The water is warm but it's sending me shivers

Sain tän haasteen itseasiassa kahdeltakin tahdolta, mutta päätin toteuttaa täältä saadun koska tykkään kirjottaa pitkästi! En tykkää kuvattomista postauksista, joten väleissä on vähän random kuvia.

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:
- Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
- Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen
- Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille
- Pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa ja haastaa ne
- Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut
- Ei takaisin haastamista

11 asiaa minusta

1. Oon rakastanu kirjoja siitä asti, kun opin lukemaan. Kirjastossa on siis tullut ravattua ihan kiitettävästi vuosien varrella ja uskaltaisin väittää, että lähikirjaston tädit tervehtii minua vähän tuttavallisemmin kuin muita. Jos alan lukemaan kirjaa, en yleensä pysty laskemaan sitä käsistäni ennen kuin takakansi tulee vastaan. Oon lukenu monta ihanaa kirjaa, mutta ehdottomasti lempparein on Neverwhere!!!!

2. Myönnän olevani fangirl, enkä ihan mistään kesyimmästä päästä. Muistan esimerkiksi leiponeeni noin viitisen vuotta sitten suklaakakun yhden japsibändin (the GazettE) laulajan synttäreiden kunniaksi. Jep, true story. Tämän hetken pahimmat överifanitukseni kohteet ovat ehdottomasti One Direction & Doctor Who. Harry Styles & Tohtori (10th), hawwwww....



3. Hankin suurimman osan vaatteistani/tavaroistani kirppareilta, koska tykkään a. samoilla päämäärättömästi tavarapaljoudessa ja b. tehdä löytöjä. Pieni ääni pääni sisällä myöskin sanoo, että on järjetöntä käyttää vaikkapa t-paitaan 10e kun yleensä samoja rättejä löydän kirpparilta hintaan 1e. Ostin esimerkiks pari viikkoa sitten kaksi marimekon hyväkuntoista paitaa yhteensä 2,5 eurolla. What!?!?!?

4. Mulla oli mustat hiukset (ja sitä ennen punaiset ja tummanruskeat ja ruskeavaaleat) tosi monta vuotta, kunnes päätin että nyt loppuu tämä värjäyshelvetti. Päivääkään en oo päätöstäni katunu tosissani, vaikka 1,5 vuotta menikin ennen kuin saatiin kokonaisvaltainen mustuus taltutettua. Hiuksetkin voi nyt n. x100 paremmin ja voin jopa elätellä toiveita siitä, että jonain päivänä jaksan kasvattaa oikeesti pitkät hiukset

5. Mulla on aina tosi isot pupillit ihan luonnostaan. Aika usein ne on niin isot, ettei sitä silmän oikeeta väriä edes melkein näy!



6. Tutustuin parhaaseen ystävääni Saanaan pari viikkoo ennen ensimmäisen luokan alkua, eli 12 vuotta sitten ja siitä asti ollaankin sitten oltu enemmän tai vähemmän toisissamme kiinni. Sanakirjan "hyvä ystävä"-määritelmässä pitäis olla Saanan kuva siinä alla, koska parempaa ei oikeesti voi toivoa. Ollaan kasvettu yhdessä, siirrytty yhdessä useampaankin eri kouluun, nähty ja ihmetelty maailmaa. Ollaan tapeltu keskellä kaupunkia äänekkäästi, lähdetty molemmat eri suuntiin manaten toista alimpaan manalaan ja hetken päästä jo naureskeltu koko jutulle. Meillä on niin hyvä connection, että tiedetään mitä toinen meinaa sanoa ennen kun yhtäkään sanaa on keretty sanoa ääneen. Ainoastaan Saana tietää miltä miusta tuntuu tietyissä asioissa, koska se on ite ollu ihan samoissa tilanteissa. Pisin aika mikä ollaan oltu erossa, on ollu kaksi viikkoa. Se tuntuu hurjan vähältä ottaen huomioon, että oon muuttamassa eri valtioon monien tuhansien kilometrien päähän - nyt ollaan melkein aina asuttu 5min matkan päässä toisistamme. Vaikka en tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu niin yks juttu on varma: Saana on aina matkassa mukana

