suhteen. Jos ikinä haluaisin palata tänne takaisin ihan itsekseni, en pystyis edes haaveilemaan pienestä omasta asunnosta. Yhdestä huoneestakin joutuu pulittamaan aika tähtitieteellisiä summia kuukaudessa, varsinkin jos haluaa asua suht ok:ssa kämpässä. Omaa kokemusta asiasta ei oo, mutta oon seurannu aika aktiivisesti muiden asuntohakua. Lontoossa pubikäyntikin maksaa enemmän verrattuna vaikkapa Cardiffiin.
5. Kamala talvi
Neljä kuukautta kaatosadetta aamusta iltaan, päivästä toiseen. Ei muuta sanottavaa, en edes halua muistella tuota kamalaa ajanjaksoa elämässäni.
Lontoon plussapojot
1. Kierrätys toimii ja on tehty helpoksi
Ainakin Barnetissa jokaiseen taloon jaettiin viime vuonna neljä eri roskasäiliötä. Vihreään tulee puutarhajäte, siniseen kartonki/paperi/lasi/metalli/muovi, ruskeaan biojäte ja mustaan kaikki muu. Noita säiliöitä ei tarvii edes ite tyhjentää mihinkään, vaan ne tyhjennetään ihan tuossa kotioven edessä kerran viikossa. On siis lähes mahdotonta olla liian laiska kierrättääkseen. Tykkään!
2. Monipuolinen kaupunki
Lontoossa ei voi tylsistyä. Täällä on 32 eri kaupunginosaa, jotka yleensä eroavat toisistaan ihan huomattavasti. Kuten oon jo täällä aikaisemmin maininnut, ei tarvitse lähteä edes Lontoon ulkopuolelle kokeakseen jotain täysin uutta.
3. Aina on joku kauppa auki pyhistä huolimatta
Hyvin harvoin vaivaudun edes varmistamaan kauppojen aukioloaikoja. Suomessa kaikki kaupat sulkee ovensa pienimmästäkin kissanristiäisestä, mutta täällä sellaisia päiviä on _todella_ harvoin. Oxford Street oli Roxanen mukaan kiinni pääsiäissunnuntaina, mutta se onkin ollut ainoa päivä koko vuonna.
4. Julkinen liikenne toimii erittäin hyvin joka puolelle
Vaikka välimatkat onkin pitkät, kaikkialle pääsee erittäin kätevästi useammallakin kulkuvälineellä. Busseja kulkee joka 5 - 12 minuutti, eli bussipysäkille voi kävellä ihan millon vaan ja sieltä tulee aina bussi suhteellisen nopeasti. Täällä on myöskin oyster cardia käyttäessä "hintakatto", eli yhden päivän aikana joutuu maksamaan vaan tietyn määrän rahaa vaikka ravais koko päivän ajan bussista toiseen. Bussissa tää summa on aina 4,4 puntaa, tubea/muita käyttäessä se hintakatto riippuu kätettävistä zoneista (Lontoo on jaettu zoneihin, zone 1 on ihan keskusta ja numero suurenee mitä kauemmas menee keskustasta).
5. Paljon nähtävää ja tekemistä
Täällä on käsittämätön määrä eri museoita, konsertteja ja tapahtumia. Erittäin suuri plussa Lontoolle siitä, että en osaa mainita yhtään maksullista museota. Melkein kaikkialle pääsee siis maksutta, joka on ihan uskomatonta! Henkilökohtainen lempparini on sellanen pieni, yhden huoneen museo aika lähellä Tottenham Court Roadia. Siellä on uskomattomia eläimiä purkeissa (mm. iso purkki täynnä myyriä), aivojen läpileikkauksia, kissoja ja koiria, aivoja jne... Tykkään myös National History Museumista, vaikka se onkin suuri ja aina täynnä kansaa. Lontoossa on myös luonnollisesti paljon konsertteja ja oonkin käyny muutamassa. Mutta mahdollisuuksia ois siis kyllä enemmän kuin riittää sormia ja varpaita! Oisin halunnu käydä kattomassa Katy Perrya, mutta se nyt jotenkin vaan jäi.
6. Posti kulkee myös lauantaisin ja paketit tuodaan kotiovelle
Armottomana nettishoppailijana nostan tälle peukkua.
7. Matkustaminen ympäri Englantia on helppoa
Lontoosta lähtee busseja ja junia (ja lentoja) ihan minne tahansa. Lippuja saa toisinaan myös tosi halvalla, jos osaa etsiä oikean yhtiön ja ostaa liput ajoissa. Eli täältä matkustaminen on suht simppeliä.
8. Monikulttuurisuus & kaupunki täynnä erilaisia ihmisiä
Kukaan ei katso huivipäistä ja kaapuun pukeutunutta musliminaista kahdesti, tai jos katsoo niin se harvoin johtuu varsinaisesti siitä pukeutumistyylistä. On jotenkin mahtavaa elää kaupungissa, joka on täynnä erilaisia kulttuureja. Ja vielä niin, että ketään ei katsota kieroon uskonnon/ihonvärin takia. Tietysti tää johtuu vaan siitä, että täällä joutuu pakostakin kohtaamaan erilaisia ihmisiä paljon enemmän suhteessa vaikkapa miun kotikaupunkiin Joensuuhun.