7. Oon tienny jo monta vuotta, että haluun isona olla biologi ja mieluiten erikoistunu jonkun tietyn eläinlajin tutkimiseen. Aupparoinnin jälkeen oiskin vähän tarkotus opiskella ensin avoimessa yliopistossa bilsaa ja sen jälkeen hakea yliopistoon

8. Protuilen, koska: Kaikki ne silitykset ja paijaukset ja ruoka ja mahtava tiimi ja se kun kukaan ei tuomitse tai arvostele ja se että pystyy jakamaan kaiken ja mahautuminen ja iltasadut ja salaiset ystävät ja iltaposti ja patjat ja keskustelut ja hulvattoman tiimipalaverit ja leikkiminen (pusupaini) ja kehukirjeet ja hiljaiset mutta onnelliset hetket. Oon ollu vetämässä kahta leiriä, enkä oikeesti tiedä mikä ois parempaa kuin kourallinen ihmisiä keskellä luontoa + patjat ja paljon keskustelua



9. Opiskelin kiinaa yhden kurssin lukiossa ja sain merkkikirjoituksesta numeroksi 10. :---D Lukio oli kyllä elämäni parasta aikaa! Koneelta löytyy esimerkiksi koulujuttuja tallennettuna nimellä 'Filosofista kakkaa - älä katso tai kuolet'

10. Oltiin vuos sitten syksyllä luokkaretkellä Abiskossa, joka oli ihan uskomaton kokemus! Kiivettiin muun muassa noin 1200m korkealle Njulla-tunturille, juotiin tunturipurosta vettä, käytettiin ihan käsittämättömät määrät rahaa Abiskon ainoan kaupan irtokarkkeihin, käytiin Norjan puolella tutkimassa Jäämeren rannalla meritähtiä ja heitettiin samalla pieni retki Narvikiin. Käytiin myös Kiirunan kaivoksella 400 metriä maanpinnan alapuolella. Rakastin joka hetkeä ja rakastuin palavasti lappiin! Pakko päästä takaisin!

11. Rakastan festaroida, mutta vaan jos saan olla talkoolaisena. Oon juurtunu Jurassic rockin check-iniin, koska se nyt vaan yksinkertasesti on maailma paras paikka olla töissä. Oon kokeillu uraa myös siivoajana ja anniskelijana, mutta ne oli kyllä ihan ehdottomia nou nou-juttuja.



Haastajan kysymykset:

1. Mihin olet juuri nyt tyytyväinen elämässäsi?
- Voin ihan rehellisesti sanoo, että en keksi yhtäkään tyytymättömyyden aihetta elämässäni. Mulla on maailman parhaimmat ystävät + poikaystävä, perhe joka kannustaa ja tsemppaa tässä au pair-hankkeessa ja muutenkin kaikki asiat on just niinku niiden pitääkin juuri nyt olla. Tää kesä oli just sellanen mitä halusinkin sen olevan - kavereita, chillausta & hyviä hetkiä. Oon myös tosi onnellinen siitä, että olin tarpeeksi rohkea toteuttaakseni unelmani. Oon rehellisesti sanottuna aikamoinen kotinysvääjä ja rakastan tuttua ja turvallista. Toivottavasti pääsen tästä ominaisuudestani eroon!

2. Jos saisit kirjoittaa lehteen artikkelin, mistä aiheesta kirjoittaisit ja miksi?
- Kirjottasin luultavasti artikkelin jostain ympäristöön liittyvästä. Ehkäpä miekkavalaista, koska ihmiset tietää yleensä miekkavalaat vaan nimellä tappajavalas eikä esim. sitä miten fiksuja ja perhekeskeisiä ne on.

3. Missä näät itsesi 5 vuoden päästä?

- Viiden vuoden päästä oon toivottavasti juuri siellä missä haluankin olla. Tällä hetkellä haluaisin saada kaiken ja samalla en mitään, joten ehkä tulevaisuus tuo tullessaan jotain varmuutta elämään ja pystyn tekemään päätöksiä paremmin kuin nyt. Haluaisin olla tasapainoinen, tyytyväinen, koirallinen 23-vuotias avovaimo, ehkä jopa äiti. Vähän karmasee kirjottaa sana "äiti", mutta minkäs teet! :--D



4. Kehen tv-sarjahenkilöön samaistut eniten?
- En osaa selittää, mutta ehkä jollain tietyllä tapaa True Bloodin Samiin.

5. Paras muisto viimeiseltä vuodelta?
- Yks parhaimmista oli tämä (suoraan facebookista kopioituna):
"Että sellanen reissu. Pyöräiltiin ensin aivan jumalattomassa - ajoittain jopa kivuliaassa - kaatosateessa Lidliin, jossa haluttiin ehdottomasti ostaa Freewayn sitruunalimonadia. Hyllyllä kuitenkin saimme huomata, että kyseinen limonadi on hyvinkin pitkälti loppunut. Paikalla oli kuitenkin yksi pullo kyseistä juomaa, tosin ilman etikettiä. Eihän siinä muu auttanu kun napata pullo kainaloon ja marssia kassalle koettamaan onneamme. Kassapoika meni vähän hämilleen ja alkoi huutelemaan muilla kassoilla oleville kollegoilleen neuvoja. Odoteltiin siinä hetki ja lopulta saatiin kuulla että myynti ei onnistu, mutta joku käy katsomassa onko varastossa lisää samaa limua. Noh, ei ollut. Tämän jälkeen seurasi noin 10min sähellys, jonka aikana kaksi työntekijää kuljetti pulloa vuorotellen paikasta toiseen. Sitten saimme kuulla, että laissa kielletään etikettömän pullon myyminen ja täten pullo jäisi kauppaan. Hetken kuluttua luoksemme kuitenkin tuli toinen myyjä, joka selosti saman faktan mutta totesi kuitenkin loppuun, että voidaan kyllä ostaa limonadi jos ihan välttämättä halutaan ja omalla vastuulla. Lopulta pullo lyötiin kassaan nimellä elintarvike. Sit voitonkulausten siivittämänä takaisin sateeseen."

6. Mitä haluaisit tehdä elämässäsi, mutta et ole vielä uskaltanut?
- Haluisin olla tarpeeks rohkea lähteäkseni lappiin pelkästään rinkka selässä ja peukku pystyssä. Toistaiseksi oon uskaltanu vaan leikitellä ajatuksella.



7. Millainen olisi täydellinen vapaapäivä?
- Täydellinen vapaapäivä olis vähän sellanen kolea ja syksyinen. Heräisin aamulla suhteellisen aikaisin, söisin pitkän ja hyvän aamupalan pitkän kaavan mukaan ja pukisin päälleni mukavimmat ja kivoimmat vaatteeni. Sitten ottaisin kangaskassiini hyvän kirjan, lähtisin ulos ja etsiytyisin tunnelmalliseen ja pieneen kuppilaan. Tilaisin ison kupin vihreää teetä ja nautiskelisin siitä samalla kun luen kirjaa. Sitten tilaisin vielä ehkä kaakaon ja katselisin ikkunasta ohikulkevia ihmisiä.

8. Jos saisit nyt ylimääräiset kaksi tonnia, mitä sillä tekisit? Jos se pitäisi käyttää, eikä laittaa säästöön.
- Ostaisin: kirjan (Londoners), uuden penaalin ja meikkipussin marimekolta + meikkipussin täyteen meikkejä, sellasta suht arvokasta rasvaa apteekista, unelmafarkkuja ainakin kahdet, ison ja muhkean kaulahuivin, host familylle tuliaiset Suomesta, One Directionin/Ben Howardin/The Kooksin keikkalipun, Doctor Who-teepannun, purkkaa&suklaata mukaan Lontooseen ja uudet kuulokkeet. Lisäks laittasin rahaa Oyster cardille. Haluaisin myös käyttää rahaa vähän äitiin&isiin ja poikaystävään, mutta en just nyt tällä hetkellä keksi että mitä hankkisin!

9. Mitä pelkäät tässä maailmassa eniten?
- Kaikkein eniten pelkään pimeää. Harvoin uskallan nukkua missään paikassa yksin ilman että jossain vaiheessa iltaa/yötä alan panikoimaan.