Plussaa myös ehdottomasti siitä, että koti-ikävä on erinomaisesti taltutettavissa! Lontoo on suomalaisia täynnä ja Lontoon merimieskirkko pitää huolen siitä, että korvapuusteja/karjalanpiirakoita+munavoita/fazerin sinistä/younameit saa ihan milloin vaan. Lisäksi löytyy sit vielä nää suomikoulut, jos haluaa ihan konkreettisesti osallistua ja viettää aikaa suomalaisten kanssa niissä merkeissä.
En oo kyllä katunu kertaakaan sitä, että jaksoin kuin jaksoinkin taistella loppuun asti ja sain perheen juuri täältä. En oo nähny vielä puoliakaan, mutta toisaalta tiedän tarpeeksi tunteakseni oloni kotoisaksi tässä kaupungissa. Teki mieli kiljua riemusta kun Cardiffin reissun jälkeen näin taas punaiset bussit ja vihreyttä kaikkialla. Kyllä vaan, Lontoota on vaikeaa päihittää.
Lontoon miinuspojot
1. Ilmanlaatu / saasteet
Lontoossa oli vuonna 2011 pelkästään henkilöautoja 2,5 miljoonaa. Tähän päälle tulee tietenkin vielä kaikki bussit, kuorma-autot jne, joten ei oo mikään ihme että täällä ilmanlaatu ei oo se parhain mahdollinen. Miulla likaantuu hiukset tosi nopeesti, jos vietän yhtään sen enempää aikaa keskustassa ja välillä niistän keskustapäivän jälkeen mustaa räkää. Ilmanlaatua tietenkin seurataan ilmeisesti aika tarkasti, ja ehkä kuukausi sitten tuli kehotus olla liikkumatta ulkona just korkeiden ilmansaasteiden takia. Välillä se tietysti mietityttää esimerkiksi terveyden kannalta, mutta ehkä tää on sellanen asia joka pitää vaan hyväksyä, mikäli haluaa näin isossa kaupungissa asua.
2. Pitkät välimatkat
Siitä ei oikein pääse mihinkään ja aluks oli aika puuduttavaa istua koko päivä bussissa, jos halusi käydä toisella puolella Lontoota. Pitkät välimatkat vaikeuttaa kavereiden hankkimista/kaveruuden ylläpitämistä, koska arkisin ei oo jaksamista eikä aikaa matkustella yhtään sen kauemmas ja viikonloppuisin pyrkii tekemään mahdollisimman paljon. Kaverit pitää siis hankkia läheltä, jos haluaa luoda yhtään sen kestävämpiä kaveruuksia. Täällä ei myöskään pääse realistisesti ajateltuna kävelemällä paikasta toiseen, jos haluaa lähteä pois kotikonnuilta. Pyörän selkään en uskalla nousta, koska pyöräilijät sykkelöi täällä ihan reteästi kaiken liikenteen seassa. Ainut vaihtoehto on siis ottaa aina bussi/tube, yleensä se on bussi halvemman hinnan takia. Mutta tosiaan, jos haluan mennä vaikka Heathrowlle bussilla, menee matkoihin yhteensä vähintään 6h.
3. Ihmispaljous
Toisinaan tykkään kun ympärillä on paljon ihmisiä, mutta se on toisinaan vähän ahdistavaa. Varsinkin silloin, kun ei oo mitään mahdollisuutta kävellä omaan tahtiin ja osuu koko ajan toisiin ihmisiin. Keskustassa suurin osa ihmisistä on turisteja, ja yleensä ne käyttäytyy myös sillä tavalla. Ei oo suinkaan tavatonta, että keskellä vilkasta katua joku sankari pysähtyy ottamaan kuvaa, ihan siihen keskelle tietä ja kaikkien eteen. Liikenneruuhkat voi olla myös suorastaan kammottavia ja sekin on suora seuraus siitä, että täällä on liikaa autoilevia ihmisiä. Ihmispaljous kannattaa myös pitää mielessä silloin, kun on lähdössä jonnekin. Täällä joutuu lähes aina jonottamaan minne ikinä meneekään, joten pelkästään sille kannattaa varata tarpeeksi aikaa.
4. Kalleus
Lontoo on eittämättä kallis paikka, ainakin asumisen ja opiskelun suhteen. Jos ikinä haluaisin palata tänne takaisin ihan itsekseni, en pystyis edes haaveilemaan pienestä omasta asunnosta. Yhdestä huoneestakin joutuu pulittamaan aika tähtitieteellisiä summia kuukaudessa, varsinkin jos haluaa asua suht ok:ssa kämpässä. Omaa kokemusta asiasta ei oo, mutta oon seurannu aika aktiivisesti muiden asuntohakua. Lontoossa pubikäyntikin maksaa enemmän verrattuna vaikkapa Cardiffiin.