10. Mikä on kamalinta mitä olet koskaan tosissasi päälle pukenut?
- Öhm no näitähän riittää, mutta ekana tuli mieleen sellanen kamala paita. Paita ei ulkonäöllisesti ollu mitenkään kamalan paha, mutta se materiaali oli!!! Niin epämukava ja ahdistava.

11. Mitä bändiä/artistia/näyttelijää/tms fanitit pienenä ns. ihan liikaa?
- No ihan pienenä (ala-asteella) rakastin fanaattisesti tykkäilin tietysti Gimmeliä (miun lemppari oli Jenni ja Saana tykkäs Ushmasta, haha) ja Negativea (Jonne Aaron on kyllä vieläkin ihana!), sitten oli Antti Tuisku (tapetoin mm. oveni hänen kuvillaan), siitä eteenpäin Lovex ja sit taiskin jo tulla nää japsibändit. Kaikkia oon fanittanu ihan hulluna, eli oon kyllä fangirlannu ihan aktiivisesti jo pienestä pitäen!

Minun kysymykset:
1. Mikä on sinun lemppari Disney-klassikko?
2. Jos sinun olisi pakko lähteä vapaaehtoistyöhön, mihin maahan lähtisit ja mitä tekemään?
3. Jos saisit muuttaa elämässäsi kolme asiaa, mitkä ne olisivat?
4. Mikä on epämiellyttävintä mitä tiedät?
5. Mikä on paras kirja, jonka olet koskaan lukenut ja miksi?
6. Miten piristät itseäsi pahan päivän yllättäessä?
7. Mikä sai sinut viimeksi itkemään?
8. Jos pitäisi valita, mitä ruumiinosaa ilman olisit syntynyt ja miksi juuri se?
9. Haluaisitko mieluummin menneisyyteen vai tulevaisuuteen?
10. Minkälainen on oikeaoppinen juhannus?
11. Mitä toivoisit elämän tarjoavan sinulle seuraavan kymmenen vuoden aikana?

Haastan:
Mahtitoverini Hannan!<3
ja toisen mahtitoverini Ellan (joka on kans tuleva au pair!)

Oh you can have it all and wrap it in the world, you can have everything

Herätessäni tänään aamulla ensimmäinen ajatukseni oli "ei hemmetti, muutan ihan oikeasti Lontooseen". Oon siis ilmeisesti alkanu ehkä sisäistämään sen faktan, että lähtö on tänään tasan kuukauden päästä. En enää sahaa olotiloissani pelkästään väliä kauhu - paniikki, vaan ajatus lähtemisestä tuntuu jo ihan varovaisesti hyvältä. Hyvältä.

Haaveilin ja unelmoin tästä niin pitkään, että on vaikeeta ymmärtää että kohta sitä mennään. Muistan pari vuotta sitten selailleeni perheitä jollain au pair-sivustolla mahanpohja täynnä lepattelevia perhosia. Matka tähän pisteeseen ei oo todellakaan ollu ihan niin helppo mitä luulin sen olevan, tai mitä suurin osa auppariblogeista voisi päätellä. Näin melkein puolen vuoden ajan ihan hirveästi vaivaa, käytin paljon aikaa ja energiaa sähköpostiviestien/esittelytekstien kirjoittamiseen ja perheiden etsimiseen ties mistä. Mulla oli siis profiili Aupair worldissa, jota ilmeisesti suurin osa au paireista käyttää etsiessään perhettä ja sieltä myös minä löysin oman perheeni. Profiilissani lupasin viisi erinomaista suositusta, käytin sujuvaa englannin kieltä, lisäsin monipuolisesti kuvia itsestäni, kerroin selkeästi itsestäni ja lapsenhoitokokemuksestani/miksi haluan lähteä au pairiksi jne, mutta silti koko tänä aikana vaan kolme perhettä otti oma-alotteisesti muhun yhteyttä. Tähän tosin varmasti vaikutti se, että etsin lähtökohtaisesti perhettä ainoastaan Briteistä, mutta tuntuu silti jotenkin uskomattomalta että joillekin perhettä etsiville au paireille satelee perheiltä satoja kirjeitä.