5. Kamala talvi
Neljä kuukautta kaatosadetta aamusta iltaan, päivästä toiseen. Ei muuta sanottavaa, en edes halua muistella tuota kamalaa ajanjaksoa elämässäni.
Lontoon plussapojot
1. Kierrätys toimii ja on tehty helpoksi
Ainakin Barnetissa jokaiseen taloon jaettiin viime vuonna neljä eri roskasäiliötä. Vihreään tulee puutarhajäte, siniseen kartonki/paperi/lasi/metalli/muovi, ruskeaan biojäte ja mustaan kaikki muu. Noita säiliöitä ei tarvii edes ite tyhjentää mihinkään, vaan ne tyhjennetään ihan tuossa kotioven edessä kerran viikossa. On siis lähes mahdotonta olla liian laiska kierrättääkseen. Tykkään!
2. Monipuolinen kaupunki
Lontoossa ei voi tylsistyä. Täällä on 32 eri kaupunginosaa, jotka yleensä eroavat toisistaan ihan huomattavasti. Kuten oon jo täällä aikaisemmin maininnut, ei tarvitse lähteä edes Lontoon ulkopuolelle kokeakseen jotain täysin uutta.
3. Aina on joku kauppa auki pyhistä huolimatta
Hyvin harvoin vaivaudun edes varmistamaan kauppojen aukioloaikoja. Suomessa kaikki kaupat sulkee ovensa pienimmästäkin kissanristiäisestä, mutta täällä sellaisia päiviä on _todella_ harvoin. Oxford Street oli Roxanen mukaan kiinni pääsiäissunnuntaina, mutta se onkin ollut ainoa päivä koko vuonna.
4. Julkinen liikenne toimii erittäin hyvin joka puolelle
Vaikka välimatkat onkin pitkät, kaikkialle pääsee erittäin kätevästi useammallakin kulkuvälineellä. Busseja kulkee joka 5 - 12 minuutti, eli bussipysäkille voi kävellä ihan millon vaan ja sieltä tulee aina bussi suhteellisen nopeasti. Täällä on myöskin oyster cardia käyttäessä "hintakatto", eli yhden päivän aikana joutuu maksamaan vaan tietyn määrän rahaa vaikka ravais koko päivän ajan bussista toiseen. Bussissa tää summa on aina 4,4 puntaa, tubea/muita käyttäessä se hintakatto riippuu kätettävistä zoneista (Lontoo on jaettu zoneihin, zone 1 on ihan keskusta ja numero suurenee mitä kauemmas menee keskustasta).
5. Paljon nähtävää ja tekemistä
Täällä on käsittämätön määrä eri museoita, konsertteja ja tapahtumia. Erittäin suuri plussa Lontoolle siitä, että en osaa mainita yhtään maksullista museota. Melkein kaikkialle pääsee siis maksutta, joka on ihan uskomatonta! Henkilökohtainen lempparini on sellanen pieni, yhden huoneen museo aika lähellä Tottenham Court Roadia. Siellä on uskomattomia eläimiä purkeissa (mm. iso purkki täynnä myyriä), aivojen läpileikkauksia, kissoja ja koiria, aivoja jne... Tykkään myös National History Museumista, vaikka se onkin suuri ja aina täynnä kansaa. Lontoossa on myös luonnollisesti paljon konsertteja ja oonkin käyny muutamassa. Mutta mahdollisuuksia ois siis kyllä enemmän kuin riittää sormia ja varpaita! Oisin halunnu käydä kattomassa Katy Perrya, mutta se nyt jotenkin vaan jäi.
6. Posti kulkee myös lauantaisin ja paketit tuodaan kotiovelle
Armottomana nettishoppailijana nostan tälle peukkua.
7. Matkustaminen ympäri Englantia on helppoa
Lontoosta lähtee busseja ja junia (ja lentoja) ihan minne tahansa. Lippuja saa toisinaan myös tosi halvalla, jos osaa etsiä oikean yhtiön ja ostaa liput ajoissa. Eli täältä matkustaminen on suht simppeliä.
8. Monikulttuurisuus & kaupunki täynnä erilaisia ihmisiä
Kukaan ei katso huivipäistä ja kaapuun pukeutunutta musliminaista kahdesti, tai jos katsoo niin se harvoin johtuu varsinaisesti siitä pukeutumistyylistä. On jotenkin mahtavaa elää kaupungissa, joka on täynnä erilaisia kulttuureja. Ja vielä niin, että ketään ei katsota kieroon uskonnon/ihonvärin takia. Tietysti tää johtuu vaan siitä, että täällä joutuu pakostakin kohtaamaan erilaisia ihmisiä paljon enemmän suhteessa vaikkapa miun kotikaupunkiin Joensuuhun.
Plussaa myös ehdottomasti siitä, että koti-ikävä on erinomaisesti taltutettavissa! Lontoo on suomalaisia täynnä ja Lontoon merimieskirkko pitää huolen siitä, että korvapuusteja/karjalanpiirakoita+munavoita/fazerin sinistä/younameit saa ihan milloin vaan. Lisäksi löytyy sit vielä nää suomikoulut, jos haluaa ihan konkreettisesti osallistua ja viettää aikaa suomalaisten kanssa niissä merkeissä.
En oo kyllä katunu kertaakaan sitä, että jaksoin kuin jaksoinkin taistella loppuun asti ja sain perheen juuri täältä. En oo nähny vielä puoliakaan, mutta toisaalta tiedän tarpeeksi tunteakseni oloni kotoisaksi tässä kaupungissa. Teki mieli kiljua riemusta kun Cardiffin reissun jälkeen näin taas punaiset bussit ja vihreyttä kaikkialla. Kyllä vaan, Lontoota on vaikeaa päihittää.
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
But with the exception of you I dislike everyone in the room and I don't wanna lie but I don't wanna tell you the truth
Kun päätin lähteä au pairiksi, en oikeestaan koskaan ajatellu sitä aupparivuoden jälkeistä aikaa. Se on ehkä hieman huolestuttavaa, koska tämä kyseinen aika koittaa yllättävän pian. Miulla on nyt paluulippu kourassa ja jäljellä 66 päivää Lontoossa. En halua edes avautua aiheesta enempää juuri tällä hetkellä, koska tätäkin tekstiä kirjoitan kyyneleet poskilla. Pähkinänkuoressa: Jääminen ei tunnu oikealta vaihtoehdolta, mutta ajatus lähtemisestä tuntuu pahalta.
Joka tapauksessa, en oo vielä (toistaiseksi) päättänyt hautautua sänkyni pohjalle itkemään elämän vaikeutta kuudeksikymmeneksikuudeksi päiväksi. Miulla löytyy vielä muutamat jutut to do -listalta, jonka näette kokonaisuudessaan tässä näin:
Natural History Museum
Kiipeä Trafalgar Squaren leijonan päälle
Highgate Cemetery
Uusi vuosi keskustassa
Cambridge
The Kooks/Bullet For My Valentine
London Eye
King's Crossin Platform 9 3/4
Cardiff
One Direction
Doctor Who Experience
Warner Bros. Studio (The Making of Harry Potter)
Torstaina lähden toteuttamaan listalta muutamaa kohtaa, kun bussi ottaa suunnaksi Walesin ja tarkemmin sanottuna Cardiffin. Lähdetään Roxanen kanssa vähän seikkailemaan, sillä rahapulassa päätettiin kokeilla hostellin sijaan sohvasurffausta. Löydettiin oikein mukava 50v leidi, joka tarjoaa meille omaan huoneen petivaatteine kaikkineen kolmeksi yöksi. Saadaan myös käyttöön oma avain, eli voidaan kulkea oman mielemme mukaan. Host mama ei oo oikein tykänny tästä meidän päätöksestä viettää kolme yötä täysin ventovieraan naishenkilön luona (äiti, älä huoli) ja se vieläkin pyörittelee silmiään kun mainitsen asiasta, haha. Joka tapauksessa, Cardiffia odotan innolla. The Doctor Who Experience sijaitsee sopivasti tuolla myös, eli suunnataan sinne innosta puhkuen joensuulaisen vahvistukseni (lennetään myös yhdessä kotiin, jee<3) kanssa.
Tullaan takaisin Lontooseen sunnuntaina, josta onkin sitten enää tasan viikko One Directionin Wembleyn keikkaan. Ostin jämäpaikkani tuonne konserttiin viime vuoden syyskuussa, joten onhan tuota kyseistä tapahtumaa odotettukin jo ihan kiitettävän pitkään. En oo ikinä ollu kattomassa mitään artistia istumapaikoilta, joten saa nähdä miten homma sujuu. Toivon, että sieltä on ihan kiitettävät näkymät erääseen kiharahiuksiseen Stylesiin....
Luultavasti viimeinen isompi juttu tulee olemaan tuo Warner Bros. Studiolla vierailu. Ollaan katottu Roxanen kanssa kaikki Harry Potterit nyt viimeisen kahden viikon aikana ja valmistauduttu henkisesti kesäkuun 29. päivään. Tää on jännittävää sinällään, koska Roxane ei välittäny yhtään Harry Potterista (eikä ollu lukenu yhtäkään kirjaa) vielä syyskuussa. Miun painostuksesta se sitten kuitenkin luki ne kirjat läpi ja tällä hetkellä se haluais ostaa oman taikasauvan (miks wand kuulostaa niin paljon vaikuttavammalta?). Varattiin liput eilen, koska niitä ei ollu enää hirveesti jäljellä edes kuukauden päähän.
Anteeks muuten tää kuvattomuus, oon vaan jotenkin erittäin laiska aloittamaan sitä projektia, joka vaaditaan aina kun haluaisin lisätä kuvia tänne. Mutta instagramia käytän erittäin ahkerasti, eli jos kiinnostaa nähdä kuvallistakin puolta niin suunnatkaa ihmeessä sinne! Linkki löytyy tuosta oikealta tai jos nimimerkillä haluaa etsiä, niin se on avaruuskojootti.