Lähteminen ei oo siis ihan niin helppoa kaikille ja osa joutuu tekemään paljon enemmän töitä kun toiset, mutta oon ihan varma että suurinkin vaivannäkö palkitaan lopussa. Tiedän miten turhauttavalta ja kamalalta tuntuu, kun perheet ei vastaile viesteihin (vaikka näet että viestisi on kyllä luettu), perhe-ehdokkaat hylkäävät kerta toisensa jälkeen sanoen "I'm sure you will find a family really soon" ja kun joutuu miettimään jääkö pitkäaikainen unelma sittenkin toteuttamatta. Mutta te jotka olette vielä vailla perhettä - älkää kuitenkaan luovuttako! Jokaiselle löytyy varmasti juuri oikea perhe kun sitä vähiten odottaa.

Kuvat on otettu tumblrista

I HAVE A HOST FAMILY!!!!!!!!!!!

En tiedä mitä sanoa. Pelottaa kamalasti, naurattaa, itkettää, tärisen, jännittää. Puoli vuotta tähän pisteeseen tähtäsin, mutta en silti osannut todellakaan varautua tähän uutiseen: musta tosiaankin on tulossa au pair. Sain tänään viestiä siltä perheeltä, joka hylkäs mut tuossa kesäkuun alussa. Olin siis sillon top kahdessa, mutta hävisin toiselle, koska mulla oli määrällisesti vähemmän lastenhoitokokemusta. Nyt muutama tunti sitten tuon saman perheen äiti laittoi sähköpostia, että se niiden valitsema tyttö peruikin koko homman ja olisinko vielä kiinnostunut tulemaan heille au pairiksi. TOTTA IHMEESSÄ OLEN!!!!! Sovittiin että jutellaan huomenna skypessä tarkemmin, mutta yksi asia on varma - MINÄ MUUTAN ENSI KUUN LOPUSSA LONTOOSEEN.

Perhe asuu siis Pohjois-Lontoossa, New Barnetissa. Mun hoidettavana on 7-vuotias poika + perheen 13-vuotias koira. Molemmat vanhemmista työskentelee poliiseina ja ainakin se äiti oli skypen välityksellä aivan ihana! On vaikeaa keksiä mitään sanottavaa, en voi vieläkään uskoa että pääsen lähtemään ihan oikeasti....

Laitoin tähän nyt tällaisen kartan, joka antaa ehkä vähän osviittaa siitä missä kohti Lontoota tuun majailemaan vuoden päivät!

Terveisin: jännittynyt ja paniikkinen Milla

Bloglovin

Hei!

En nyt ihan varsinaisesti aio puhua mitään aupparoinnista tai mistään siihen liittyvistä vaiheista (vaikka olenkin taas jännän äärellä, peukut pystyyn!!!), mutta koska heinäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien tätä eikä mitään muitakaan blogeja voi seurata enää bloggerin kautta - ja kun teitä lukijoita kuitenkin on - niin ajattelin laittaa tämän linkin tänne: Follow my blog with Bloglovin. Lisäsin myös oikealle puolelle sivua tuon kuvan, jota klikkaamalla pääsee myös seuraamaan blogiani. Tavataan siellä! :)

EDIT// Okei elikkäs tähän asiaan liittyen vähän lisäystä. Bloggerin kautta siis voi ilmeisesti liittyä lukijaksi/lukea blogia ihan normaalisti menemällä yleisnäkymään ja lisäämällä blogin osoitteen vasemmalla näkyvän lisää -nappulan avulla! Käytännössä siis mikään ei muutu, joten en ihan vieläkään ymmärrä tätä uudistusta....

-

"Milla thank you so much for talking to me. I have made my decision and I am sad to say that we have chosen another girl to be our au pair. Don’t be disheartened you were an excellent candidate for the job and I am sure you will find a family very very soon."

Olen etsinyt host familya enemmän tai vähemmän aktiivisesti viiden kuukauden ajan, eikä yksikään perhe ole ottanut minuun oma-alotteisesti yhteyttä kertaakaan. Ei yhtään kertaa. On vaikeaa yrittää pitää toivoa yllä, kun viikkojen panostuksen jälkeen saan kylmät vedet niskaani kerta toisensa jälkeen ja päädyn takaisin lähtöpisteeseen. Ehkä pitäisi vaan luovuttaa ja jäädä Suomeen.