Ps. Käytiin viikko sitten sunnuntaina London Eyessa ja voin kertoo, että kyllä siinä alko vähän jalat tutisemaan. Mutta hyvät oli näkymät ja sattu vielä hyvä sääkin vielä kaiken lisäksi!
Joka tapauksessa, en oo vielä (toistaiseksi) päättänyt hautautua sänkyni pohjalle itkemään elämän vaikeutta kuudeksikymmeneksikuudeksi päiväksi. Miulla löytyy vielä muutamat jutut to do -listalta, jonka näette kokonaisuudessaan tässä näin:
Kiipeä Trafalgar Squaren leijonan päälle
Highgate Cemetery
Uusi vuosi keskustassa
Cambridge
The Kooks/Bullet For My Valentine
London Eye
King's Crossin Platform 9 3/4
One Direction
Doctor Who Experience
Warner Bros. Studio (The Making of Harry Potter)
Torstaina lähden toteuttamaan listalta muutamaa kohtaa, kun bussi ottaa suunnaksi Walesin ja tarkemmin sanottuna Cardiffin. Lähdetään Roxanen kanssa vähän seikkailemaan, sillä rahapulassa päätettiin kokeilla hostellin sijaan sohvasurffausta. Löydettiin oikein mukava 50v leidi, joka tarjoaa meille omaan huoneen petivaatteine kaikkineen kolmeksi yöksi. Saadaan myös käyttöön oma avain, eli voidaan kulkea oman mielemme mukaan. Host mama ei oo oikein tykänny tästä meidän päätöksestä viettää kolme yötä täysin ventovieraan naishenkilön luona (äiti, älä huoli) ja se vieläkin pyörittelee silmiään kun mainitsen asiasta, haha. Joka tapauksessa, Cardiffia odotan innolla. The Doctor Who Experience sijaitsee sopivasti tuolla myös, eli suunnataan sinne innosta puhkuen joensuulaisen vahvistukseni (lennetään myös yhdessä kotiin, jee<3) kanssa.
Tullaan takaisin Lontooseen sunnuntaina, josta onkin sitten enää tasan viikko One Directionin Wembleyn keikkaan. Ostin jämäpaikkani tuonne konserttiin viime vuoden syyskuussa, joten onhan tuota kyseistä tapahtumaa odotettukin jo ihan kiitettävän pitkään. En oo ikinä ollu kattomassa mitään artistia istumapaikoilta, joten saa nähdä miten homma sujuu. Toivon, että sieltä on ihan kiitettävät näkymät erääseen kiharahiuksiseen Stylesiin....
Luultavasti viimeinen isompi juttu tulee olemaan tuo Warner Bros. Studiolla vierailu. Ollaan katottu Roxanen kanssa kaikki Harry Potterit nyt viimeisen kahden viikon aikana ja valmistauduttu henkisesti kesäkuun 29. päivään. Tää on jännittävää sinällään, koska Roxane ei välittäny yhtään Harry Potterista (eikä ollu lukenu yhtäkään kirjaa) vielä syyskuussa. Miun painostuksesta se sitten kuitenkin luki ne kirjat läpi ja tällä hetkellä se haluais ostaa oman taikasauvan (miks wand kuulostaa niin paljon vaikuttavammalta?). Varattiin liput eilen, koska niitä ei ollu enää hirveesti jäljellä edes kuukauden päähän.
Anteeks muuten tää kuvattomuus, oon vaan jotenkin erittäin laiska aloittamaan sitä projektia, joka vaaditaan aina kun haluaisin lisätä kuvia tänne. Mutta instagramia käytän erittäin ahkerasti, eli jos kiinnostaa nähdä kuvallistakin puolta niin suunnatkaa ihmeessä sinne! Linkki löytyy tuosta oikealta tai jos nimimerkillä haluaa etsiä, niin se on avaruuskojootti.
Ps. Käytiin viikko sitten sunnuntaina London Eyessa ja voin kertoo, että kyllä siinä alko vähän jalat tutisemaan. Mutta hyvät oli näkymät ja sattu vielä hyvä sääkin vielä kaiken lisäksi!
perjantai 23. toukokuuta 2014
I'll make it easy, got a lot to lose
Watch the sunlight coming through
Open the window, let it shine on you
'Cause I've been sick and working all week
And I've been doing just fine
You've been tired of watching me
Forgot to have a good time, boy
You can take it all these spaces
Never keeping it real
I know exactly how you feel
When you say you've had enough
And you might just give it up
I will never let you down
When you feeling low on love
I'll be what you dreaming of
I will never let you down
torstai 15. toukokuuta 2014
"Burials have continued here since the Friends took over in 1981 and the cemetery continues to serve the needs of North London."
Tykkään viettää aikaa hautausmaalla. Rakastan kulkea jo vähän sammaloituneiden hautakivien välissä ja painaa mieleeni kauneimmat nimet (tällä hetkellä lemppareita on mm. Isla, Asla(k), Eemi & Aarni). En myöskään pistä pahakseni Joensuun hautausmaalla asuvaa oravapopulaatiota, koska mikään ei voi voittaa sylissä istuvaa oravaa.
Joka tapauksessa, olin luonnollisesti hyvin kiinnostunut näkemään tyypillisen brittiläisen hautausmaan. En kuitenkaan ikinä saanu aikaiseksi lähteä minnekään, joten tyydyin katselemaan täyteen ahdettuja hautausmaita bussin ikkunasta. Kuukausi sitten päätettiin kuitenkin Roxanen kanssa, että nyt otetaan ja lähdetään. Suuntana meillä oli kuuluisa Highgate Cemetery, jonne on haudattu mm. Douglas Adams ja Karl Marx.
Highgate Cemetery toimii ilmeisesti ainakin osittain (ellei kokonaan) lahjoituksilla ja pääsymaksu oli muistaakseni 4 puntaa/henkilö. Ihan mielellään kyllä maksettiin itsemme sisään, koska tuo hautausmaa on suhteellisen iso ja äärimmäisen mielenkiintoinen paikka + meille tuli kuin tilauksesta ihan täydellinen sää! Highgate Cemetery on jaettu kahteen osaan: East Cemetery & West Cemetery. West on vanhempi puolisko ja sinne pääsee kulkemaan vaan opastetusti (joka maksaa sit enemmän). Me tyydyttiin vaan tuohon East Cemeteryyn, koska a. kuuluisimmat henkilöt on haudattu sinne ja b. tuossa yhdessäkin puoliskossa oli meille ihan tarpeeks tekemistä. Saatin infosta kartat, josta näky tärkeimmät haudat ja eri reitit. Koko paikkaan on haudattu noin 170 000 ihmistä 53 000 hautaan, joten siellä todellakin oli hautakiveä toisen perään ihan joka ilmansuuntaan. En osaa yhtään sanoa miten pitkään me tuolla haahuiltiin, mut siis varmaan ainakin se 3h.
En osaa kuvailla mitenkään sitä fiilistä, mikä vallitsi tuolla 150 vuotta vanhalla maaperällä. Osa hautakivistä oli täysin näkymättömissä kasvikerroksen alla, osa oli halkeillu maan liikkumisen johdosta. Hautakivet oli todella korkeita ja niissä oli listattuna kokonaisia perheitä. Hautakivet oli muutenkin poikkeavia verrattuna suomalaisiin lajitovereihin. Täällä hautakivinä näkee sellaisia ihan ihmisen kokoisia enkelipatsaita, jotka on ainakin Doctor Who:ta katsoneille vähän kuumottavia. Oon myös nähny tosi monissa hautakivissä valokuvia ja niitä oon jääny tuijottelemaan ihan hyväksi toviksi. On outoa päästä vähän pintaa syvemmälle ja katsella valokuvaa ihmisestä, jonka viimeiset jäännökset on pari metriä omien jalkojen alla.
Ps. Onko normaalia olla kauhuissaan noistaweeping ang... enkelipatsaista? En uskalla räpsäyttää silmiäni, haha.
Joka tapauksessa, olin luonnollisesti hyvin kiinnostunut näkemään tyypillisen brittiläisen hautausmaan. En kuitenkaan ikinä saanu aikaiseksi lähteä minnekään, joten tyydyin katselemaan täyteen ahdettuja hautausmaita bussin ikkunasta. Kuukausi sitten päätettiin kuitenkin Roxanen kanssa, että nyt otetaan ja lähdetään. Suuntana meillä oli kuuluisa Highgate Cemetery, jonne on haudattu mm. Douglas Adams ja Karl Marx.
Highgate Cemetery toimii ilmeisesti ainakin osittain (ellei kokonaan) lahjoituksilla ja pääsymaksu oli muistaakseni 4 puntaa/henkilö. Ihan mielellään kyllä maksettiin itsemme sisään, koska tuo hautausmaa on suhteellisen iso ja äärimmäisen mielenkiintoinen paikka + meille tuli kuin tilauksesta ihan täydellinen sää! Highgate Cemetery on jaettu kahteen osaan: East Cemetery & West Cemetery. West on vanhempi puolisko ja sinne pääsee kulkemaan vaan opastetusti (joka maksaa sit enemmän). Me tyydyttiin vaan tuohon East Cemeteryyn, koska a. kuuluisimmat henkilöt on haudattu sinne ja b. tuossa yhdessäkin puoliskossa oli meille ihan tarpeeks tekemistä. Saatin infosta kartat, josta näky tärkeimmät haudat ja eri reitit. Koko paikkaan on haudattu noin 170 000 ihmistä 53 000 hautaan, joten siellä todellakin oli hautakiveä toisen perään ihan joka ilmansuuntaan. En osaa yhtään sanoa miten pitkään me tuolla haahuiltiin, mut siis varmaan ainakin se 3h.