Haastattelusta

Hip hei, paljon jännitetty haastattelu on nyt ohi! Eli tosiaan, viime lauantaina odotin todella hermostuneena tietokoneen edessä sitä, että kello löisi 12:00 ja the haastattelu alkaisi. Äiti kävi huikkaamassa ovelta pikaiset tsempit ja suin vielä hiuksiani parempaan kuosiin ennen H-hetkeä. Kaikki huolet ja murheet katosivat kuitenkin sillä samalla hetkellä, kun tämän perheen äidin naama ilmestyi ruutuun ja kuulin erittäin selkeällä brittiaksentilla "Good morning Milla!". Tunsin heti välittömän connectionin itseni ja tämän äidin välillä, enkä enää yhtään pelännyt mokaamista. Ymmärsin (kiitos selvän aksentin) lähes kaiken mitä perheen äiti sanoi ja yllätin jopa itseni puhumalla englantia epäröimättä ja monipuolisesti. Sain jopa kehuja, haha. Juteltiin lähes puoli tuntia hyvissä merkeissä, eikä tilanne todellakaan vaikuttanut varsinaiselta haastattelulta. Skypettelystä jäi todella hyvä mieli ja tuntuu, että tämä perhe olisi minulle ehdottomasti sopivin tähän astisista perheistä. Perheen poikakin eksyi kameran eteen ja hetken ujosteltuaan kysyi, tykkäänkö videopeleistä. Kun vastasin omistavani Wiin, poika - yhtään liitoittelematta - alkoi hyppiä tasajalkaa ja kiljui riemusta. Poika myöskin rakastaa Harry Potteria, joten jospa tästä nyt tulisi jotain...!

Juttutuokiomme jälkeen perheen mum laittoi vielä sähköpostia, että oli todella mukava jutella ja että voisinko vielä skypettää hänen kanssaan nyt tulevana lauantaina. Mikäpäs siinä, kyllä sitä nyt omista ylioppilasjuhlistaan kehtaa karata hetkeksi toiseen huoneeseen skypettämään Englantiin! En muuten tiedä onko perheen äidin halu jutustella toistekin jotenkin huomattava seikka ottaen huomioon, että au pairin valinta suoritetaan samaisena viikonloppuna... En uskalla elätellä mitään toiveita, joten pitää kai vaan jaksaa odottaa se viikko nyt. Tuskaa!

Jännittää!

Moi! Voin hyvillä mielin ilmoittaa, että olen nyt noussut takaisin pintaan pettymyksen syvästä aallokosta. Palasin nimittäin aupair-worldin pariin muutama päivä "valitettavasti et ole valitsemamme henkilö"-viestin jälkeen ja huomasin, että sinnehän on tullut vaikka kuinka monta uutta ja ihanaa perhe-ehdokasta! Muutaman perheen kanssa vaihdoin pari viestiä, mutta yhden tietyn kanssa olen nyt viestitellyt noin viikon ajan ja sain eilen tietää, että he haluaisivat haastatella minua Skypessä. Apua!

Olen aina pitänyt englannista ja se on ollut yksi ehdottomista suosikeistani koulussakin, joten koen olevani siinä suhteellisen hyvä. Kirjoitan englantia sujuvasti ja monipuolisesti eikä puhutusta puheestakaan jää yleensä muutamaa sanaa lukuun ottamatta mitään ymmärtämättä. En kuitenkaan ole ihan hirveän paljon päässyt englantia käyttämään käytännössä puhumalla sitä. On kuitenkin aina vähän eri asia puhua englantia koulussa muiden suomalaisten kanssa kuin että puhuisi kieltä sitä äidinkielenään puhuvan kanssa... Tuleva haastattelu käydään siis ihan in English ja täytyy myöntää, että odotan sitä hieman pelonsekaisin tuntein. Olen kyllä jo kertaalleen yhden perheen kanssa skypettänyt, mutta perheen äiti puhuin suomea joten tilanne oli aivan eri.

Olisiko teillä siis mitään näppäriä vinkkejä tähän tulevaan koitokseeni? Tai kenties kohtalontovereita, jotka käyvät läpi samanlaisia tuntemuksia?

Have a nice day! :)