En osaa kuvailla mitenkään sitä fiilistä, mikä vallitsi tuolla 150 vuotta vanhalla maaperällä. Osa hautakivistä oli täysin näkymättömissä kasvikerroksen alla, osa oli halkeillu maan liikkumisen johdosta. Hautakivet oli todella korkeita ja niissä oli listattuna kokonaisia perheitä. Hautakivet oli muutenkin poikkeavia verrattuna suomalaisiin lajitovereihin. Täällä hautakivinä näkee sellaisia ihan ihmisen kokoisia enkelipatsaita, jotka on ainakin Doctor Who:ta katsoneille vähän kuumottavia. Oon myös nähny tosi monissa hautakivissä valokuvia ja niitä oon jääny tuijottelemaan ihan hyväksi toviksi. On outoa päästä vähän pintaa syvemmälle ja katsella valokuvaa ihmisestä, jonka viimeiset jäännökset on pari metriä omien jalkojen alla.
Ps. Onko normaalia olla kauhuissaan noista
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Talking loud about future in our hands, exchanging dreams and how they'll last - still knowing nothing at all.
Euroviisut on miun juttu. Oon kattonu ne aina joka vuosi niin pitkään kun vaan jaksan muistella, ihan joka vuosi. Lordin voittoa seurasin meidän entisen talon olohuoneen nojatuolissa, enkä voinu uskoa silmiäni aina kun Suomelle pamahti täydet 12 pojoa kerta toisensa jälkeen. Käytiin itse asiassa luokkaretkelläkin seuraamassa vuoden 2007 Euroviisujen semifinaalia (tais kyllä olla kenraaliharjoitus, haha) Helsingissä ja nähtiin sen vuoden voittajan - Serbian - esitys. Huikeeta!
Tänä vuonnakin jaksoin luonnollisestikin innostua Euroviisuista niiden lähestyessä, vaikka en seurannu oikeestaan yhtään Uuden Musiikin Kilpailua (jossa siis valitaan aina Suomen edustaja). Miulla ei oo ollu enää pitkään aikaan hirmu korkeat odotukset Suomen biisiltä, koska se nyt sattuu yleensä olemaan... mauton tai mitäänsanomaton. Tänä vuonna olin kuitenkin ERITTÄIN positiivisesti yllättyny ja tunsin suurta ylpeyttä, kun katseltiin Euroviisuja telkkarista host perheen & Roxanen kanssa ja oli Suomen vuoro esiintyä. Eikä hävettäny siinäkään vaiheessa, kun alettiin jakamaan pisteitä. En ees muista millon oltais viimeks oltu pistetaulukon vasemmalla puolella! Hyvä Softengine ja hyvä Suomi.<3
Viime lauantaina koitti odotettu päivä ja hyppäsin aamulla bussiin, suuntana Heathrow. Miun paras ystävä osti lentoliput Lontooseen joku pari kuukautta sitten, mutta tuntuu että siitä päivästä viime lauantaihin oli vaan muutama viikko. Jee! Siellä sitä halailtiin arrivals aulassa ja mietittiin miten paljon meillä on viimeinkin aikaa olla kahdestaan. Nähtiin kyllä helmikuussa, mutta se miun visiitti oli suhteellisen kiireinen eikä keretty kunnolla paneutua itse asiaan. Eli voisi siis sanoa, että nähtiin nyt kunnolla ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen.
Joka tapauksessa, meillä oli esim. maailman paras viikko. Ekat kaks päivää seilattiin keskustassa nähtävyydeltä toiselle ja käytiin läpi mm. Tower Bridge, Buckingham Palace, Big Ben (obviously), London Eye, King's Crossin platform 9 3/4, Trafalgar Square jne. Kiivettiin Trafalgar Squarella olevien leijonien päälle ja voin kyllä kertoo, että oli ehkä hirvittävintä mitä oon ikinä tehny. Se jellona oli niin käsittämättömän liukas ja niin korkeella, että en uskaltanu liikkua yhtään mihinkään suuntaan päästessäni sinne selkään. Ehkä kuva kertoo kaiken tarpeellisen...
Miulla oli sinällään aika helppo työviikko, koska maanantaina oli Bank Holiday ja host vanhempien työvuorojen takia meidän piti handlata Jack vaan tiistaina ja keskiviikkona. Oli siis paljon aikaa tehdä ihan mitä vaan, vaikka ei sit loppujen lopuks tehty mitään sen mullistavampaa. Katottiin American Horror Storyaeli kuolattiin Tatea, kokkailtiin soijarouheesta vaikka mitä, käytiin kevyellä 2h shoppailulla Primarkissa, käveltiin pitkin Barnetia ja juotiin sivistyneesti parit lähipuistossa. On ihanaa kun voi vaan olla toisen kanssa ilman mitään suuria suunnitelmia. Tutustuttiin Saanan kanssa vuonna 2001 (ollaan tunnettu reippaasti yli puolet miun koko elämästä) ja ollaan siitä asti oltu erinomainen tiimi. Ollaan vaihdettu yhdessä koulua kahdesti ja pysyttiin siitäkin huolimatta 11 vuotta samalla luokalla. Saana on miun toinen puolisko ja tuntee miut ehkä joka epäluonnollisen hyvin. Ollaan koettu about KAIKKI elämän parhaat jutut yhdessä, koska ollaan kasvettu yhdessä esim. pahimpien teiniaikojen yli. Jos haluan unohtaa jotain noloa menneisyydestäni, Saana kyllä pitää huolen siitä että niin ei tapahdu. Ollaan tosi samalla aaltopituudella ja saatetaan ymmärtää mistä toinen meinaa puhua yhden sanan perusteella. Ei tuollaisia ystäviä löydy joka nurkasta.
Viime syksyyn asti oltiin asuttu aina samassa kaupungissa ja tiedettiin kaikki tiedettävissä olevat asiat toisistamme ihmissuhteista ajanviettopaikkoihin. Sitten elämä kuljetti meidät 3000km päähän toisistamme. On outoa etten tunne ihmisiä, joiden kanssa Saana hengaa. En tiedä miltä sen yliopisto näyttää, enkä tiedä minkälaisia opettajia siellä on. En oo ikinä käyny Saanan ensimmäisessä asunnossa, enkä tiedä mihin lähikauppaan kipaistaan 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Haluan ja aionkin ottaa selvää noista asioista palatessani Suomeen, mutta samaan aikaan miulle oli tosi tärkeetä näyttää Saanalle miun elämä täällä. Että ei oltais ihan niin kaukana toisistamme.
Tänä vuonnakin jaksoin luonnollisestikin innostua Euroviisuista niiden lähestyessä, vaikka en seurannu oikeestaan yhtään Uuden Musiikin Kilpailua (jossa siis valitaan aina Suomen edustaja). Miulla ei oo ollu enää pitkään aikaan hirmu korkeat odotukset Suomen biisiltä, koska se nyt sattuu yleensä olemaan... mauton tai mitäänsanomaton. Tänä vuonna olin kuitenkin ERITTÄIN positiivisesti yllättyny ja tunsin suurta ylpeyttä, kun katseltiin Euroviisuja telkkarista host perheen & Roxanen kanssa ja oli Suomen vuoro esiintyä. Eikä hävettäny siinäkään vaiheessa, kun alettiin jakamaan pisteitä. En ees muista millon oltais viimeks oltu pistetaulukon vasemmalla puolella! Hyvä Softengine ja hyvä Suomi.<3
Viime lauantaina koitti odotettu päivä ja hyppäsin aamulla bussiin, suuntana Heathrow. Miun paras ystävä osti lentoliput Lontooseen joku pari kuukautta sitten, mutta tuntuu että siitä päivästä viime lauantaihin oli vaan muutama viikko. Jee! Siellä sitä halailtiin arrivals aulassa ja mietittiin miten paljon meillä on viimeinkin aikaa olla kahdestaan. Nähtiin kyllä helmikuussa, mutta se miun visiitti oli suhteellisen kiireinen eikä keretty kunnolla paneutua itse asiaan. Eli voisi siis sanoa, että nähtiin nyt kunnolla ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen.
Joka tapauksessa, meillä oli esim. maailman paras viikko. Ekat kaks päivää seilattiin keskustassa nähtävyydeltä toiselle ja käytiin läpi mm. Tower Bridge, Buckingham Palace, Big Ben (obviously), London Eye, King's Crossin platform 9 3/4, Trafalgar Square jne. Kiivettiin Trafalgar Squarella olevien leijonien päälle ja voin kyllä kertoo, että oli ehkä hirvittävintä mitä oon ikinä tehny. Se jellona oli niin käsittämättömän liukas ja niin korkeella, että en uskaltanu liikkua yhtään mihinkään suuntaan päästessäni sinne selkään. Ehkä kuva kertoo kaiken tarpeellisen...
Miulla oli sinällään aika helppo työviikko, koska maanantaina oli Bank Holiday ja host vanhempien työvuorojen takia meidän piti handlata Jack vaan tiistaina ja keskiviikkona. Oli siis paljon aikaa tehdä ihan mitä vaan, vaikka ei sit loppujen lopuks tehty mitään sen mullistavampaa. Katottiin American Horror Storya
Viime syksyyn asti oltiin asuttu aina samassa kaupungissa ja tiedettiin kaikki tiedettävissä olevat asiat toisistamme ihmissuhteista ajanviettopaikkoihin. Sitten elämä kuljetti meidät 3000km päähän toisistamme. On outoa etten tunne ihmisiä, joiden kanssa Saana hengaa. En tiedä miltä sen yliopisto näyttää, enkä tiedä minkälaisia opettajia siellä on. En oo ikinä käyny Saanan ensimmäisessä asunnossa, enkä tiedä mihin lähikauppaan kipaistaan 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Haluan ja aionkin ottaa selvää noista asioista palatessani Suomeen, mutta samaan aikaan miulle oli tosi tärkeetä näyttää Saanalle miun elämä täällä. Että ei oltais ihan niin kaukana toisistamme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)